Ankaraa juhlintaa

Amerikkalaiset ovat kovia juhlimaan. Tuskin on selvitty joulun/Hanukan/Kwanzaan ja länsimaisen uuden vuoden ylensyönnistä, kun ympäri maata aletaan jo valmistautua presidentin virkaanastujaisiin ja Mardi Gras -laskiaiseen, kiinalaiseen uuteen vuoteen, Punxsutawney Phil-metsämurmelin kevätennustukseen ja ystävänpäivään. Ja sitten on tietysti Super Bowl ja yliopistokoripallon March Madness, Purim ja Seder sekä Pyhän Patrikin ja Pyhän Urhon päivät. Jokaista juhlaa varten on ruokakaupoissa erikseen tarjolla runsas valikoima asiaankuuluvia kakkuja, oikeaoppisen värisiä pikkuleipiä ja jos jonkinlaisia juhlapöydän koristeita.

Tähän päivään mennessä en ole oppinut tietämään, viettääkö keskimääräinen amerikkalainen todella kaikkia näitä juhlapäiviä samalla hartaudella kuin loputtomat mainokset antavat ymmärtää. Ystävänpäivisin on ainakin täydellisen mahdotonta saada pöytävarausta mihinkään McDonald’sia tunnelmallisempaan ravintolaan, ja Sederin alla kaupungin viimeisiä matsajauhopurkkeja sai metsästää kissojen ja koirien kanssa.

Siksi onkin niin ihmeellistä, että pääsiäinen ohitetaan täällä olankohautuksella. Kukin uskontokunta toki järjestää omat rituaalinsa parhaaksi katsomansa aikataulun mukaan, mutta ylimääräisiä vapaapäiviä on turha odottaa. Niinpä pääsiäisen ympärille ei ole kehittynyt mitään sen suurempia kansallisia perinteitä, ja kaupat ja kirjastot ovat normaalisti auki. Valkoinen Talo järjestää lapsille sentään terveelliseen liikuntaan kannustavia pääsiäisleikkejä ja julkisilla paikoilla saattaa törmätä satunnaiseen pupumieheen, mutta muilta osin pääsiäistunnelman rakentaminen on ihan oman aktiivisuuden varassa. Jopa Kinder-suklaamunien maahantuonti on ankarasti kielletty.

Lienee turhaa lisätä tähän, että amerikkalaisille on hyvin epäselvää, miksi kenellekään tulisi edes mieleen yhdistää pääsiäiseen noitia tai Kyöpelinvuorta.

Imelistä Peeps-vaahtokarkkipupuista rakennetut dioramat ovat siis monin tavoin harvinaisia periamerikkalaisia pääsiäisperinteitä. Washington Postin dioramakilpailun tämänvuotinen voittajatiimi oli rakentanut hartaan tunnelmakuvauksen pääsiäispupujen jäähyväisistä kermatäytteisille, lisäaineiden ansiosta lähes pilaantumattomille Twinkie-leivoksille, joita myytiin aiemmin mm. CVS-apteekeissa, mutta joiden valmistus uhattiin suuren fanijoukon kauhuksi lopettaa vuoden vaihteessa. Oma dioramasuosikkini oli tosin mukaelma Washingtonin kuuluisasta Ben’s Chili Bowl -ravintolasta.

Ensiällistyksestä toivuttuani totesin, että eipä tämä ehkä ole sen kummallisempi tapa pääsiäisen juhlistamiseen kuin pohjalaisten pääsiäisvalkea, naapureille trullaaminen tai mämmi. Jota muuten saa vielä tänään New Yorkin Union Station Marketilta.

Oman perheen pääsiäinen koostuu tänä vuonna New York City Ballet’n esityksestä, kaverin synttäri-illallisesta nepalilaisessa ravintolassa ja kotona laiskottelusta. Pajunkissat ovat kukkineet tiehensä jo ajat sitten, mutta magnoliat ovat jo lupaavasti nupullaan ja kirsikankukkia odotetaan ehkä jo ensi viikolle tai viimeistään sitä seuraavalle. Ihana kevät on viimeinkin alkamassa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Advertisement

Pääsiäishajatelmia

Mämmikattilaa hämmennellessäni pohdiskelin, että perinteinen suomalainen cuisine koostuu suurelta osin puuroista. Porkkanalaatikko. Karjalanpiirakat. Ja se mämmi. Kaikki puuroja, joita keitetään kasaan tuntikausia ensin hellalla ja sitten vielä varmuuden vuoksi uunissa. Kunnollista, tuhtia ja sopivasti talonpoikaista juhlaruokaa sinnikkään keittiösavotan päätteeksi, ei mitään marengeilla näpertelyä. Tällaista ruokaa on varmaan keitetty pohjoismaissa juhlapöytiin paljon kauemmin kuin samoilla mailla on rakennettu kirkkoja.

Pääsiäinen ei ole amerikkalaisille mikään itsestään selvä juhlapyhä. Kuten viime vuonna opimme, juutalaiset ja kristityt laskevat pääsiäistä vastaavan juhlan ajankohdan eri kalenterien mukaan, mistä syystä ne eivät yleensä osu samaan viikonloppuun (paitsi tänä vuonna sattumalta osuivat). Luultavasti tästä syystä pääsiäisen ympärillä ei ole vakiintuneita liittovaltion pyhäpäiviä. Ilman lomaa ei ole myöskään pääsiäisen meno- ja paluuruuhkia, ja maallistuneemmat amerikkalaiset viettävät pääsiäistä yhtä mielellään baarissa kuin kotona lammasta tai pizzaa syöden. Ja koska pihalla nurmikko kasvaa nilkkakorkeudessa, tietyt perinteet – kuten rairuohon kasvattaminen – tuntuvat aavistuksen keinotekoisilta. Suklaamunaperinteitä sentään vaalitaan, mutta muilta osin pääsiäistunnelman luominen on kunkin oman yritteliäisyyden varassa.

Kun taloyhtiö ei kerran salli pääsiäisvalakian rakentamista takapihalle, eivätkä naapurit katso hyvällä luudan kanssa huitovaa trullia, ulkosuomalaisen pääsiäinen on tälläkin kertaa tilkkutäkki omia ja muiden perinteitä. Pitkäperjantaina istuimme sederiä samassa seurassa kuin viime vuonnakin, nyt vain huomattavasti harjaantuneempina.

Nautimme tavan mukaan hiivattoman ja jauhottoman seremoniaillallisen, jolla on paljon symboli- mutta vähän ravintoarvoa (kuvassa), ja sen jälkeen illallisen, jonka ravintoarvoista ei ole syytä keskustella kenenkään asiaan perehtyneen kanssa. Kana- tai kasvisliemessä keitettyjä matzo-pullia, majoneesikuorrutettuja kananmunia, luumujen kera haudutettua härkäpataa, maksapateeta, voista kiilteleviä parsoja ja feta-pinaattipiirakkaa (oma viemisemme, yleisön pyynnöstä). Juomana makeaa punaista granaattiomenaviiniä. Pöydän ainoa salaatinkorvike oli kirpeä piparjuurisose.

Pääsiäissunnuntain aamuna istuimme taas puolinukuksissa katolisessa kirkossa soittamassa hymnejä. Tämä keikka on siis vastapalvelus, jonka NIH Philharmonia vuosittain tarjoaa St. Elizabeth -kirkolle luvasta pitää konsertteja kirkon tiloissa ilmaiseksi. Mutta katolinen kirkkohartaus on vielä kauempana omista pääsiäisperinteistä kuin juutalainen ylensyönti – joka itse asiassa melko lailla muistuttaakin mummolassa vietettyjen pääsiäisviikonloppujen rituaaleja.

Päätin keittää koti-ikävääni mämmiä. Mämmimallaspussin kyljessä olevan ohjeen mukaisesti, eli kahden ja puolen armeijan tarpeisiin.

Tätähän sitten syödään, juhannukseen asti. Kindereitä ei täällä saa myydä ja pajunkissat ovat kukkineet tiehensä jo viikkoja sitten. Mutta onpa ainakin mämmiä.

Huomasin muuten että blogissa on käyty jo yli 30.000 kertaa. Suurkiitos kaikille, teille on ilo kirjoitella.