Syksy pikakelauksella

Huh huh, nyt hävettää.

Koko syksynä blogi ei ole päivittynyt yhden yhtä kertaa. Pahoittelut siitä, ei ollut suinkaan tarkoitus pitää kaikkia tällä tavoin uutispimennossa. Syksy vain on ollut sen verran kiireinen, tai ainakin mieli on niin askaroinut muualla, etten ole oikein ehtinyt istahtaa alas kirjaamaan kuulumisia. En kaiken varalta lupaa parantaa tapojani uudeksi vuodeksi, mutta lupaan sentään yrittää.

Kesästä ja syksystä olisi ollut vaikka mitä hauskaa kerrottavaa. Olisin voinut esimerkiksi mainita, kuinka heinäkuun lopulla ajoimme Appalakien yli Pennsylvanian länsilaitaan Pittsburgiin. Pidimme erityisesti National Aviary -lintutarhasta ja vanhoista mäkihisseistä, mutta moitimme I-70 -tien viikonloppuruuhkia.

Elokuussa kävimme Suomessa nauttimassa pohjoisen kesän viime rippeistä ja kuun lopulla puolison sisko tulikin jo mieluisalle vastavierailulle. Testasimme porukalla Virginian viinitilatarjonnan ja totesimme sen enintään keskinkertaiseksi.

Syyskuussa hyppäsimme hetken mielijohteesta bussiin ja huristelimme New Yorkiin. Tarkoitus oli mennä katsomaan Brooklyn Academy of Musicin esittämä Einstein on the Beach -ooppera, mutta viime hetken lippujen tähtitieteellisten hintojen vuoksi päädyimme sittenkin viettämään viikonlopullisen laatuaikaa paikallistuneen opiskelukaverin seurassa Harlemia ja High Linea koluten. Samalla saatiin lisää ruisleipää pakkaseen New Amsterdam Marketilta.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajoimme naapureiden kanssa Länsi-Virginian osavaltion puolelle Harper’s Ferryyn. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, maisemat olivat otolliset pienelle patikkaseikkailulle, mutta iltapäiväisen sadekuuron vuoksi zipline-seikkailurata jäi testaamatta. Kuun taitteessa saimme taas muutamaksi päiväksi vieraita – mikä ihana tekosyy testata kaupungin ravintolatarjontaa!

Lokakuussa soitettiin NIH Philharmonian kauden ensimmäinen konsertti ja juhlittiin Halloweenia kaivertamalla kurpitsoita. Halloween-viikonlopun keli oli selvästi edellisvuotta lämpimämpi, ja kaduilla oli koko viikoin runsain mitoin naamiaisasuista juhlakansaa.

Ruska tuli vielä kesän jäljiltä helteiseen kaupunkiin kuin varkain ja katosi yhdessä yössä Sandy-myrskyn mukana. Washington tosin jäi pyörteisen myrskytuulen suojaiselle alapuolelle ja välttyi pahemmilta vahingoilta. Siinä missä New Jerseyn rannikolla surtiin tuulen kaatamia taloja ja niiden kodittomaksi jääneitä asukkaita, pääkaupungissa suurin huolenaihe oli mitä tehdä kaikille niille papupurkeille ja taskulampuille, jota oli turhaan hamstrattu komeroihin mahdollisten sähkökatkojen varalta.

Marraskuussa järjestettiin töissä hiki hatussa konferenssia ja juhlittiin kiitospäivää kaupunkiin jääneiden kollegoiden kanssa. Sekä tietenkin jännitettiin presidentinvaalien tuloksia. Voi mikä riemu Washingtonissa repesikään kun Obaman toinen presidenttikausi varmistui. Innokkaimmat taisivat jo käydä varaamassa istumapaikan Mallilta virkaanastujaisjuhlallisuuksia varten.

Kiitospäiväviikonloppuna toteutimme myös pitkäaikaisen haaveen ja lensimme ihastelemaan Bostonia. Kaupunki oli viehättävän eurooppalainen, mutta viheliäisen tuulinen ja kylmä. Koreografi Mikko Nissisen Boston Balletille tekemä uusi versio Pähkinänsärkijästä ja L.A. Burdickin tiivis maustekaakao onneksi lämmittivät kirjoittajaa, puoliso taas innostui enemmän MIT:n ja Harvardin kampuskierroksista sekä tietenkin kirjakaupoista. Kuun lopulla kävin tavan mukaan hakemassa täydennystä karjalanpiirakkavarastoihin Kipinäkerhon Suomi-basaarista.

Joulukuussa soitettiin orkesterin syyskauden jälkimmäinen konsertti, joka oli oikea maratonsuoritus kaksine sinfonioineen. Toimiston pikkujouluihin valmistettiin viemisiksi rosollia ja joulutorttuja, ja juuri ennen joulua käväistiin kääntymässä Philadelphiassa moikkaamassa sukulaisia.

Ja lopulta joulukalenterin luukkujen vähentyessä keitettiin riisipuuroa, paistettiin porkkanalaatikkoa ja hernetuuvinkia sekä sulatettiin viimeisiä jääkaapin turvalokeroon visusti talletettuja suklaita. Lumeton joulu etelässä, kaukana perheestä ja ystävistä herättää tietenkin haikeutta, mutta onneksi Skypen, nettijouluradion ja Netflixin aikakaudella tutun joulutunnelman saa aikaiseksi vähemmilläkin rimpsuilla. Sitä paitsi taskussa polttelevat jo lentoliput tammikuuksi talvenvalkoiseen Suomeen.

Advertisement

It’s a check, mate

Kun muutimme Yhdysvaltoihin, kummastelin pitkään shekkejä ja pidin niitä vanhanaikaisina – ehkä vähän epäluotettavinakin. En tiennyt, mitä millekin riville pitäisi kirjoittaa, enkä muistanut kuljettaa shekkivihkoa mukana, koska pankkikortti kävi lähes kaikissa tilanteissa normaalisti maksuvälineenä. Shekki kuului mielestäni isoäitien aikakauteen ja siihen oli vaikea suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella.

Nyt lähes kahden vuoden asumisen jälkeen shekkien kirjoittaminen ja vastaanottaminen sujuu jo rutiinilla. Auton käsiraha maksettiin shekillä, samoin kuin työluvan uusinta*. Vuokraa varten on kiikutettava taloyhtiön toimistoon shekki joka kuukausi. Palkka maksetaan oletusarvoisesti shekeillä, ellei erikseen pyydä sitä toimitettavaksi suorana tilisiirtona, ja tilisiirtoakin varten on työnantajalle ensin toimitettava tyhjä mitätöity shekki, josta löytyvät pankin yhteystiedot ja tilinumerot. Kulukorvaukset ja muut satunnaiset rahaerät suoritetaan silti tavallisen tulostusarkin näköisellä shekkipaperilla. Rits vain, ja arkista irtoaa kolme osaa – tulostettu shekki ja siihen liittyvä kuitti vastaanottajalle, vastakuitti lähettäjälle. Ylimpään kolmannekseen allekirjoitus, ja harmaa tulostuspaperi on muuttunut käyväksi rahaksi.

Koska asiakkaat joutuvat pyörittämään shekkejä arkipäivässään vielä suhteellisen säännöllisesti, mutta pankissa jonottaminen ei enää kuulu asiaan, pankit tarjoavat asiakkaiden arjen helpottamiseksi mitä mielenkiintoisempia palveluita. Voit esimerkiksi syöttää shekin oman pankin pankkiautomaatille, joka tallettaa shekkisumman tilille ja tulostaa shekistä kuittiin kopion. Voit pyytää pankkia lähettämään puolestasi shekin kuukausittain esimerkiksi vuokranantajalle tai hyväntekeväisyysjärjestölle. Tai voit ottaa älypuhelimella valokuvan shekistä ja näin tallettaa sen automaattisesti tilille – rahat siirtyvät muutaman tunnin viiveellä.

Miksi kaikki tämä vaivannäkö? Koska suorat tilisiirrot eivät täällä liiku pankkien välisenä ilmaisena bittivirtana, vaan PayPalien kaltaisten palveluiden kautta, jotka puolestaan kahmaisevat jokaisesta rahaliikahduksesta oman provisionsa. Ainoat ilmaiset tavat siirtää rahaa henkilöltä tai tililtä toiselle ovat käteinen tai shekki. Niinpä pankit ovat orientoituneet palvelemaan shekkiasiakkaitaan mahdollisimman modernisti ja joustavasti sen sijaan, että koittaisivat eurooppalaiseen tapaan väkivalloin minimoida kaikenlaisen paperiliikenteen. Rahavirtojen infrastruktuuri vain on täällä tyystin erilainen.

Sen ymmärtämiseen tosin tarvittiin koko joukko väittelyitä paikallisten ystävien kanssa ja jonkin verran aikaa oivalluksen kypsyttelyyn.

*Niin muuten, se työlupa. Lähetin maaliskuussa hirveällä hädällä luvan uusintahakemuksen, koska viime uusimiskerralla prosessi kesti yli kolme kuukautta, enkä töiden takia voi antaa luvan vanhentua päivälläkään. Kolme viikkoa hakemuksen päiväyksestä uusi työlupakortti odotti postiluukussa. Joskus näinkin päin.

Edit: Työluvasta vielä. USCIS tarjoaa sivuillaan tilastoja hakemusten käsittelyajoista: niiden ja oman kokemuksen perusteella työluvan uusintahakemus kannattaa, jos suinkin vain mahdollista, lähettää byrokratiakoneiston pureskeltavaksi varhain keväällä. Kesäkuukausina toimisto ruuhkautuu ja käsittelyajat venyvät harmillisesti.

Ajokortti ja kuinka se hankitaan

Olen DC:ssä oleskelun aikana joutunut hankkimaan tai uusimaan ajokortin tähän mennessä kolme kertaa, mutta kaikkiaan visiittejä Department of Motor Vehicles -laitokseen on kertynyt omien laskujeni mukaan jo kymmenkunta, ja tunteja niihin on tuhraantunut enemmän kuin välitän laskea.

Kun tänään kävin uusimassa korttia, prosessi meni läpi yhdellä käynnillä ja 60 minuutissa. Paljon on kiinni tietysti tuuristakin, mutta jotain väitän lopulta oppineeni, ja siksi haluan nyt jakaa eteenpäin ohjeet ajokortin oikeaoppiseen hankkimiseen.

Huomaathan että nämä koskevat vain DC:n ajokorttitoimistoa – ne saattavat soveltua myös muihin osavaltioihin, mutta en mene siitä henkilökohtaisesti takuuseen.

Ota mukaan

• Passi ja kaikki viisumipaperit (I-94, DS-2019 sekä varalta myös puolison DS-2019 tai muut vastaavat oman viisumiluokkasi avaindokumentit).
• Ajokortti – suomalainen jos sinulla ei vielä ole paikallista korttia, muussa tapauksessa oman osavaltion kortti.
• Sosiaaliturvatunnuskortti. Jos et ole oikeutettu sosiaaliturvatunnukseen, hae siitä todistus sosiaalitoimistosta.
• Todiste asuinpaikasta, esimerkiksi vuokrasopimus tai sähkölasku. Jos sinulla on DC:n ajokortti, tätä ei periaatteessa tarvita, mutta ota silti. Nettilasku ei käy utility-todistukseksi jos virkailija on yhtään huonolla päällä.
• Työlupakortti, jos sinulla on sellainen. Jos työlupa on vanhenemassa ja olet hakenut sen uusintaa, ota USCIS-toimistolta tullut kuitti hakemuksen vastaanottamisesta. Älä turhaan käytä energiaa sen miettimiseen, miksi – tee vain kuten neuvon.
• Silmälääkärin todistus riittävästä näöstä, jos yhtään epäilet ettet ehkä läpäise näkötestiä. Protokollan mukaan näkötestissä kuuluu ensin käydä epäonnistumassa ja vasta sen jälkeen mennä lääkäriin, mutta se on ajan tuhlausta. Näöntarkastuksen voi käydä hoitamassa millä tahansa optikolla ja sairasvakuutuksen kanssa (mikäli kyseinen optikko hyväksyy kyseisen vakuutuksen) visiitille tulee hinnaksi co-payn verran, eli n. $10-$30. Tyhjän todistuslomakkeen voi tulostaa täältä.
• Jos haet korttia ensimmäistä kertaa, varaudu suorittamaan teoriakoe.

Tee näin

• Tarkista ennen lähtöä että kaikki paperit ovat varmasti mukana.
• Mene heti aamulla. Usko pois, ajankohdalla on jonotusaikaan helposti 400 % vaikutus. Toimisto aukeaa kello 8.15, mutta optimaalisin ajankohta lienee kello 9 ja 10 välillä.
• Älä mene maanantaina, koska Georgetownin toimisto on silloin kiinni. Äläkä tiistainakaan tai lauantaina tai heti arkipyhien jälkeen, koska silloin on ruuhkaista. Jos suinkin mahdollista, mene keskiviikko- tai torstaiaamuna.
• Jos et pääse toimistoon aamulla, on hyvä tietää, että toimistoon otetaan asiakkaita sisään sulkemisaikaan asti ja tämän jälkeen virkailijat jatkavat työskentelyä kunnes jonot on purettu. Jonotusaika voi olla pitkä, mutta työntekijöillä on myös korkea motivaatio päästä kotiin, joten ainakaan aikaa ei hukkaannu toimistoväen keskinäiseen juoruiluun.
• Erityisesti ensimmäinen jono, jonka läpäistyäsi saat vuoronumeron, on tunnettu asiakaspalvelun töykeydestä. Älä ota sitä henkilökohtaisesti – virkailija on vain kyllästynyt työhönsä, ja niin olisin itsekin jos työpäivät venyisivät säännöllisesti iltaviidesta iltakahdeksaan loputtomista asiakasjonoista riippuen. Ainoat kysymykset, jotka tämän virkailijan kanssa täytyy saada selvitettyä, ovat onko sinulla mukana kaikki tarvittavat dokumentit ja millä tavalla (käteinen, shekki) aiot maksaa. Kaikki muu vuorovaikutus on bonusta.
• Valokuvaa varten etsi kameran alareunasta keltainen pistetarra ja tuijota sitä. Kahdessa ajokorttikuvassa olen näyttänyt unissakävelijältä, koska yritin turhaan tunnistaa mikä osa kamerahäkkyrästä toimitti linssin virkaa. Turha vaiva, etsi keltainen piste ja kaikki menee hyvin.
• Ennen kuin kävelet toimistosta ulos, tarkista ja tarkista uudelleen että nimi, osoite ja kortin voimassaoloaika ovat niin kuin pitääkin. Valokuvaa ehtii kyllä ihastella myöhemminkin.

Niin paljon kuin olenkin valittanut tulleeni kaltoin kohdelluksi, olen lopulta varsin tyytyväinen DMV:n palvelutasoon. Erityisesti nyt kun siihen toimistoon ei tarvitse jalallaan astua seuraavaan puoleentoista vuoteen.