Työluvista ja viisumeista

Voi elämä tätä ikuista paperisotaa!

Pian eletään USA:an muuton ensimmäistä vuosipäivää ja sen kunniaksi järjestetty byrokratiasirkus on lähes yhtä uskomaton kuin viime vuonna. En nyt tarkoita moittia ketään seuraavista tahoista sinänsä, mutta jokaisen niiden henkilökohtaisen kankeuden yhteissumma on kyllä melkoinen.

Nyt on niin, että eräs post doc -tutkimusjaksoja rahoittava eurooppalainen säätiö on luvannut rahoituksen kahdeksi vuodeksi, mutta vain yhdellä ehdolla: post docin esimiehen on kirjoitettava puoltava lausunto alaisestaan ensimmäisen yhdeksän kuukauden jälkeen työskentelyn aloittamisesta.

Saatuaan lausunnon säätiö lähettää työnantajalle ilmoituksen, että heidän puolestaan työntekoa saa jatkaa toisenkin vuoden.

Tämän ilmoituksen kanssa mennään työnantajan lakiasiainosastolle, joka järjestää maan sosiaalitoimistolta uuden lomakkeen nimeltä DS-2019.

Tämän paperin kanssa mennään Yhdysvaltojen suurlähetystöön Helsingissä ja anotaan uutta viisumia. Tai ilman viisumia saa kyllä ihan laillisesti oleskella Yhdysvalloissa ja jopa tehdä töitäkin (kun se DS-2019 ja erillinen työlupa on kunnossa), mutta jos astuu jalallaan maan rajojen yli, takaisin ei ole tulemista.

Uuden DS-2019:n kanssa voi myös alkaa niiden virallisten dokumenttien (ajokortti ja J2-puolison työlupa) uusimisen, jotka umpeutuvat ensimmäisen DS-2019 vanhenemispäivänä. Ajokortin uusiminen kestää vähän toista viikkoa ja maksaa muutaman kympin. Työluvan uusiminen taas kestää lähteestä ja tuurista riippuen 3–5 kuukautta ja se myös maksaa saman verran kuin ensimmäisellä kierroksella.

Kaikkineen laskelma siis kertoo, että kun maahan on saapunut heinäkuun puolivälissä, viisumin uusintaprosessin käynnistävä lausunto voi lähteä seuraavana vuonna aikaisintaan maaliskuun puolivälissä, ja lausunto viipyy Euroopassa noin kuukauden. Viisumien jne. uusimisprosessin edellytys, uusi DS-2019, pullautetaan NIH:n byrokratiakoneistosta aikaisintaan kahden kuukauden pyörittelyn jälkeen, eli kesäkuun puolivälissä.

Kun työlupa siis vanhenee jälleen kesällä, sitä koskeva uusimishakemus olisi syytä postittaa viimeistään pääsiäisenä. Realistisesti hakemus on postissa viikkoa ennen juhannusta. Mikäli prosessi jostain syystä ”viivästyy” siten, että puolison työlupa ehtii vanhentua, oikeus työskentelyyn päättyy kunnes USCIS suvaitsee lähettää uusitun luvan.

Mieleeni juolahtaa eräs klassinen mykkäelokuvakohtaus.

Edit: Siperia opettaa. Maahantuloviisumia, eli sitä hienoa passiin liimattua paperia ei tosiaan tarvitse uusia pidennettyä työlupaa varten, vaan kriittistä on ainoastaan DS-2019 ja siitä löytyvä maassaoleskelun päättymispäivä. Työluvan uusinnan kannalta saattaa peräti olla parempi olla uusimatta maahantuloviisumia sillä välin kun työluvanuusintaprosessi on kesken, koska tietojen muuttuminen tietokannassa hämmentää Department of Homeland Securitya ja saattaa turhaan viivästyttää papereita.

Advertisement

Neuvoja kanssamuuttajille (USA)

Nyt kun olen ehtinyt jonkin aikaa koota tietoa kaikista niistä asioista, joita olisin viime kesänä halunnut tietää, ajattelin että olisi kohtuullista jakaa vinkkejä muille Yhdysvaltoihin muuttaville ulkosuomalaisille. Osa näistä on tullut jo aiemmissa blogiteksteissä esille, mutta kokoan nyt tähän vielä kaikki helpommin löydettäviksi. Linkkien takaa löytyy tarkempaa tietoa.

Muistilistoja ja neuvoja itse muuttoa varten löytyy netistä ja kirjastosta runsain mitoin, joten keskityn nyt ensisijaisesti sellaisiin asioihin, jotka tulevat vastaan sitten kun matkalaukut on saatu purettua uuteen kotiin meren tällä puolen. Neuvot koskevat ensisijaisesti DC:n/Marylandin aluetta, vaikka osasta saattaakin olla apua koko maassa.

Vakuutukset

• Maanlaajuisia kotivakuuttajia Yhdysvalloissa ovat mm. Allstate, Geico, Nationwide, State Farm ja Travelers. Vuokralla asuville tarjotaan Renter’s Insurance -nimistä tuotetta, ja tämä taitaa soveltua useimpien väliaikaisesti maahan muuttavien tilanteeseen parhaiten. Tarjouksia vakuutuksista saa kohtuullisen hyvin netin kautta, mutta parasta palvelua saa soittamalla palvelunumeroon tai vierailemalla vakuutusyhtiön toimistossa. Vakuutustarjouksia pyydettäessä erityisesti netissä kysellään toinen toistaan ihmeellisempiä kysymyksiä talon rakennustekniikasta ja teknisestä paloturvallisuudesta. Ei syytä huoleen, vakuutusyhtiön henkilökunta löytää kyllä kaiken tämän tiedon omista tietokannoistaan osoitteen perusteella.
• Kerrostaloasunnossa vuokralaisen kotivakuutukseen sisältyy yleensä: varsinaisen omaisuuden suoja tiettyyn könttäsummaan (esim. $10 000–$30 000) asti, korvaus asumisesta muualla mikäli asunto muuttuu väliaikaisesti asumiskelvottomaksi (tiettyyn summaan tai kuukausimäärään asti), vastuuvakuutus lähinnä oikeudenkäyntikuluja varten (usein $100 000 tai enemmän) ja vieraiden vahinkovakuutus lääkärihoidon kulujen osalta (esim. $1 000–$2 000). Joskus tarjotaan erikseen maksullista lisäsuojaa esimerkiksi identiteettivarkauksien varalta. Tällaisen ”peruspaketin” tavallinen omavastuuosa on $500 ja kustannus vuodessa noin $120–150.
• Autoa varten tarvitsee tietenkin erikseen vakuutukset, ja yleensä niistä saa alennusta jos vakuuttaa kaiken samassa yhtiössä. No, ehkä tämä on itsestäänselvyys.
• Arvoesineille, jotka eivät mahdu perusvakuutuksen kattosummiin, on tietysti omat vakuutuksensa. Hyvälaatuisille soittimille suositellaan ns. Inland Marine Insurance -nimistä palvelua, joka kattaa erilaisia vahinkoja selvästi tavallista vakuutusta laajemmin, ja on voimassa kaikkialla maailmassa. Näille on omat erikoistuneet vakuutusyhtiönsä, itse valitsimme paikallisen viulunrakentajan suosituksesta Merz-Huber-nimisen firman. Soitinvakuutus kattaa myös sellaiset ongelmat kuin halkeamat ja kolhut, jotka vaativat korjauttamista ammattilaisella.

Ajokortit

• Ajokorttia haetaan oman osavaltion tai countyn Department of Motor Vehicles -nimisestä toimistosta. DC:n DMV on Georgetownin perukoilla, Montgomery Countyn (johon mm. Bethesda kuuluu) DMV puolestaan Gaithesburgissa.
• Ennen toimistoon menoa tarkista heidän nettisivuiltaan, mitä dokumentteja tarvitaan mukaan. Varmista vielä kaksi kertaa. Mikään asia ei etene, elleivät kaikki tarvittavat paperit ole kourassa yhtäaikaa, eivätkä virkailijat jousta piirun vertaa papereiden kelpoisuusvaatimuksista. DC:n DMV tarjoaa sivuillaan juuri tätä varten sähköistä tarkistuslistaa, suosittelen sitä vilpittömästi (mutta huomaa, että vaatimukset dokumenttien suhteet voivat nekin vaihdella toimistojen välillä). Jos viisumiluokkaan ei sisälly automaattista työlupaa, saatat tarvita yhden dokumenteista sosiaalitoimistosta, ks. ”Muuta juoksevaa”.
  
• Kortin saaminen voi edellyttää useita käyntejä toimistolla, mutta kun kaikki paperityöt on hoidettu kunnialla loppuun, kortin saa suoraan käteen. Ulkomaalaisen ensimmäinen ajokortti on yleensä voimassa noin vuodesta viisumien viimeiseen voimassaolopäivään.
• Kansainvälisestä ajokortista liikkuu ristiriitaista tietoa, ja sen kohtelu onkin osavaltiokohtaista. DC:ssä kortista ei oltu millään tavalla kiinnostuneita. Suomalainen ajokortti on taas osavaltiosta riippuen voimassa 30–90 päivää.
• Liikkumisesta ilman autoa: älä. Metrolla pääsee 75 % tarpeellisista paikoista, mutta jos Suomessa on ollut ajokortin omistaja, kortti on kaikkein järkevintä hankkia myös täällä, ja mahdollisimman pian (kuitenkin aikaisintaan kaksi viikkoa maahan saapumisesta, ks. kohta Sosiaaliturvatunnus).

Utilities

• DC:n metropolialueen sähköyhtiö on Pepco. Sähkösopimuksen aloittamisessa ei ole mitään kummallista, se onnistuu puhelimitse, netissä tai toimistossa. Kerrostaloasunnon keskimääräinen kuukausittainen sähkölasku lienee $20–50 huitteilla, mikäli lämmitys ei toimi sähköllä. Kesäisin sähkölasku voi vastaavasti olla korkeampi ilmastoinnin vuoksi. Ja ilmastointi on aivan ehdoton, siitä ei missään nimessä kannata tinkiä. Paras vaihtoehto on asukkaan säädettävissä oleva termostaatillinen puhallin, joka sijaitsee yleensä katon rajassa ja tuulettaa tasaisesti koko asuntoa, mutta paremman puutteessa vanhan mallinen eli äänekäs, mikroaaltouunin kokoinen, ikkunan läpi asennettu laatikkokin menettelee.
• Vesi-, kaasu- ja jätehuoltolaskuista en osaa sanoa paljoa, koska meillä ne kuuluvat vuokraan. Asuntoa vuokratessa on kuitenkin syytä varmistaa tarkasti, mitä ”all/some utilities included” täsmällisesti tarkoittaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
• Asuntojen laatu on keskimäärin samaa tasoa kuin Suomessakin. Ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, mutta talvellakin miellyttävä huoneenlämpö varmistetaan ylenpalttisella lämmityksellä. Henkisesti on syytä varautua siihen, että vanhemmissa ja joskus uudemmissakin taloissa saattaa olla torakoita, joita vuokranantajan on velvollisuus myrkyttää säännöllisesti. Lämpimällä kesällä on hintansa. Hiiret eivät myöskään ole aivan ennenkuulumattomia, rotat ovat sentään onneksi (tässä kaupungissa) erittäin harvinaisia.
• Laajakaistapalveluita alueella tarjoavat mm. RCN, Verizon ja Comcast. Hinnat vaihtelevat villisti riippuen asuinalueesta, satunnaisista tarjouksista ja halukkuudesta sitoutua yhteen palveluntarjoajaan määräajaksi (yl. 1–2 vuotta) – nettisivua paremmat tarjoukset saattaa saada soittamalla suoraan asiakaspalveluun. Karkeasti sanoisin, että n. 1,5 Mb nopeus kustantaa $30-40/kk ja 8–10 Mb $40–60/kk (v. 2010). Tähän päälle tulevat mahdolliset kytkentämaksut, mahdollinen laitevuokra (n. $5/kk per laite, esim. modeemi tai langaton reititin) sekä tietenkin muutaman prosentin vero. Kokonaisuutena netistä joutuu siis pääsääntöisesti pulittamaan enemmän kuin Suomessa.
• Yksittäistä nettiyhteyttä mieluummin nuo edellä mainitut yhtiöt myyvät paketteja, joihin sisältyy valinnan mukaan netti, kaapeli-tv ja/tai lankapuhelin. Hinta tietysti vaihtelee tarjonnan laajuuden mukaan, mutta vaikuttaa hieman siltä, että valinnoista riippumatta kaikki paketit lopulta maksavat karkeasti $70-100/kk. Suosittelen tarkkaavaisuutta pikkupränttien kanssa: monet hyvältä vaikuttavat tarjoukset edellyttävät sitoutumista esim. kahdeksi vuodeksi siten, että ensimmäisen vuoden jälkeen hinta nousee selvästi ja sopimuksen irtisanominen maksaa maltaita.
• Televisiota voi tosin katsoa ilman kaapeliakin. Siihen tarvitaan – kuten Suomessakin – joko vanhanaikainen tv, digiboksi ja antenni tai digitaali-tv ja antenni. Digiboksia kannattaa kysellä paikallisilta tutuilta, sillä niitä on jäänyt monella tarpeettomiksi isomman ruudun hankinnan yhteydessä. Perusmallinen ”bunny ears” -antenni maksaa n. $20. Näillä välineillä alueesta riippuen näkyy muutamia paikalliskanavia, CBS, Fox, ABC ja NBC. Ohjelmatarjonta on muutaman hittisarjan lisäksi lähinnä mainoksia, uusintoja, satunnaisia uutisia, realitya ja erittäin harvoin yksittäisiä elokuvia. Toisaalta tätä samaa kaapelikanaviltakin tulee, enemmäin vain. CBS, CNN ja Fox tarjoavat monien sarjojen viimeisimpiä jaksoja myös stream-muodossa nettisivuillaan. Elokuvia varten ylivoimaisesti suosituin palvelu tällä hetkellä on Netflix.
• Kännykkäliittymiä myyvät mm. T-Mobile, AT&T, Sprint, Verizon ja Virgin Mobile. Ainakin alkuun riittänee prepaid-yhteys, jonka saa avattua pientä panttimaksua vastaan ja jonne lisätään rahaa joko puhelimitse tai netissä. Varsinaista liittymää varten tarvitaan sosiaaliturvatunnus (ks. sotun hakemisesta jäljempänä). Liittymätyyppejä on kahdenlaisia: henkilö- tai perhekohtaisia puhepaketteja, joihin voi ostaa halutessaan lisäminuutteja, tekstiviestejä tai datapalveluita sekä marginaalisesti kalliimpia kahden vuoden sopimuksia, joihin sisältyy ilmainen tai puoli-ilmainen puhelin. Näiden jälkimmäisten ansiosta lähes jokaisella vastaantulijalla on uutuuttaan kiiltelevä älyluuri. Prepaid-liittymän tai puhelimettoman sopimuksen valinnassa kannattaa huomioida, että sekä lähettäjä että vastaaja maksavat niin puheluista kuin tekstiviesteistäkin. Sopimusten mukana tulevat puhelimet on usein lukittu tietylle (jenkki-)palveluntarjoajalle.

Tarpeelliset hankinnat

• Vuokra-asunnon varusteluun kuuluvat yleensä jääkaappi ja pakastin, kaasuhella (joskus sähköinen), mikro ja astianpesukone. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu ovat käytettävissä joko omassa asunnossa tai yhteisissä tiloissa. Kaasuhellaa ei kannata säikkyä, vaikkei se olisikaan ennalta tuttu laite. Käyttö on 100% yhtä helppoa kuin sähköhellankin. Läheskään aina kerrostalohuoneistoissa ei ole kattolamppuja, tai niitä ei ole kuin muutama, eikä pistokkeiden puuttuessa voi asentaa omiakaan. Jalkalamppuja tarvitaan siis useita.
• Huonekaluja saa tietysti IKEAsta, Craigslistilta ja muuttajilta erityisesti ulkosuomalaisyhteisöjen kautta, mutta edullista, amerikkalaista vaihtoehtoa kaipaavan kannattaa vilkaista ainakin La-Z-Boy, Marlo, Mattress Discounters (tai vastaava), Ellen’s Futon ja/tai Jennifer. Myös Target, Walmart ja Bed, Bad and Beyond myyvät joitakin huonekaluja, ja tuotteita voi tilata myös suoraan netitse. Pottery Barnin tavara on ihastuttavaa, mutta tyyriimpää, ja sittenkin yleensä Aasiassa tehtyä. Käytetyn tavaran ja erityisesti tekstiilien suhteen saattaa (?) olla joskus syytä olla hieman varpaillaan viimeaikaisen lude-epidemian takia.
• Muuta kodintavaraa ja pienelektroniikkaa saa BestBuysta, edellä mainituista Targetista ja B,B&B:stä, joskus RadioShackista sekä kylmästi Amazonista. Myös Sears on tähän tarpeeseen hyvä vaihtoehto, jos sellainen löytyy lähistöltä. Hgregg ainakin mainostaa aggressiivisesti, mutta en osaa sanoa sen laadusta tai hintatasosta.

Muuta juoksevaa

• Verotus on päänvaiva, jota ei yhdellä ranskalaisella viivalla selvitetä. Olennaiset muuttujat ovat suomalainen verotus, Yhdysvaltojen liittovaltion verotus ja oman osavaltion verotus. Näillä kaikilla on omat aikataulunsa, omat sääntönsä ja poikkeuksensa. En voi kuin toivottaa onnea ja mahdollisesti suositella palkkaamaan asiantuntevan veroneuvojan.
• Sosiaaliturvatunnusta saattaa tarvita mitä ihmeellisempiin asioihin luottokortista tavaratalon bonuskorttiin, puhelinliittymästä laskujen nettiveloitukseen ja verotukseen. Perhettä kohden on siis oltava ainakin yksi henkilökohtainen sosiaaliturvatunnus. Tunnusta anotaan sosiaalitoimistosta, jossa on taas syytä olla oikeat dokumentit mukana. Toimistoon menoa kannattaa lykätä ainakin n. kaksi viikkoa maahantulopäivästä, jotta tarvittavat tiedot ovat varmasti ehtineet siirtyä maahanmuuttoviranomaisilta eteenpäin.
• Puolisoille, joiden viisumi ei automaattisesti sisällä työlupaa, ei myöskään sotua myönnetä, vaan sen sijaan saa tarvittaessa ”myöntämättömyystodistuksen”. Tätä paperia tarvitaan mm. ajokorttia anottaessa. Jos työluvan myöhemmin saa, sen perusteella voi sitten hakea myös sotua. Sotu on täysin sattumanvarainen luku, joka ilmoitetaan pahvisella kortilla, mutta se avaa ovet moniin henkilökohtaisiin tietoihin, joten sen kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta.
• Pankkitilin avaaminen saattaa edellyttää minimissään pysyvää osoitetta ja enimmillään sosiaaliturvatunnusta. Jokaisella pankilla on omat pankkiautomaattinsa, ja vieraan pankin automaatin käytöstä veloittavat kumpikin pankki omat palvelumaksunsa – siksi myös automaattien sijainti saattaa olla relevantti valintakriteeri. Varmista, että tiliin kuuluu shekkivihko, sitä ilman ei pärjää.
• Työluvan hakuprosessi ja -vaatimukset riippuvat viisumiluokasta, mutta J2-viisumin osalta prosessi kestää kokemukseni mukaan kolmisen kuukautta hakupapereiden postittamisesta varsinaisen työlupakortin saapumiseen postitse. Hakukirjeeseen ei tarvitse liittää mitään laskelmia, vaan yksinkertainen sanallinen selostus riittää. Hakemuksen voi laittaa vetämään koska vain maahantulon jälkeen, joskin on mahdollista, että prosessia koskee sama kahden viikon viive kuin sosiaaliturvatunnustakin. Hyviä ohjeita löytyy yliopistojen sivuilta googlaamalla, mutta tarkista viimeisimmät vaatimukset myös suoraan USCIS:n sivuilta.
• Käyntikortit ovat täällä ahkerassa käytössä, joten jos työpaikka ei niistä huolehdi, itsenäistä teettämistä kannattaa harkita. Esimerkiksi Vistaprint myy 250 kortin pakkaa halvimmillaan $3,99 sisältäen postikulut. Kortin ulkoasulle löytyy sadoittain erilaisia vaihtoehtoja, ja taittoa saa vielä halutessaan itse viilata sopivammaksi. Aivan välttämättömiä kortit eivät tietenkään ole.

Näillä pääsee jo pahimpien alkukipuilujen yli. Voin vielä täydentää listaa kommenttien ja pyyntöjen mukaan.

Työlupa

USCIS, United States Citizenship and Immigration Services lähetti postia. Erittäin virallisen näköinen, mystinen I-797 -dokumentti tiesi kertoa, että hakemukseni on hyväksytty, samoin kuin erillinen statuksenmuutospyyntö (?).

En kuitenkaan voi saada EAD:ta (Employment Authorization Document) (!), koska minulle on myönnetty ”permanent residence” -oikeus (?!). Minulle lähetetään erillinen ilmoitus statuksen vaihtumisesta ja sen yhteydessä saan lisätietoa ”alien registration” -kortin toimituksesta (??).

Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mitä kaikki tämä jargon tarkoittaa, mutta ystäväni Beatrix tulkkasi sen työluvanmyöntökirjeeksi. J2-puolisolla on nyt siis työlupa!

Korkkasimme sen kunniaksi amerikkalaisen omenapiirakan.

ESTA – nyt!

Olisin todellakin hukassa ilman blogistanian tietotoimistoa! Pilvi tiesi kertoa, että ESTA-matkustuslupalomakkeesta on tulossa maksullinen. Ensin siis kiireellinen ohje:

Jos olet tulossa käymään meille seuraavan kahden vuoden aikana (tai edes harkitset tulevasi), suosittelen että haet ESTA:a viimeistään 7.9.2010! Lomake löytyy täältä.

Ja sitten selitys. ESTA on pakollinen maahantulolomake, joka USA:han matkustajien on jo parin vuoden ajan täytynyt täyttää vähintään kolme vuorokautta ennen maahan saapumista. Kyseessä ei ole varsinainen viisumi, vaan muodollinen dokumentti, jolla osoitetaan matkustajan tulevan maahan yksinomaan turistiaikeissa. ESTA täytetään netissä ja hakemuksen päätteeksi saa koodin, joka on syytä kirjoittaa huolellisesti ylös. Yhdellä ESTA-luvalla voi matkustella Yhdysvaltoihin kahden vuoden ajan.

Aiemmin ESTA on ollut maksuton, mutta 8.9.2010 alkaen se maksaa $14 per hakija. Maksu tulee suorittaa ainakin alkuvaiheessa luottokortilla. Summa ei ole varmaankaan ylitsepääsemätön, mutta siltäkin tarpeettomalta päänvaivalta välttyy kun hakee ESTA:a ennen tuota edellä mainittua päivämäärää.

ESTA-kaavakkeessa kysytään matkan tietoja, mutta niiden täyttäminen ei ole pakollista, joten maahantuloluvan voi turvallisin mielin hakea jo nyt, vaikka matkan ajankohta olisikin vielä päättämättä. Tärkeät kysymykset koskevat henkilötietoja, passitietoja sekä ilmeisiä maahantulon esteitä, kuten yleisvaarallisia sairauksia (tuberkuloosi jne.), huumausainerikoksia tai natsitaustaa. Kaavake on suomenkielinen, selkeä ja lyhyt, ja sen täyttäneistä yli 99% saa heti hyväksyvän vastauksen, joten jännittämiseen ei ole syytä. Kaikkiin kyllä/ei -kysymyksiin on kuitenkin oman edun mukaista vastata ’ei’.

Onko pakko jos ei halua

Voi byrokratian määrää, voi laatua sen!

Olen tunnollisesti opiskellut maastamuuttajan oppaista (kirja-arvio tulossa!), että muuttajan on syytä tarkistaa miten tuloja verotetaan ulkomailla. Aloitin tietysti selvittämisen hyvissä ajoin, mutta en ymmärtänyt kirjojen, oppaiden ja nettisivujen ohjeista mitään, joten luovutin. Pari viikkoa myöhemmin yritin uudestaan, turhauduin ja luovutin.

Nyt päätin että näihin solmuihin on saatava jokin selvyys. Soitin siis verohallinnon kansainvälisten veroasioiden palvelunumeroon. Numerosta vastasi hiirulainen, joka osasi kertoa yksityiskohdista jokseenkin tasolla ”tuloja verotetaan paitsi joissain poikkeustapauksissa ja veroilmoitus on tehtävä”.

Tein puhelun jälkeen tarkasti kotiläksyt opiskelemalla verohallinnon ulkomaisia apurahansaajia koskevat ohjeet ja soitin seuraavana päivänä uudestaan. Tällä kertaa langan toisessa päässä oli äärimmäisen ystävällinen ja avulias asiakaspalvelija, joka selitti minulle kuuden kuukauden ja kolmen vuoden säännöt kärsivällisesti. Siihen hänkään ei tosin osannut vastata, mitkä säännöt tai rajoitukset pätevät juuri meidän tapauksessamme, ja hän kehottikin meitä ottamaan yhteyttä paikallisen verotoimiston kansainvälisten asioiden yksikköön.

Menimme siis papereiden kanssa verotoimiston siihen yksikköön sille asiakaspalvelijalle, joka on erikoistunut juuri meitä koskevaan verolainsäädäntöön. Asiakaspalvelija oli ystävällinen, mutta nosti heti kädet pystyyn. Hän ei osaisi kysymyksiimme vastata, paperit olisi syytä faksata kysymyksineen kansainväliseen verotukseen erikoistuneelle asiantuntijalle. Tai ehkä haluaisimme yrittää saada häntä heti kiinni puhelimitse?

Kävimme vuorostaan tämän veroasiantuntijan kanssa puhelimessa mielenkiintoisen ja monipolvisen keskustelun erilaisista laintulkinnoista, verohallinnon eroista Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, sääntöjen keskinäisistä ristiriitaisuuksista ja käsittelyvaihtoehdoista. Valitettavasti hänkään ei osannut sanoa, pätevätkö erilaiset verottomuussäännöt meidän tapauksessamme. Hänen ohjeensa oli kerätä kaikki kuitit, elää säästäväisesti ja ilmoittaa veroilmoituksen yhteydessä apuraha – sekä pitää sormia ristissä että verotuksen kanssa ei tulisi kurjia yllätyksiä. Itsekehun uhallakin olin ylpeä, että olin parin iltapäivän opiskelulla onnistunut selvittämään suomalaisten apurahansaajien verotuksen kiemurat jokseenkin samassa määrin kuin niihin erikoistunut verospesialisti.

Vastaus verotuskysymykseen oli siis: en tiedä, eikä kukaan muukaan tiedä.

Kertokaahan, kollegat ulkosuomalaiset, keneltä tällaisia asioita pitää kysyä? Vai luottavatko kaikki muutkin arpaonneen?

Viisumihaastattelu ohi

Tästä on aika vähän kerrottavaa.

Menimme suurlähetystölle varttia ennen haastatteluaikoja ja univormupukuinen mutta leppoisa vartija otti meidät vastaan. Saimme mennä samalla kertaa, vaikka oma aikani olikin kymmenen minuuttia myöhäisempi. Turvatarkastus oli nopea ja vaivaton, joskin laukut piti jättää eteisen ”narikkaan”, vartioituina tietysti.

Lähetystön taloon siirryttiin vartijan saattamana, ja sitten odoteltiin omaa vuoroa poliisilaitoksen oloisessa toimistossa. Jätimme paperit, annoimme sormenjäljet ja kävimme haastateltavina kopissa, jossa sielläkin istui pleksin takana aavistuksen ikävystynyt virkamies. Haastattelussa haluttiin tietää, minne olemme menossa ja kuinka pitkäksi aikaa. Villeltä kysyttiin, kenet naisen hän oli haastattelukoppiin raahannut mukanaan (kolme sekuntia aikaisemmin haastattelija oli pyytänyt Villeä komentamaan vaimonsa haastateltavaksi samaan aikaan). Minulta ei kysytty mitään. Koko haastattelun aikana.

Sen jälkeen saimme mennä. Koko kivuton operaatio kesti hieman yli puoli tuntia.

Kaikista tämän kevään takaiskuista huolimatta olen sitä mieltä, että J-viisumin saaminen Yhdysvaltoihin on kyllä hyvin yksinkertaista.

Takaisin pulpettiin

Olimme hätäisinä ajatelleet, että ostamme lentoliput oitis-nyt-heti-paikalla kun pääsemme takaisin Suomeen ja viisumihaastattelut on varattu, mutta Helsingin USA:n suurlähetystön päivystävä sähköposti toppuutteli odottamaan, kunnes viisumit ovat kourassa. Hampaita kiristellen lippuhaaveet hylättiin toistaiseksi ja jäimme odottelemaan tuloksia vedonlyönnistä, joka on paljon mielenkiintoisempi kuin mitkään jalkapallon MM-kisat. Lentolippubingo! Hinnat vaihtuvat joka päivä!

Tällä hetkellä edullisimmin liput saisi Reykjavikin kautta. Mahtaakohan maan vulkaanisella aktiivisuudella olla mitään tekemistä sen kanssa, etteivät Amerikanmatkaajat halua juuri nyt pysähtyä Islannissa?

Matkakuumeen hillitsemiseksi Ville ehdotti, että opettelisimme USA:n osavaltioita. Se onkin hyödyllistä puuhaa. Aivan liian usein eurooppalaiset nauravat amerikkalaisten huonolle (Euroopan) maantiedon tuntemukselle, vaikka eivät itse tunne (Yhdysvaltojen) maantietoa sitäkään vähää. Päätimme olla kauaskatseisempia.

Avuksi ulkolukuun netistä löytyi 50 States -peli, joka on muuten aika koukuttava tapaus. Keskimäärin osaan nyt sijoittaa noin 40/50 osavaltiota kohdalleen noin 30 mailin tarkkuudella.

On tosin kohtuullista myöntää, että koska pelissä näkee osavaltion koon ja rajojen muodon, osa oppimisesta on katsottava kuuluvaksi yksinomaan palapelirutiinin alaisuuteen.

Muutamat Ohiot ja Idahot menevät vielä sekaisin, ja neliskulmaisten osavaltioiden keskinäinen järjestys keskilännessä vähän takkuaa, mutta kuka näitä nyt laskee!

Tuliaisia [osa 2]

Vielä sananen siitä varsinaisesta asunnonmetsästyksestä.

Muutamaa viikkoa ennen matkaa aloin siis kuumeisesti kartoittaa craigslistilta sopivia asuntoja. Ajatuksena oli koota lista sopivalta kuulostavien vuokraajien puhelinnumeroita, ja soitella heiltä tapaamisaikoja sitten kun paikallinen puhelinnumero on hankittuna. Matkan lähestyessä totesin, että työstä osa vanheni käsiin. Moni ilmoitus ei ehtinyt olla craigslistilla kuin muutaman päivän ennen kuin asunto oli jo mennyt. Se hyöty kaikesta kartoituksesta kuitenkin oli, että opin tuntemaan melko tarkasti asumiseen liittyvät erilaiset utilities-maksut, asuinalueiden palvelu- ja hintatason sekä etäisyydet metroasemista.

Kävimme katsomassa kaikkiaan puolta tusinaa erilaista asuntoa alueilla, jotka olimme ennen matkaa arvioineet lupaaviksi. Pohjatyö osoittautui siinä mielessä hyvin tehdyksi, että katsastetuista asunnoista kaikki (ehkä yhtä pohjakerroksen huoneistoa lukuunottamatta) olivat sellaisia, että niissä olisi hyvin voinut ajatella asuvansa. Lopulta vaihtoehdoiksi jäivät kalustamaton asunto kerrostalokompleksissa Van Nessissa ja vastaava, hieman hintavampi kalustettu asunto Grosvenor-Strathmoressa. Valinta siis kiteytyi siihen, haluammeko mieluummin a) kokolattiamaton vai parkettilattian, b) pelkän talon oman kuntosalin vai sen lisäksi ulkouima-altaan, c) lähikaupan kävely- vai pyöräilyetäisyydellä ja d) lyhyemmän työmatkan vai lyhyemmän matkan kaupunkiin. Ankaran pohdinnan jälkeen priorisoimme lyhyen etäisyyden kaupunkiin ja kauppaan tärkeämmäksi kuin ulkouima-altaan.

Asuntoa ei kuitenkaan vuokrattu noin vain. Täytimme hakemukset, joissa piti eritellä tarkasti nykyiset ja aiemmat työpaikat, asunnot, varat ja velat ja rikosrekisterit. Vuokranantaja olisi myös halunnut varmistaa kaikkien tietojen paikkansapitävyyden entisiltä esimiehiltä ja vuokraisänniltä, mutta Suomeen asti he eivät sentään halunneet soitella. Niinpä luotettavuutemme arvioitiin kahden, Villen työnantajalle ja USAn rikosrekisterikeskukseen soitetun puhelun perusteella. Lisäksi oli maksettava pienehkö varausmaksu, mutta maksaminen ei onnistunut käteisellä eikä edes pankki- tai luottokortilla, vaan jouduimme hakemaan läheisestä Giantista Money Order -shekin. Koska olimme maassa vain muutamia päiviä, pahimmillaan jopa kaksikin viikkoa kestävä tarkistusprosessi saatiin rutistettua yhden iltapäivän mittaiseksi, ja niin lähtöpäivänä pääsimme allekirjoittamaan vuokrasopimukset. Myönnän, että päässä huimasi tehdä tällaisia sitoumuksia vuodeksi eteenpäin – ja vielä ennen kuin viisumeita on saatu! Mutta toisaalta olen helpottunut, että meillä on nyt DC:ssä tukikohta, jonne voimme alkaa toden teolla suunnitella muuttoa ja alkaa postittaa tavaroita.

Rohkeutta näihin päätöksiin antoi vierailu NIH:ssä, josta saimme nipun ohjeistusta, todistuksen siitä että tähän työpaikkaan hakeutuvilta ja heidän perheeltään ei vaadita SEVIS-maksua sekä DS-2019-lomakkeen. Oi onnen päivää! Olin kai ajatellut, että näin hartaasti odotetun lomakkeen täytyy olla kultareunainen ja leimoilla kirjailtu – olin aika pettynyt kuivaan mustavalkoiseen A4-paperiin, jonka nurkassa juoksi pikkuriikkisenä muurahaisrivinä tuo kaivattu DS-tunnus.

Joka tapauksessa viisumihakemukset saatiin vetämään ja haastattelut on varattu puolentoista viikon päähän tiistaille. Aikoja ei olisi ollut kuin heinäkuun puoliväliin (lähinnä juhannuksesta johtuen), mutta pyysimme aikaisempaa ajankohtaa vielä sähköpostitse ja niinhän se järjestyi.

Samalla vierailulla NIH:iin kävimme avaamassa pankkitilin. Tilanne oli harvinaisen kiusallinen. Vuokrasopimusta ei oltu vielä siinä vaiheessa allekirjoitettu, joten meillä ei ollut antaa muuta osoitetta kuin hotellin – ja sitäkään emme muistaneet ulkoa. Prepaid-puhelinnumerosta ei ollut iloa kun kerroimme, että emme aio pitää sitä käytössä sinä aikana kun olemme takaisin Suomessa. Ajokortin numeroa tai sosiaaliturvatunnusta meillä ei tietenkään ollut. Ja NIH:stä vuokraisäntää varten saatu epävirallinen todistus vuosituloista ei yksinään riittänyt luottokortillisen pankkitilin avaamiseen, joten joudumme ainakin aluksi tyytymään säästö- ja shekkitiliin, joista shekitkin saisimme käyttöön vasta kun pysyvä osoite olisi varmistunut. Onneksi pankkivirkailija oli ymmärtäväinen, hän oli kuulemma tottunut tutkijoihin. Mitä se nyt sitten taas tarkoittaakin.

Yksi-risti-kaksi

Onneksi blogosfäärin tietotoimisto on tehokkaampi kuin julkinen tiedonvälityskoneisto yhteensä! Pilvi tiesi kertoa, että viisumihaastattelun vaatimuksiin on ilmestynyt uusi sähköinen lomake, DS-160. Vastaavasti lomakkeista DS-156, DS-157 ja DS-158 on luovuttu – ja nämä taas ovat ne ainoat lomakkeet, jotka olemme voineet tähän mennessä täyttää. Lisäksi 4.6.2010 alkaen MRV-maksu on noussut 140 dollariin, mitä en olisi varmasti huomannut, elleivät blogista-kollegani olisi ohjanneet minua varmistamaan ajankohtaisia tietoja suurlähetystön sivuilta. Olemme kehittymässä kiistattomiksi ammattilaisiksi tässä DS-lotossa.

Selaillessani sivua nyt uudestaan ja tarkemmin, huomasin myös että maistraatista tilattu virkatodistus saa olla korkeintaan kolme kuukautta vanha. Tähän mennessä hankitut lomakkeet ovat siis iloisesti vanhentuneita. Episodi oli kuitenkin sikäli onnekas, että virkatodistuksissa oli joka tapauksessa virhe. Osoitteeksi oli merkitty Iso-Britannian osoite ja ajatusviiva implikoimaan, että emme ole reissulta vielä palanneetkaan. Tiedot saatiin sittemmin korjattua maistraatin tietokantaan, mutta epäilemättä tällainen pieni virheellinen yksityiskohta dokumentaatiossa olisi saattanut herättää hämmennystä viisumihaastattelussa.

Ja sitä kultaista DS-2019 -lomaketta, jota on odotettu tammikuusta lähtien, ei ole vieläkään tullut. Arvioitu lähtöpäivä on nyt heinäkuun alussa, jos maahanmuuttovirasto suo.

Paperisotaa, osa 1

Viimeinkin jotain uutta tietoa! NIH lähetti ensimmäiset dokumenttipyynnöt, mikä tarkoittaa että viisumiasiat etenevät. Hermot ovat olleet jo hiukan kireällä odottelusta, mutta ehkä kaikki lähtee tästä vähitellen käyntiin.

Liitteeksi tosin pyydettiin lomakkeita, joita meillä ei ole ja joita ei netin kautta saa – ja vastaavasti niistä lomakkeista, joita olen tulostanut ja täyttänytkin, NIH ei ollut ainakaan vielä tässä vaiheessa kiinnostunut. Huoh. Onneksi viisumiasioista vastaava sihteeri kirjoitti saatesanoiksi, että täytämme nyt vain ne tiedot mitä osaamme ja laitamme ne liitteet mitä voimme laittaa. Loput selvitetään yhdessä myöhemmin.

Päätin siis papereista stressaamisen sijaan keskittyä vaatekaapin ja kirjahyllyjen tyhjentämiseen.