Posts Tagged ‘ulkosuomalainen’

Koti-ikävän iskiessä

Kaikki ekspatriaatit tietävät, miten kummallinen asia koti-ikävä on. Vaikka suurin kaipaus tietysti kohdistuu ihmisiin – ystäviin ja perheeseen, matkalaukussa voi kantaa mukanaan vain muutamia kiloja kotimaata ja rajallisen määrän muita salamatkustajia. Nopean gallupin mukaan ulkosuomalaisilla on tapana viedä tuliaisina itselleen lehtien ja kirjojen lisäksi ainakin ruisleipää, salmiakkia, Fazerin suklaata, Marimekko-tekstiilejä, kaardemummaputkiloita ja roll on -deodorantteja.

Jos saat tilaisuuden, kurkkaa joskus vaivihkaa ulkosuomalaisen perheen keittiökaappeihin. Jokaisesta kotitaloudesta löytyy se yksi hylly, jolla säilytetään tarkasti näistä Suomesta tuotuja kalleimpia aarteita.

Ruisleipä

Mutta aina ei ole mahdollista matkustaa Suomeen asti hakemaan täydennystä varastoihin, eikä aivan joka kerta kehtaa juoksuttaa kavereita ja sukulaisiakaan postipakettien kanssa. Onneksi omatoimiselle salmiakinkaipaajalle on nykyisin myös digitaalisia vaihtoehtoja.

Luultavasti monipuolisin tarjonta löytyy osoitteesta www.suomikauppa.fi. Valikoima on hengästyttävä ensinnäkin siksi, että se on niin laaja, ja toiseksi siksi että myynnissä on lukuisia tuotteita, joita ei äkkiseltään osaisi edes ajatella jonkun kaipaavan. Roiskeläppäpitsoja ei sentään toimiteta kuljetuksen aikaisten lämpötilahaasteiden vuoksi. Kaupan fyysinen sijainti on Vantaalla, joten kaukaisempiin osoitteisiin toimitetuille suklaalevyille saattaa tulla varsin suolainen postimaksu päälle, mutta palvelu väittää sittenkin postittavansa tuotteet Itellan kuluttajahintoja edullisemmin. Järkevintä lienee useamman perheen tilausten keskittäminen samaan pakettiin, jolloin postikulut per tilaaja jäävät myös kohtuullisemmiksi.

Pohjois-Amerikan mantereella kunnollista hapanta, juureen tehtyä ruisleipää on mahdollista tilata postilaatikkoon myös paikallistoimituksena. Tämän hetken kuumin toimittaja liene newyorkilainen Nordic Breads, joka myy tuotteitaan Manhattanin Whole Foodseissa ja torimyyntinä, mutta pientä maksua vastaan lähettää kertaluonteisesti tai kestotilauksena tuoretta tummaa leipää suoraan aamupalapöytään. Atlantassa on ollut aikaisemmin kilpaileva leipomo Scandia Bread, mutta ymmärtääkseni he ovat hiljattain lopettaneet ainakin postitoimitukset.

Aiemmin IKEA oli todellinen pohjoismaisten ruokien mekka, mutta pari vuotta sitten uuden brändilinjauksen myötä valikoimasta katosivat vieraat tuotemerkit ja vain osa niistä korvautui geneerisesti IKEA-paketoiduilla, joskin usein aivan samansisältöisillä tuotteilla. Vieläkin myymälöistä saa vaihtelevalla menestyksellä glögiä ja karviaismarjahilloa, sillejä, Kallen kaviaaria, kanelikorppuja, lakritsikaloja ja pohjoismaista suklaata, mutta valikoima ei valitettavasti ole enää entisensä.

Muutamia Fazerin suklaatuotteita on vaihtelevasti saatavilla Amazonin kautta, mutta eurooppalaiseen osoitteeseen voi tilata sinisen levyn myös suoraan Fasulasta. Maraboun suklaata puolestaan myy mm. Scandinavian Gift Shop, jonka valikoimassa tosin on monenlaista muutakin pohjoismaista elintarviketta ja lahjatavaraa, mutta Minnesotassa sijaitsevan kaupan asiakaskunta vaikuttaisi olevan pääasiassa ruotsalaista ja norjalaista. Iittalaa sentään löytyy. Ruotsalaisia ruokatarvikkeita saa meren täältä puolelta lisäksi Sweden’s Best -verkkokaupasta ja suomalaista muotoilua vastaavasti FinnStylestä. Postimaksut ovat paikallisilta toimittajilta tilattaessa huomattavasti kohtuullisemmat kuin Suomesta tilattaessa, mutta toisaalta maahantuontikustannukset on tyypillisesti upotettu tuotteiden hintaan, joten lopputuloksen kannalta tilauspaikan fyysisellä osoitteella ei ole niin kovasti merkitystä muun kuin toimitusajan osalta.

New Yorkissa asuvilla suomalaisilla on koti-ikävänsä kanssa sikäli hiukan helpompaa, että Manhattanin alueelta löytyy kotimaisia tuotteita myyviä kivijalkapuoteja enemmänkin. Scandinavia Housen yhteydessä on pieni lahjatavarakauppa ja Marimekolla puolestaan näyttävä Flagship Store 5. Avenuella, joskin jotain Marimekko-tuotteita myydään myös Crate & Barrel -sisustuskaupoissa ympäri maata. Sockerbit-irtokarkkikauppa puolestaan näyttää tietävän ihan täsmälleen, kuinka karkkimaku ja -mieltymykset muodostuvat lapsuudessa ja käyttää sitä hävyttömästi hyväkseen kaupittelemalla juuri niitä samoja liitulakuja, vaahtosieniä ja merkkareita, joita tärkeän näköiset asiakkaat nyppivät rapiseviin Makuuni-pusseihinsa ympäri Suomea. Hiljattain tuotteet ovat nähtävästi tulleet myös postimyyntiin.

Aina ei ole edes tarpeen lähteä merta edemmäs sillikaupoille. Monista Giant-myymälöistä löytyy pienellä metsästyksellä vakiovarusteina sellaisia skandinaavisia herkkuja kuin Pandan lakuja ja hapankorppuja (tuotenimellä Finn Crisp), Valion Finlandia-juustoa, ruotsalaista puolukkahilloa ja ohuenrapeita Anna’s -piparkakkuja. Valitettavasti skandinaavit – toisin kuin esimerkiksi japanilaiset tai meksikolaiset – eivät ainakaan Washingtonin seudulla ole siinä määrin suuri tai selvärajainen kuluttajaryhmänsä, että tuotteita varten olisi varattu ”International Foods” -hyllystä omaa lokeroaan, josta kaikki kotimaan herkut löytyisivät kerralla. Myös World Market pitää valikoimassaan joitakin pohjoismaisia ruokatuotteita, mutta valikoima on melkoisen sattumanvarainen ja osaa tuotteista (esim. ruotsalaista glögiä) on myynnissä vain sesonkiluonteisesti ja niin kauan kuin tavaraa riittää. Toisaalta juuri vaihtuvan valikoiman ansiosta World Marketista saattaa joskus tehdä hämmästyttäviä löytöjä.

Ja äärimmäiseen hätään voi hakea Dean & Delucasta lakritsitoffeeta tai double salt licourice -merkkareita. Kunhan varautuu vakuuttamaan myyjälle ainakin kahdesti, että todella tietää mitä on tekemässä. Näitä tuotteita ei kaikille amatööreille myydäkään.

Advertisement

Ajankäytön korkeakoulu

Ennen Amerikkaan lähtöä monen ystävän ja sukulaisuuden (varsin aiheellisena) huolenaiheena oli, miten mukana matkustava puolisopestiläinen oikein saa aikansa kulumaan. Nyt vuoden kokemuksella voin kertoa, että oikein hyvin. Lapsiperheissä ei tietenkään tekemisestä ole koskaan puutetta, mutta ei kahden aikuisen perheessäkään ole aika ehtinyt vielä tulla pitkäksi.

Lukuisista musiikkiin ja tanssiin liittyvistä harrastuksista huolimatta olin nimittäin melko pian muuttovaiheen jälkeen korvia myöten täynnä kotivaimon aikataulutonta arkea, ja niinpä keväällä työluvan saatuani aloitin NIH Philharmonia -orkesterin vapaaehtoisena nuotistonhoitajana sekä itsenäisenä alkeispianonsoitonopettajana puolison työkaverien lapsille. Sivusilmällä seurasin samalla vapautuvia työpaikkoja, joita kaikista tilastoista ja heikkenevistä talousnäkymistä huolimatta oli yllättävän hyvin tarjolla. Orkesterin kapellimestari tarjoutui suosittelijaksi ja toisen suosituksen pyysin graduohjaajaltani, joka on sattumalta myös siirtynyt väliaikaisesti Atlantin tälle puolelle. Ja niin aloin pommittaa lupaavanoloisia paikkoja hakemuksilla.

Sinnikäs työnhaku tuotti lopulta tulosta: vapun jälkeen aloitin harjoittelijana eräässä musiikki- ja tekijänoikeusalan järjestössä. Muut harjoittelijat olivat muutamaa vuotta nuorempia, tyypillisesti pyrkimässä maisteriohjelmiin tai vastaaviin. Mutta en ottanut siitä paineita – selviäminen ensimmäisenä ja ainona ulkomaalaisena täysin amerikkalaisessa työyhteisössä tarjosi riittävästi haastetta ja jännittäviä käänteitä. Kesän aikana harjaannuin vähitellen paikalliseen toimistoetikettiin ja totuimme puolin ja toisin; työkaverit lakkasivat hämmästelemästä eksoottisia kysymyksiäni ja itse opin puraisemaan kieltä ainakin joka toinen kerta, kun teki taas mieli kertoa jotain Suomesta tai suomalaisuudesta.

Kesän päätteeksi sain tarjouksen jatkaa töitä samaisessa organisaatiossa, ja otin tarjouksen vastaan kovasti ylpeänä. Onneksi olin hyvissä ajoin alkanut murehtia työluvan uusintaa, sillä päin vastoin kuin olisi voinut kuvitella, uusintakierros kesti vieläkin pidemmän ajan (yhteensä 3,5 kk) kuin alkuperäisen luvan hakeminen. Amerikkalaisen byrokratian nopeuteen ei tosiaan ole syytä luottaa!

Joinakin heinäkuun päivinä, kun istuin hyytävän kylmäksi ilmastoidussa toimistossa ja katselin ikkunasta hellettä, kaipasin kotivaimon leppoisaa arkea ja tilaisuutta livahtaa ulos auringonottoon. Mutta jostain syystä tällainen paikasta toiseen juokseminen sopii tällä hetkellä luonteelleni paremmin kuin kotona oleminen. Ja työ on onneksi vain osa-aikaista, joten ehdin yhä nauttia kummankin elämäntyylin parhaista puolista.

Haluaisin kuitenkin korjata ennakkoluulon, jonka mukaan lapsettomat puolisopestiläiset viettävät kaiket päivät drinkkejä maistellen ja manikyyreissä istuen. Varsinkin alkuvaiheessa oman ja puolison elämän järjestäminen vähintään siedettäväksi on suuri urakka. Monet niistä asioista, joita on aikuiselämässään voinut pitää itsestäänselvyyksinä, ovatkin toisin, eivätkä ympärillä olevat ihmiset aina ymmärrä tulokkaan pohjatonta hämmennystä. Jopa usein toistuvien rutiinien, kuten kaupassakäynnin muuttuminen jatkuvaa ajattelua vaativaksi suoritukseksi on kuluttavaa. Ja uusien verkostojen rakentaminen onnistuu vain vähitellen, varaamalla riittävästi ja toistuvasti yhteistä aikaa. Joka väittää prosessin olevan ihan läpihuutojuttu, ei ole sitä läpihuutanut.

Toisaalta usein työnteon esteenä ovat viisumivaatimukset. J2-viisumilla työskentely USA:ssa on sallittua vain sillä ehdolla, että ansiotuloilla ei elätetä perhettä. Toisilla viisumityypeillä puolisolle ei työlupaa myönnetä ollenkaan. Joskus puolison työnantaja saattaa sponsoroida oman viisumityypin, mikä mahdollistaa työskentelyn, mutta voi samalla asettaa muita ehtoja tai rajoituksia työntekijän maassaololle, mikä ei välttämättä mene yksiin perheen yhteisten tarpeiden kanssa. Ja niin edelleen, ad nauseam. Kun siis kuulet jonkun lähtevän kotia pystyssä pitäväksi puolisopestiläiseksi, muista ettei kotiin jääminen ole läheskään aina vapaaehtoista, vaan aika usein myös tulliviranomaisten sanelema pakko.

Ja sitten on vielä se näkökulma, että kotipuolisona ehtii kerrankin todella harrastaa juuri sitä mitä haluaa ja niin usein kuin haluaa. Emme ole kumpikaan vuosiin olleet esimerkiksi musiikkiympyröissä niin aktiivisia kuin tänä vuonna. Orkesterisoitto, kamarimusiikki, konserttivierailut ja kotikonsertit, uusien soittimien opettelu (alttoviulu, irlantilainen bodhrán-rumpu) ja nyt viimeisimpänä jazz-jamit ovat tuoneet uusia ystäviä, tarjonneet tilaisuuksia harjoitella amerikkalaista aksenttia ja ylipäätään helpottaneet pahinta koti-ikävää. Ilman niitä arki olisi ollut paljon harmaampaa.

Joka tapauksessa nostan kaikille meille hattua. Riippumatta siitä päättääkö puoliso jäädä lasten tai läppärin kanssa kotiin vai lähteä töihin tai harrastuksiin muodossa tai toisessa, puolisopesti on rohkea päätös ja siitä on syytä olla ylpeä. Joka muuta väittää, tehköön perässä!

Ulkosuomalainen vappu

Vappuviikonloppu oli niin kiireinen, että koko vapun juhlinta meni vähän vasemmalla kädellä. Vastoin ennakko-odotuksia päädyimme  kuitenkin osallistumaan washingtoninsuomalaisten vappupiknikille Rock Creek Parkin syrjään. Onneksi, sillä seura oli hilpeää ja keli upea.


Piknik-laukusta löytyi Fazerin sinistä, kotitekoisia karjalanpiirakoita sekä pullo simaa. Hiivan kanssa oli valitettavasti käynyt ohraisesti, sillä juomaan ei vappuaattoon mennessä ollut ilmestynyt kuplan kuplaa. Vapun jälkeen simat kävivät vielä pari päivää, mutta sittenkään lopputuloksena ei ollut kuin pitsinen homekerros.

Täytynee yrittää kesämmällä uutta satsia.

Rock Creek Parkin kulma P- ja O-katujen välissä on erinomainen piknik-paikka, mutta vappua me valkolakit saimme juhlia kaikessa rauhassa. Amerikkalaisen työväen juhla on vasta syksyllä, eivätkä muut eurooppalaiset kesänaloittajaisperinteet kukkakoreineen ja Morris-tansseineen ole säilyneet uudisraivaajien keskuudessa.

—————–

Kevät on ollut hengästyttävän kaunis. Kirsikoiden jälkeen vauhtiin pääsivät magnoliat, kunnes yllättäen eräänä päivänä maa oli valkoisten ja vaaleanpunaisten lehtien peitossa. Sen jälkeen roihahtivat tulppaanit kukkimaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Yhdessä yössä kotikadun laidan puut olivat puhjenneet vaaleista silmuista reheväksi sademetsäksi. Ja nyt pihoissa kukkivat atsaleat niin hurjissa pinkin ja violetin sävyissä, että silmiä vihloo. Takapihan rhodo pui jo nyrkkejään, ei mene enää kauan ennen kuin sekin lähtee mukaan kilpakukintaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: