Syksy pikakelauksella

Huh huh, nyt hävettää.

Koko syksynä blogi ei ole päivittynyt yhden yhtä kertaa. Pahoittelut siitä, ei ollut suinkaan tarkoitus pitää kaikkia tällä tavoin uutispimennossa. Syksy vain on ollut sen verran kiireinen, tai ainakin mieli on niin askaroinut muualla, etten ole oikein ehtinyt istahtaa alas kirjaamaan kuulumisia. En kaiken varalta lupaa parantaa tapojani uudeksi vuodeksi, mutta lupaan sentään yrittää.

Kesästä ja syksystä olisi ollut vaikka mitä hauskaa kerrottavaa. Olisin voinut esimerkiksi mainita, kuinka heinäkuun lopulla ajoimme Appalakien yli Pennsylvanian länsilaitaan Pittsburgiin. Pidimme erityisesti National Aviary -lintutarhasta ja vanhoista mäkihisseistä, mutta moitimme I-70 -tien viikonloppuruuhkia.

Elokuussa kävimme Suomessa nauttimassa pohjoisen kesän viime rippeistä ja kuun lopulla puolison sisko tulikin jo mieluisalle vastavierailulle. Testasimme porukalla Virginian viinitilatarjonnan ja totesimme sen enintään keskinkertaiseksi.

Syyskuussa hyppäsimme hetken mielijohteesta bussiin ja huristelimme New Yorkiin. Tarkoitus oli mennä katsomaan Brooklyn Academy of Musicin esittämä Einstein on the Beach -ooppera, mutta viime hetken lippujen tähtitieteellisten hintojen vuoksi päädyimme sittenkin viettämään viikonlopullisen laatuaikaa paikallistuneen opiskelukaverin seurassa Harlemia ja High Linea koluten. Samalla saatiin lisää ruisleipää pakkaseen New Amsterdam Marketilta.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajoimme naapureiden kanssa Länsi-Virginian osavaltion puolelle Harper’s Ferryyn. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, maisemat olivat otolliset pienelle patikkaseikkailulle, mutta iltapäiväisen sadekuuron vuoksi zipline-seikkailurata jäi testaamatta. Kuun taitteessa saimme taas muutamaksi päiväksi vieraita – mikä ihana tekosyy testata kaupungin ravintolatarjontaa!

Lokakuussa soitettiin NIH Philharmonian kauden ensimmäinen konsertti ja juhlittiin Halloweenia kaivertamalla kurpitsoita. Halloween-viikonlopun keli oli selvästi edellisvuotta lämpimämpi, ja kaduilla oli koko viikoin runsain mitoin naamiaisasuista juhlakansaa.

Ruska tuli vielä kesän jäljiltä helteiseen kaupunkiin kuin varkain ja katosi yhdessä yössä Sandy-myrskyn mukana. Washington tosin jäi pyörteisen myrskytuulen suojaiselle alapuolelle ja välttyi pahemmilta vahingoilta. Siinä missä New Jerseyn rannikolla surtiin tuulen kaatamia taloja ja niiden kodittomaksi jääneitä asukkaita, pääkaupungissa suurin huolenaihe oli mitä tehdä kaikille niille papupurkeille ja taskulampuille, jota oli turhaan hamstrattu komeroihin mahdollisten sähkökatkojen varalta.

Marraskuussa järjestettiin töissä hiki hatussa konferenssia ja juhlittiin kiitospäivää kaupunkiin jääneiden kollegoiden kanssa. Sekä tietenkin jännitettiin presidentinvaalien tuloksia. Voi mikä riemu Washingtonissa repesikään kun Obaman toinen presidenttikausi varmistui. Innokkaimmat taisivat jo käydä varaamassa istumapaikan Mallilta virkaanastujaisjuhlallisuuksia varten.

Kiitospäiväviikonloppuna toteutimme myös pitkäaikaisen haaveen ja lensimme ihastelemaan Bostonia. Kaupunki oli viehättävän eurooppalainen, mutta viheliäisen tuulinen ja kylmä. Koreografi Mikko Nissisen Boston Balletille tekemä uusi versio Pähkinänsärkijästä ja L.A. Burdickin tiivis maustekaakao onneksi lämmittivät kirjoittajaa, puoliso taas innostui enemmän MIT:n ja Harvardin kampuskierroksista sekä tietenkin kirjakaupoista. Kuun lopulla kävin tavan mukaan hakemassa täydennystä karjalanpiirakkavarastoihin Kipinäkerhon Suomi-basaarista.

Joulukuussa soitettiin orkesterin syyskauden jälkimmäinen konsertti, joka oli oikea maratonsuoritus kaksine sinfonioineen. Toimiston pikkujouluihin valmistettiin viemisiksi rosollia ja joulutorttuja, ja juuri ennen joulua käväistiin kääntymässä Philadelphiassa moikkaamassa sukulaisia.

Ja lopulta joulukalenterin luukkujen vähentyessä keitettiin riisipuuroa, paistettiin porkkanalaatikkoa ja hernetuuvinkia sekä sulatettiin viimeisiä jääkaapin turvalokeroon visusti talletettuja suklaita. Lumeton joulu etelässä, kaukana perheestä ja ystävistä herättää tietenkin haikeutta, mutta onneksi Skypen, nettijouluradion ja Netflixin aikakaudella tutun joulutunnelman saa aikaiseksi vähemmilläkin rimpsuilla. Sitä paitsi taskussa polttelevat jo lentoliput tammikuuksi talvenvalkoiseen Suomeen.

Advertisement

Syksyn kohokohtia

Blogi on jäänyt viime aikoina niin huonolle hoidolle, että oikein hävettää. Nöyrimmät pahoitteluni!

Syy, että en ole oikein ehtinyt raportoida ulkosuomalaisia kuulumisia on tietenkin se, että töitä ja hauskaa tekemistä on ollut vaikka muille jakaa. Kun en nyt oikein tiedä mistä päästä aloittaa, kirjaan tähän vain nopeasti muutamia mukavia juttuja syksyn varrelta, ettei ihan kaikki mene ohi ja unohdu.

Alkusyksyltä ovat jääneet mainitsematta mm. DC:n ensimmäinen Taiteiden yö sekä Annapoliksen Renaissance Fair -keskiaikamarkkinat. DC Nuit Blanche haki hiukan luonnettaan vielä, ja epäilen ettemme edes löytäneet kaikkea tarjontaa Chinatownin perukoilta. Mutta se mitä löysimme, oli viehättävää ja mielenkiintoista. Toivottavasti tapahtuma saa ensi vuonna jatkoa.

Renessanssifestivaali on vastaavasti jo vakiintunut perinne Washingtonin seudulla. Suhtauduin ensin tapahtumaan alentuvan kyynisesti – mitä jenkit nyt muka keskiajasta tietävät – mutta ennakkoluulot saivat onneksi kyytiä! Annapoliksen karnevaali ei ehkä ole niin historiallisesti täsmällinen ja oikeaoppinen kuin Turun keskiaikamarkkinat, mutta värikäs, hilpeä ja kaikin puolin nautittava tapahtuma se silti on. Toisin kuin monet muut festivaalivieraat, emme olleet pukeutuneet teema-asuihin, joten keskityimme nauttimaan monipuolisesta ruokatarjoiluista (kokonaisena tarjottavaa paistettua kalkkunankoipea, uppopaistettua mac&cheesea, juustokakkua tikun nokassa), testailemaan soittimia (dulcimer, psaltery ja bodhran) ja ihastelemaan turnajaisia.

Lokakuun lopulla meillä kävi vieraita, ja koska se on aina oivallinen tekosyy matkusteluun, pakkasimme auton ja suuntasimme porukalla kohti Pennsylvaniaa. Philadelphiaan on DC:stä vain reilu kahden tunnin ajomatka, ja kelikin oli tällä reissulla huomattavasti miellyttävämpi kuin edellisellä. Paikalliset ystävät tarjosivat yösijan ja kierrättivät meitä ympäri kaupunkia, mutta koska olin unohtanut kameran akun kotiin, ei viikonlopusta tällä kertaa jäänyt blogiin jaettavaksi kuin kirjallisia muistoja. Joudutte nyt siis vain luottamaan sanaani kun kerron, että kävimme hyppelemässä Rocky-portailla, kiertelimme yliopiston kampusaluetta ja söimme hyvin. Philadelphian ystävällinen vanhan kaupungin tunnelma teki tälläkin kertaa vaikutuksen, vaikka isäntäväki varoitteli kaupungista löytyvän varomattomille myös vähemmän romanttisia kortteleita.

Paluumatkalla teimme lenkin Lancaster Countyn kautta ja kävimme maistelemassa paikallisia viinejä. Amish-torit olivat ehtineet jo sulkea, mutta vastineeksi näimme lukuisia markkinoilta palaavia siroja mustia hevoskärryjä sekä niiden parrakkaita ajajia tiukasti huivitettuine puolisoineen. Edistyksellisimpiin vaunuihin oli sentään asennettu yksinkertaiset perävilkut ja heijastinkolmio.

Kuva: Wikipedia

Marraskuussa lähdimme seuraavan vieraan kanssa pakoon viilenevää syysilmaa Floridaan. Pitkän viikonlopun mittainen roadtrip ulottui Orlandosta itärannikolle Kennedy Space Centeriin ja Cocoa Beachille, sieltä rannikkoa pitkin Miamiin, Keys-saariryhmän läntiseen kärkeen ja Everglades-kansallispuiston kautta takaisin Miamin helteeseen, yhteensä reilu 600 mailia. Floridassa vaikutuksen tekivät meri, palmut, korallit, pelikaanit ja hiekkarantahiekka. Vaikutusta eivät tehneet muoviset teemapuistot, aamupala-gritsit, eikä Miamin keskustan karu betoniviidakko.

Kiitospäivää vietimme jälleen perhepiirissä. Ruokalistalla oli mm. perinteistä vaahtokarkeilla kuorrutettua bataattilaatikkoa, tytisevää karpalohyydykettä, pinaattikroketteja sekä karamellisoituja saksanpähkinä-porkkanoita – tofurkey sai tällä kertaa jäädä pihamaalle tepastelemaan. Kiitospäivän alla pohdiskelin, että se oikeastaan on yhdysvaltalaisen vuoden suurin juhlapyhä. Toisin kuin joulua, kiitospäivää viettävät kaikki uskontokunnat, ja perinteet ruokalistaa myöten ovat joka puolella maata hyvin samankaltaisia. Kiitospäivä – eikä suinkaan joulu – on se juhlapäivä, jota varten jopa kiireiset ja työorientoituneet amerikkalaiset ottavat vapaata ja matkustavat perheidensä luo, asuivatpa nämä sitten lähellä tai kaukana. Jalomielisyys on kiitospäivänä niin ylitsepursuavaa, että soppatykkien vapaaehtoisvuorolistat täyttyvät viikkoja etukäteen. Surullista kyllä, Black Fridayn ostoskarnevaalin jälkeen arki palaa nopeasti uomiinsa, eikä soppatykkisavottaankaan ole enää tungosta.

Kun joulukuussa vietimme Villen syntymäpäiviä, kävi sattumalta niin että vieraista suurempi osa oli amerikkalaisia kuin ei-amerikkalaisia. Tarjosimme heille perinteisten kasvispiirakoiden lisäksi mm. joulutorttuja ja munavoilla täytettyjä hapankorppurullia. Valitettavasti emme tänä vuonna päässeet osallistumaan suurlähetystön itsenäisyyspäiväkekkereille, mutta pakottavin ulkosuomalaisannostus oli toisaalta jo saatu Kipinäkerhon joulubasaarissa pari viikkoa aikaisemmin. Siellä väentungoksessa moikkailimme jo tuttuja ja jonotimme karjalanpiirakoita kuin vanhat konkarit ainakin.

Joulukauden päätteeksi keräännyimme lähimmällä orkesterikaveriporukalla askartelemaan piparkakkutaloja. Tosin amerikkalainen piparkakkutalo on jotain aivan muuta kuin mitä itse ajattelin. Se kootaan sokeritahnalla liimaten keksilaatikon päälle, päällystetään makeilla graham-kekseillä, tasoitetaan uudella sokeritahnakerroksella ja lopuksi koristellaan karkeilla ja tomusokerilla. Lopputulos on jouluinen, mutta pahvirankonsa vuoksi ei aivan 100 % syötävä.

Ja tietenkin syyskauden päätteeksi NIH Philharmonia soitti menestyksekkään konsertin ääriään myöten täydelle salille. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Hyytävää tuulta Amerikan Turussa

Ensimmäisen hääpäivän kunniaksi päätimme lähteä vierailemaan johonkin uuteen paikkaan, ja ankaran arpanoppaharkinnan jälkeen kohteeksi valikoitui Philadelphia. Viikonlopuksi alueelle oli luvattu paukkupakkasia (jopa ’teens’, eli -10 C asti ilman tuulta), mutta sitä eivät pohjoisen kasvatit tietenkään säikkyneet.

Matkat kuljimme Chinatownien väliä kulkevalla Eastern-bussilla. Ei valittamista, kyyti oli tasainen ja kohtuuhintainen, ja perillä oltiin vajaassa kolmessa tunnissa, niin kuin pitikin. Vuoroja ei tosin kulje kovin tiheään, mutta tällaisille satunnaismatkustajille toki riittää, että yhteen suuntaan pääsee inhimilliseen aikaan aamulla ja takaisin seuraavana iltana.

Philadelphia on suloinen kaupunki. Keskusta on kompaktisti kahden joen välissä, ja niinpä kaikki tarpeellinen löytyy kävelyetäisyydeltä. Kadut kulkevat loogisissa 90 asteen kulmissa ja ne tuttuun tapaan numeroitu, joten kartta ei ole turistillekaan aivan välttämätön. Erityisesti Olde City, jossa hotelli sijaitsi, oli tunnelmaltaan mukavasti vanhanaikainen ja helposti lähestyttävä. Kaupungin toisesta päästä puolestaan löytyy muutama metallinhohtoinen pilvenpiirtäjä, joten yhteistuumin summasimme Philadelphian olevan sekä maantieteellisesti että olemukseltaan DC:n ja New Yorkin puolivälissä.

Toisaalta Philadelphia on ehdottomasti Amerikan Turku. Philadephiassa pidettiin valtaa vapaussodan aikana, siellä kirjoitettiin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja perustuslaki, ja se oli myös liittovaltion pääkaupunki sillä aikaa kun Washington DC:tä vasta rakennettiin. Pääkaupunkistatuksen Philadelphia menetti hieman Turkua aikaisemmin vuonna 1800, mutta vanhan hallinnon arvokkuus näkyy arkkitehtuurissa edelleen. Ja jäihän kaupunkiin kuuluisa Liberty Bell, joka julman näköisestä halkeamastaan huolimatta tuntuu olevan varsinkin amerikkalaisille edelleen voimallinen symboli.

Viikonlopun pakollinen kulttuuriohjelma suoritettiin vierailemalla amerikanjuutalaisessa museossa, joka oli erikoinen mm. siitä, ettei lippuja voinut sapatin takia ostaa paikan päältä lauantaisin. Jopa museokaupassa myynti tapahtui ainoastaan luottokorteilla, joita veloitettiin vasta kun lepopäivä oli vietetty asiallisesti loppuun asti. Myös museo oli siis mielenkiintoinen, suosittelen sitä kaikille juutalaisesta kulttuurista tai immigranttikysymyksistä kiinnostuneille.

Kasvisruokaa ei aivan jokaisesta kaupungin pitopaikasta löytynyt luontevasti, mutta sen sijaan keskusta eteläliepeiltä löytyi täysin vegaaninen ravintola Horizon’s, jota voin suositella myös niille, jotka kaipaavat lautaselleen eläinperäistä ravintoa. Hawaijilainen palmunydinpaistos oli sopivasti pehmeää ja mietoa, grillattu seitan vastaavasti… no, lihaisaa.

Hyytävän viiman viilentämiä tassuja käytiin lämmittelemässä kovasti suositellussa suklaakahvilassa Naked Chocolate Cafessa, ja myös se on maineensa veroinen. Kanelilla, kaardemummalla, muskotilla ja neilikalla maustettu ”eurooppalainen” kaakao oli ehkä herkullisin tähän asti maistamani suklaajuoma. Myös puolison macchiato oli kuulemma oikeaoppisesti paahdettu ja vaahdotettu. Barista selvästi osasi asiansa.

Seuraavaa vierailua varten jäivät vielä odottamaan israelilainen illallisravintola Zahav, artisaanigelateria (jätskibaari) Franklin Fountain, joka sivumennen sanoen myy mm. aidolla suomalaisella salmiakilla maustettua jäätelöä, sekä taidemuseo, jonne oli niin pitkä ja kylmä matka, että kävelemättä jäi. Keväämmällä sitten.