Ajokortti ja kuinka se hankitaan

Olen DC:ssä oleskelun aikana joutunut hankkimaan tai uusimaan ajokortin tähän mennessä kolme kertaa, mutta kaikkiaan visiittejä Department of Motor Vehicles -laitokseen on kertynyt omien laskujeni mukaan jo kymmenkunta, ja tunteja niihin on tuhraantunut enemmän kuin välitän laskea.

Kun tänään kävin uusimassa korttia, prosessi meni läpi yhdellä käynnillä ja 60 minuutissa. Paljon on kiinni tietysti tuuristakin, mutta jotain väitän lopulta oppineeni, ja siksi haluan nyt jakaa eteenpäin ohjeet ajokortin oikeaoppiseen hankkimiseen.

Huomaathan että nämä koskevat vain DC:n ajokorttitoimistoa – ne saattavat soveltua myös muihin osavaltioihin, mutta en mene siitä henkilökohtaisesti takuuseen.

Ota mukaan

• Passi ja kaikki viisumipaperit (I-94, DS-2019 sekä varalta myös puolison DS-2019 tai muut vastaavat oman viisumiluokkasi avaindokumentit).
• Ajokortti – suomalainen jos sinulla ei vielä ole paikallista korttia, muussa tapauksessa oman osavaltion kortti.
• Sosiaaliturvatunnuskortti. Jos et ole oikeutettu sosiaaliturvatunnukseen, hae siitä todistus sosiaalitoimistosta.
• Todiste asuinpaikasta, esimerkiksi vuokrasopimus tai sähkölasku. Jos sinulla on DC:n ajokortti, tätä ei periaatteessa tarvita, mutta ota silti. Nettilasku ei käy utility-todistukseksi jos virkailija on yhtään huonolla päällä.
• Työlupakortti, jos sinulla on sellainen. Jos työlupa on vanhenemassa ja olet hakenut sen uusintaa, ota USCIS-toimistolta tullut kuitti hakemuksen vastaanottamisesta. Älä turhaan käytä energiaa sen miettimiseen, miksi – tee vain kuten neuvon.
• Silmälääkärin todistus riittävästä näöstä, jos yhtään epäilet ettet ehkä läpäise näkötestiä. Protokollan mukaan näkötestissä kuuluu ensin käydä epäonnistumassa ja vasta sen jälkeen mennä lääkäriin, mutta se on ajan tuhlausta. Näöntarkastuksen voi käydä hoitamassa millä tahansa optikolla ja sairasvakuutuksen kanssa (mikäli kyseinen optikko hyväksyy kyseisen vakuutuksen) visiitille tulee hinnaksi co-payn verran, eli n. $10-$30. Tyhjän todistuslomakkeen voi tulostaa täältä.
• Jos haet korttia ensimmäistä kertaa, varaudu suorittamaan teoriakoe.

Tee näin

• Tarkista ennen lähtöä että kaikki paperit ovat varmasti mukana.
• Mene heti aamulla. Usko pois, ajankohdalla on jonotusaikaan helposti 400 % vaikutus. Toimisto aukeaa kello 8.15, mutta optimaalisin ajankohta lienee kello 9 ja 10 välillä.
• Älä mene maanantaina, koska Georgetownin toimisto on silloin kiinni. Äläkä tiistainakaan tai lauantaina tai heti arkipyhien jälkeen, koska silloin on ruuhkaista. Jos suinkin mahdollista, mene keskiviikko- tai torstaiaamuna.
• Jos et pääse toimistoon aamulla, on hyvä tietää, että toimistoon otetaan asiakkaita sisään sulkemisaikaan asti ja tämän jälkeen virkailijat jatkavat työskentelyä kunnes jonot on purettu. Jonotusaika voi olla pitkä, mutta työntekijöillä on myös korkea motivaatio päästä kotiin, joten ainakaan aikaa ei hukkaannu toimistoväen keskinäiseen juoruiluun.
• Erityisesti ensimmäinen jono, jonka läpäistyäsi saat vuoronumeron, on tunnettu asiakaspalvelun töykeydestä. Älä ota sitä henkilökohtaisesti – virkailija on vain kyllästynyt työhönsä, ja niin olisin itsekin jos työpäivät venyisivät säännöllisesti iltaviidesta iltakahdeksaan loputtomista asiakasjonoista riippuen. Ainoat kysymykset, jotka tämän virkailijan kanssa täytyy saada selvitettyä, ovat onko sinulla mukana kaikki tarvittavat dokumentit ja millä tavalla (käteinen, shekki) aiot maksaa. Kaikki muu vuorovaikutus on bonusta.
• Valokuvaa varten etsi kameran alareunasta keltainen pistetarra ja tuijota sitä. Kahdessa ajokorttikuvassa olen näyttänyt unissakävelijältä, koska yritin turhaan tunnistaa mikä osa kamerahäkkyrästä toimitti linssin virkaa. Turha vaiva, etsi keltainen piste ja kaikki menee hyvin.
• Ennen kuin kävelet toimistosta ulos, tarkista ja tarkista uudelleen että nimi, osoite ja kortin voimassaoloaika ovat niin kuin pitääkin. Valokuvaa ehtii kyllä ihastella myöhemminkin.

Niin paljon kuin olenkin valittanut tulleeni kaltoin kohdelluksi, olen lopulta varsin tyytyväinen DMV:n palvelutasoon. Erityisesti nyt kun siihen toimistoon ei tarvitse jalallaan astua seuraavaan puoleentoista vuoteen.

Advertisement

Kuriositeettikabinetti

Ensimmäisen Yhdysvalloissa vietetyn vuoden kunniaksi pieni lista asioista, jotka ovat tässä maassa ihan pohjattoman kummallisia:

• Pienin juoma-annoskoko kahvilassa on ’tall’.
• Pyykkikone tuntee vain lämpötilat ’cold’, ’normal’ ja ’hot’.
• Talouspaperi on paksua kuin puuvilla.
• Tiskirättipaketissa taas luvataan yksittäisen pyyhkeen säilyvän imukykyisenä jopa 20 käyttökertaa.
• Kalorimäärät ilmoitetaan ainoastaan valmistajan valitseman annoskoon mukaan. Normaalin pakastepitsan suositeltu annoskoko on 1/4, minkä täytyy tarkoittaa sitä että yhdestä pitsasta syö päivällistä nelihenkinen perhe.
• Ruokakaupasta saa lääkkeitä ja apteekista ruokaa.
• Kenkiä ei oteta sisällä pois jalasta, oli lattialla sitten parketti tai kokolattimatto.
• Lääkemainoksissa on lueteltava lääkkeen mahdolliset haittavaikutukset ja käyttörajoitukset. Kieltoja ja haittoja on poikkeuksetta pidempi lista kuin hyötyjä.
• Televisiosarjan ruutuajasta helposti puolet kuluu mainoksiin. Viimeinen mainoskatko on juuri ennen lopputekstejä.
• Department of Motor Vehicles -toimistossa on aina vierailtava ainakin kaksi kertaa ennen kuin saa asiansa toimitetuksi.

Työluvista ja viisumeista

Voi elämä tätä ikuista paperisotaa!

Pian eletään USA:an muuton ensimmäistä vuosipäivää ja sen kunniaksi järjestetty byrokratiasirkus on lähes yhtä uskomaton kuin viime vuonna. En nyt tarkoita moittia ketään seuraavista tahoista sinänsä, mutta jokaisen niiden henkilökohtaisen kankeuden yhteissumma on kyllä melkoinen.

Nyt on niin, että eräs post doc -tutkimusjaksoja rahoittava eurooppalainen säätiö on luvannut rahoituksen kahdeksi vuodeksi, mutta vain yhdellä ehdolla: post docin esimiehen on kirjoitettava puoltava lausunto alaisestaan ensimmäisen yhdeksän kuukauden jälkeen työskentelyn aloittamisesta.

Saatuaan lausunnon säätiö lähettää työnantajalle ilmoituksen, että heidän puolestaan työntekoa saa jatkaa toisenkin vuoden.

Tämän ilmoituksen kanssa mennään työnantajan lakiasiainosastolle, joka järjestää maan sosiaalitoimistolta uuden lomakkeen nimeltä DS-2019.

Tämän paperin kanssa mennään Yhdysvaltojen suurlähetystöön Helsingissä ja anotaan uutta viisumia. Tai ilman viisumia saa kyllä ihan laillisesti oleskella Yhdysvalloissa ja jopa tehdä töitäkin (kun se DS-2019 ja erillinen työlupa on kunnossa), mutta jos astuu jalallaan maan rajojen yli, takaisin ei ole tulemista.

Uuden DS-2019:n kanssa voi myös alkaa niiden virallisten dokumenttien (ajokortti ja J2-puolison työlupa) uusimisen, jotka umpeutuvat ensimmäisen DS-2019 vanhenemispäivänä. Ajokortin uusiminen kestää vähän toista viikkoa ja maksaa muutaman kympin. Työluvan uusiminen taas kestää lähteestä ja tuurista riippuen 3–5 kuukautta ja se myös maksaa saman verran kuin ensimmäisellä kierroksella.

Kaikkineen laskelma siis kertoo, että kun maahan on saapunut heinäkuun puolivälissä, viisumin uusintaprosessin käynnistävä lausunto voi lähteä seuraavana vuonna aikaisintaan maaliskuun puolivälissä, ja lausunto viipyy Euroopassa noin kuukauden. Viisumien jne. uusimisprosessin edellytys, uusi DS-2019, pullautetaan NIH:n byrokratiakoneistosta aikaisintaan kahden kuukauden pyörittelyn jälkeen, eli kesäkuun puolivälissä.

Kun työlupa siis vanhenee jälleen kesällä, sitä koskeva uusimishakemus olisi syytä postittaa viimeistään pääsiäisenä. Realistisesti hakemus on postissa viikkoa ennen juhannusta. Mikäli prosessi jostain syystä ”viivästyy” siten, että puolison työlupa ehtii vanhentua, oikeus työskentelyyn päättyy kunnes USCIS suvaitsee lähettää uusitun luvan.

Mieleeni juolahtaa eräs klassinen mykkäelokuvakohtaus.

Edit: Siperia opettaa. Maahantuloviisumia, eli sitä hienoa passiin liimattua paperia ei tosiaan tarvitse uusia pidennettyä työlupaa varten, vaan kriittistä on ainoastaan DS-2019 ja siitä löytyvä maassaoleskelun päättymispäivä. Työluvan uusinnan kannalta saattaa peräti olla parempi olla uusimatta maahantuloviisumia sillä välin kun työluvanuusintaprosessi on kesken, koska tietojen muuttuminen tietokannassa hämmentää Department of Homeland Securitya ja saattaa turhaan viivästyttää papereita.

Neuvoja kanssamuuttajille (USA)

Nyt kun olen ehtinyt jonkin aikaa koota tietoa kaikista niistä asioista, joita olisin viime kesänä halunnut tietää, ajattelin että olisi kohtuullista jakaa vinkkejä muille Yhdysvaltoihin muuttaville ulkosuomalaisille. Osa näistä on tullut jo aiemmissa blogiteksteissä esille, mutta kokoan nyt tähän vielä kaikki helpommin löydettäviksi. Linkkien takaa löytyy tarkempaa tietoa.

Muistilistoja ja neuvoja itse muuttoa varten löytyy netistä ja kirjastosta runsain mitoin, joten keskityn nyt ensisijaisesti sellaisiin asioihin, jotka tulevat vastaan sitten kun matkalaukut on saatu purettua uuteen kotiin meren tällä puolen. Neuvot koskevat ensisijaisesti DC:n/Marylandin aluetta, vaikka osasta saattaakin olla apua koko maassa.

Vakuutukset

• Maanlaajuisia kotivakuuttajia Yhdysvalloissa ovat mm. Allstate, Geico, Nationwide, State Farm ja Travelers. Vuokralla asuville tarjotaan Renter’s Insurance -nimistä tuotetta, ja tämä taitaa soveltua useimpien väliaikaisesti maahan muuttavien tilanteeseen parhaiten. Tarjouksia vakuutuksista saa kohtuullisen hyvin netin kautta, mutta parasta palvelua saa soittamalla palvelunumeroon tai vierailemalla vakuutusyhtiön toimistossa. Vakuutustarjouksia pyydettäessä erityisesti netissä kysellään toinen toistaan ihmeellisempiä kysymyksiä talon rakennustekniikasta ja teknisestä paloturvallisuudesta. Ei syytä huoleen, vakuutusyhtiön henkilökunta löytää kyllä kaiken tämän tiedon omista tietokannoistaan osoitteen perusteella.
• Kerrostaloasunnossa vuokralaisen kotivakuutukseen sisältyy yleensä: varsinaisen omaisuuden suoja tiettyyn könttäsummaan (esim. $10 000–$30 000) asti, korvaus asumisesta muualla mikäli asunto muuttuu väliaikaisesti asumiskelvottomaksi (tiettyyn summaan tai kuukausimäärään asti), vastuuvakuutus lähinnä oikeudenkäyntikuluja varten (usein $100 000 tai enemmän) ja vieraiden vahinkovakuutus lääkärihoidon kulujen osalta (esim. $1 000–$2 000). Joskus tarjotaan erikseen maksullista lisäsuojaa esimerkiksi identiteettivarkauksien varalta. Tällaisen ”peruspaketin” tavallinen omavastuuosa on $500 ja kustannus vuodessa noin $120–150.
• Autoa varten tarvitsee tietenkin erikseen vakuutukset, ja yleensä niistä saa alennusta jos vakuuttaa kaiken samassa yhtiössä. No, ehkä tämä on itsestäänselvyys.
• Arvoesineille, jotka eivät mahdu perusvakuutuksen kattosummiin, on tietysti omat vakuutuksensa. Hyvälaatuisille soittimille suositellaan ns. Inland Marine Insurance -nimistä palvelua, joka kattaa erilaisia vahinkoja selvästi tavallista vakuutusta laajemmin, ja on voimassa kaikkialla maailmassa. Näille on omat erikoistuneet vakuutusyhtiönsä, itse valitsimme paikallisen viulunrakentajan suosituksesta Merz-Huber-nimisen firman. Soitinvakuutus kattaa myös sellaiset ongelmat kuin halkeamat ja kolhut, jotka vaativat korjauttamista ammattilaisella.

Ajokortit

• Ajokorttia haetaan oman osavaltion tai countyn Department of Motor Vehicles -nimisestä toimistosta. DC:n DMV on Georgetownin perukoilla, Montgomery Countyn (johon mm. Bethesda kuuluu) DMV puolestaan Gaithesburgissa.
• Ennen toimistoon menoa tarkista heidän nettisivuiltaan, mitä dokumentteja tarvitaan mukaan. Varmista vielä kaksi kertaa. Mikään asia ei etene, elleivät kaikki tarvittavat paperit ole kourassa yhtäaikaa, eivätkä virkailijat jousta piirun vertaa papereiden kelpoisuusvaatimuksista. DC:n DMV tarjoaa sivuillaan juuri tätä varten sähköistä tarkistuslistaa, suosittelen sitä vilpittömästi (mutta huomaa, että vaatimukset dokumenttien suhteet voivat nekin vaihdella toimistojen välillä). Jos viisumiluokkaan ei sisälly automaattista työlupaa, saatat tarvita yhden dokumenteista sosiaalitoimistosta, ks. ”Muuta juoksevaa”.
  
• Kortin saaminen voi edellyttää useita käyntejä toimistolla, mutta kun kaikki paperityöt on hoidettu kunnialla loppuun, kortin saa suoraan käteen. Ulkomaalaisen ensimmäinen ajokortti on yleensä voimassa noin vuodesta viisumien viimeiseen voimassaolopäivään.
• Kansainvälisestä ajokortista liikkuu ristiriitaista tietoa, ja sen kohtelu onkin osavaltiokohtaista. DC:ssä kortista ei oltu millään tavalla kiinnostuneita. Suomalainen ajokortti on taas osavaltiosta riippuen voimassa 30–90 päivää.
• Liikkumisesta ilman autoa: älä. Metrolla pääsee 75 % tarpeellisista paikoista, mutta jos Suomessa on ollut ajokortin omistaja, kortti on kaikkein järkevintä hankkia myös täällä, ja mahdollisimman pian (kuitenkin aikaisintaan kaksi viikkoa maahan saapumisesta, ks. kohta Sosiaaliturvatunnus).

Utilities

• DC:n metropolialueen sähköyhtiö on Pepco. Sähkösopimuksen aloittamisessa ei ole mitään kummallista, se onnistuu puhelimitse, netissä tai toimistossa. Kerrostaloasunnon keskimääräinen kuukausittainen sähkölasku lienee $20–50 huitteilla, mikäli lämmitys ei toimi sähköllä. Kesäisin sähkölasku voi vastaavasti olla korkeampi ilmastoinnin vuoksi. Ja ilmastointi on aivan ehdoton, siitä ei missään nimessä kannata tinkiä. Paras vaihtoehto on asukkaan säädettävissä oleva termostaatillinen puhallin, joka sijaitsee yleensä katon rajassa ja tuulettaa tasaisesti koko asuntoa, mutta paremman puutteessa vanhan mallinen eli äänekäs, mikroaaltouunin kokoinen, ikkunan läpi asennettu laatikkokin menettelee.
• Vesi-, kaasu- ja jätehuoltolaskuista en osaa sanoa paljoa, koska meillä ne kuuluvat vuokraan. Asuntoa vuokratessa on kuitenkin syytä varmistaa tarkasti, mitä ”all/some utilities included” täsmällisesti tarkoittaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
• Asuntojen laatu on keskimäärin samaa tasoa kuin Suomessakin. Ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, mutta talvellakin miellyttävä huoneenlämpö varmistetaan ylenpalttisella lämmityksellä. Henkisesti on syytä varautua siihen, että vanhemmissa ja joskus uudemmissakin taloissa saattaa olla torakoita, joita vuokranantajan on velvollisuus myrkyttää säännöllisesti. Lämpimällä kesällä on hintansa. Hiiret eivät myöskään ole aivan ennenkuulumattomia, rotat ovat sentään onneksi (tässä kaupungissa) erittäin harvinaisia.
• Laajakaistapalveluita alueella tarjoavat mm. RCN, Verizon ja Comcast. Hinnat vaihtelevat villisti riippuen asuinalueesta, satunnaisista tarjouksista ja halukkuudesta sitoutua yhteen palveluntarjoajaan määräajaksi (yl. 1–2 vuotta) – nettisivua paremmat tarjoukset saattaa saada soittamalla suoraan asiakaspalveluun. Karkeasti sanoisin, että n. 1,5 Mb nopeus kustantaa $30-40/kk ja 8–10 Mb $40–60/kk (v. 2010). Tähän päälle tulevat mahdolliset kytkentämaksut, mahdollinen laitevuokra (n. $5/kk per laite, esim. modeemi tai langaton reititin) sekä tietenkin muutaman prosentin vero. Kokonaisuutena netistä joutuu siis pääsääntöisesti pulittamaan enemmän kuin Suomessa.
• Yksittäistä nettiyhteyttä mieluummin nuo edellä mainitut yhtiöt myyvät paketteja, joihin sisältyy valinnan mukaan netti, kaapeli-tv ja/tai lankapuhelin. Hinta tietysti vaihtelee tarjonnan laajuuden mukaan, mutta vaikuttaa hieman siltä, että valinnoista riippumatta kaikki paketit lopulta maksavat karkeasti $70-100/kk. Suosittelen tarkkaavaisuutta pikkupränttien kanssa: monet hyvältä vaikuttavat tarjoukset edellyttävät sitoutumista esim. kahdeksi vuodeksi siten, että ensimmäisen vuoden jälkeen hinta nousee selvästi ja sopimuksen irtisanominen maksaa maltaita.
• Televisiota voi tosin katsoa ilman kaapeliakin. Siihen tarvitaan – kuten Suomessakin – joko vanhanaikainen tv, digiboksi ja antenni tai digitaali-tv ja antenni. Digiboksia kannattaa kysellä paikallisilta tutuilta, sillä niitä on jäänyt monella tarpeettomiksi isomman ruudun hankinnan yhteydessä. Perusmallinen ”bunny ears” -antenni maksaa n. $20. Näillä välineillä alueesta riippuen näkyy muutamia paikalliskanavia, CBS, Fox, ABC ja NBC. Ohjelmatarjonta on muutaman hittisarjan lisäksi lähinnä mainoksia, uusintoja, satunnaisia uutisia, realitya ja erittäin harvoin yksittäisiä elokuvia. Toisaalta tätä samaa kaapelikanaviltakin tulee, enemmäin vain. CBS, CNN ja Fox tarjoavat monien sarjojen viimeisimpiä jaksoja myös stream-muodossa nettisivuillaan. Elokuvia varten ylivoimaisesti suosituin palvelu tällä hetkellä on Netflix.
• Kännykkäliittymiä myyvät mm. T-Mobile, AT&T, Sprint, Verizon ja Virgin Mobile. Ainakin alkuun riittänee prepaid-yhteys, jonka saa avattua pientä panttimaksua vastaan ja jonne lisätään rahaa joko puhelimitse tai netissä. Varsinaista liittymää varten tarvitaan sosiaaliturvatunnus (ks. sotun hakemisesta jäljempänä). Liittymätyyppejä on kahdenlaisia: henkilö- tai perhekohtaisia puhepaketteja, joihin voi ostaa halutessaan lisäminuutteja, tekstiviestejä tai datapalveluita sekä marginaalisesti kalliimpia kahden vuoden sopimuksia, joihin sisältyy ilmainen tai puoli-ilmainen puhelin. Näiden jälkimmäisten ansiosta lähes jokaisella vastaantulijalla on uutuuttaan kiiltelevä älyluuri. Prepaid-liittymän tai puhelimettoman sopimuksen valinnassa kannattaa huomioida, että sekä lähettäjä että vastaaja maksavat niin puheluista kuin tekstiviesteistäkin. Sopimusten mukana tulevat puhelimet on usein lukittu tietylle (jenkki-)palveluntarjoajalle.

Tarpeelliset hankinnat

• Vuokra-asunnon varusteluun kuuluvat yleensä jääkaappi ja pakastin, kaasuhella (joskus sähköinen), mikro ja astianpesukone. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu ovat käytettävissä joko omassa asunnossa tai yhteisissä tiloissa. Kaasuhellaa ei kannata säikkyä, vaikkei se olisikaan ennalta tuttu laite. Käyttö on 100% yhtä helppoa kuin sähköhellankin. Läheskään aina kerrostalohuoneistoissa ei ole kattolamppuja, tai niitä ei ole kuin muutama, eikä pistokkeiden puuttuessa voi asentaa omiakaan. Jalkalamppuja tarvitaan siis useita.
• Huonekaluja saa tietysti IKEAsta, Craigslistilta ja muuttajilta erityisesti ulkosuomalaisyhteisöjen kautta, mutta edullista, amerikkalaista vaihtoehtoa kaipaavan kannattaa vilkaista ainakin La-Z-Boy, Marlo, Mattress Discounters (tai vastaava), Ellen’s Futon ja/tai Jennifer. Myös Target, Walmart ja Bed, Bad and Beyond myyvät joitakin huonekaluja, ja tuotteita voi tilata myös suoraan netitse. Pottery Barnin tavara on ihastuttavaa, mutta tyyriimpää, ja sittenkin yleensä Aasiassa tehtyä. Käytetyn tavaran ja erityisesti tekstiilien suhteen saattaa (?) olla joskus syytä olla hieman varpaillaan viimeaikaisen lude-epidemian takia.
• Muuta kodintavaraa ja pienelektroniikkaa saa BestBuysta, edellä mainituista Targetista ja B,B&B:stä, joskus RadioShackista sekä kylmästi Amazonista. Myös Sears on tähän tarpeeseen hyvä vaihtoehto, jos sellainen löytyy lähistöltä. Hgregg ainakin mainostaa aggressiivisesti, mutta en osaa sanoa sen laadusta tai hintatasosta.

Muuta juoksevaa

• Verotus on päänvaiva, jota ei yhdellä ranskalaisella viivalla selvitetä. Olennaiset muuttujat ovat suomalainen verotus, Yhdysvaltojen liittovaltion verotus ja oman osavaltion verotus. Näillä kaikilla on omat aikataulunsa, omat sääntönsä ja poikkeuksensa. En voi kuin toivottaa onnea ja mahdollisesti suositella palkkaamaan asiantuntevan veroneuvojan.
• Sosiaaliturvatunnusta saattaa tarvita mitä ihmeellisempiin asioihin luottokortista tavaratalon bonuskorttiin, puhelinliittymästä laskujen nettiveloitukseen ja verotukseen. Perhettä kohden on siis oltava ainakin yksi henkilökohtainen sosiaaliturvatunnus. Tunnusta anotaan sosiaalitoimistosta, jossa on taas syytä olla oikeat dokumentit mukana. Toimistoon menoa kannattaa lykätä ainakin n. kaksi viikkoa maahantulopäivästä, jotta tarvittavat tiedot ovat varmasti ehtineet siirtyä maahanmuuttoviranomaisilta eteenpäin.
• Puolisoille, joiden viisumi ei automaattisesti sisällä työlupaa, ei myöskään sotua myönnetä, vaan sen sijaan saa tarvittaessa ”myöntämättömyystodistuksen”. Tätä paperia tarvitaan mm. ajokorttia anottaessa. Jos työluvan myöhemmin saa, sen perusteella voi sitten hakea myös sotua. Sotu on täysin sattumanvarainen luku, joka ilmoitetaan pahvisella kortilla, mutta se avaa ovet moniin henkilökohtaisiin tietoihin, joten sen kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta.
• Pankkitilin avaaminen saattaa edellyttää minimissään pysyvää osoitetta ja enimmillään sosiaaliturvatunnusta. Jokaisella pankilla on omat pankkiautomaattinsa, ja vieraan pankin automaatin käytöstä veloittavat kumpikin pankki omat palvelumaksunsa – siksi myös automaattien sijainti saattaa olla relevantti valintakriteeri. Varmista, että tiliin kuuluu shekkivihko, sitä ilman ei pärjää.
• Työluvan hakuprosessi ja -vaatimukset riippuvat viisumiluokasta, mutta J2-viisumin osalta prosessi kestää kokemukseni mukaan kolmisen kuukautta hakupapereiden postittamisesta varsinaisen työlupakortin saapumiseen postitse. Hakukirjeeseen ei tarvitse liittää mitään laskelmia, vaan yksinkertainen sanallinen selostus riittää. Hakemuksen voi laittaa vetämään koska vain maahantulon jälkeen, joskin on mahdollista, että prosessia koskee sama kahden viikon viive kuin sosiaaliturvatunnustakin. Hyviä ohjeita löytyy yliopistojen sivuilta googlaamalla, mutta tarkista viimeisimmät vaatimukset myös suoraan USCIS:n sivuilta.
• Käyntikortit ovat täällä ahkerassa käytössä, joten jos työpaikka ei niistä huolehdi, itsenäistä teettämistä kannattaa harkita. Esimerkiksi Vistaprint myy 250 kortin pakkaa halvimmillaan $3,99 sisältäen postikulut. Kortin ulkoasulle löytyy sadoittain erilaisia vaihtoehtoja, ja taittoa saa vielä halutessaan itse viilata sopivammaksi. Aivan välttämättömiä kortit eivät tietenkään ole.

Näillä pääsee jo pahimpien alkukipuilujen yli. Voin vielä täydentää listaa kommenttien ja pyyntöjen mukaan.

Ystäviä ja hyvää ruokaa, ynnä muuta

Meillä on kotona uusi asukas.

Labor Dayn kunniaksi (myös) pianokaupat mainostivat mukavia tarjoushintoja. Niinpä mekin sorruimme ja tilasimme tämän kaunottaren, joka saapui uuteen kotiin lauantaina. Tulokas on jo ehtinyt aiheuttaa lieviä tai kohtuullisia nukahtamisongelmia iltaisin, mutta kuvassa näkyvien kuulokkeiden ansiosta vain meille, ei naapureille. Voi Chopin, kuinka olikin jo ikävä!

Kuluneella viikolla on tapahtunut monenlaista muutakin mukavaa. Torstaina taloyhtiö järjesti pihamaalla kesänlopettajaisjuhlat, joissa nautittiin hampurilaisia ja kasvisvartaita, salaatteja, kermakakkua ja virvokkeita. Latinohenkisestä musiikista huolehti huumorintajuinen dj, ja osallistujien kesken arvottiin paikallisten putiikkien ja kahviloiden lahjakortteja sekä erään oman talon asukkaan kirjoittamia lastenkirjoja. Oli mukavaa huomata, että talon asukkaat ovat varsin heterogeeninen ryhmä. Pihalla istuskeli useita lapsiperheitä, juuri opiskelunsa aloittaneita nuoria, väsyneen oloisia toimistotyöntekijöitä jakkupuvuissaan, perheellisiä ja perheettömiä eläkeläisiä. Grillin ääressä puhuttiin lukuisia erilaisia amerikanenglannin aksentteja, mutta myös joitakin aasialaisia ja eurooppalaisia kieliä. Ja kaikki me arvostimme kovasti taloyhtiön hyväntahtoisuutta ja vaivannäköä. He olivat sentään tulleet töihin aamukahdeksaksi.

Perjantaina juhlistimme uutta kotia uusien ystävien kanssa. Tarjoilujen oli tarkoitus olla Labor Dayn kunniaksi vappuhenkisiä, mutta olin ilmeisesti niin täpinöissä pianon odotuksesta, että sima jäi valmistamatta ja tyydyin vain paistamaan perinteisiä munkkeja. Ville teki tavalliseen tapaansa erinomaisia kasvispiirakoita mm. tuoreesta pinaatista. Saimme lisäksi Inkalta tuliaisiksi DC Finns -leivontaryhmän taikomia karjalanpiirakoilta, jotka maistuivat munavoin kanssa ihanan kotoisilta. Söimme kaikki kuvut täyteen, keskustelimme kulttuurieroista ja luennoimme kiinalaisille ja itävaltalaisille vieraille suomalaisesta kulttuurista. Ja kuten aina, meillä oli erinomaisen hauskaa!

Lauantaina päätimme väsymystä uhmaten olla tehokkaita ja hoitaa välttämättömiä byrokratiasuoritteita. Ville kävi Tenleytownissa optikolla ja silmälääkärin todistus kourassa lähdimme jälleen kerran kohti Georgetownia…

Tähän väliin täytyy selventää, miten ajokorttiprojekti on viime aikoina edennyt. Kävimme toissaviikolla Department of Motor Vehicles -toimistossa, Ville suorittamassa teoriakokeen ja minä viemässä optikon todistuksen ajamiseen riittävästä näkökyvystä. Tämä oli siis minun osaltani neljäs vierailu kyseiseen toimistoon. Ville läpäisi hienosti teoriakokeen, mutta näkötestissä tuli epäselvyyttä virkailijan kanssa siitä, saisiko testin suorittaa aurinkolaseilla, jotka ovat normaalilaseja uudemmat ja vahvemmat. Koska virkailija ei tiennyt vastausta, hän päätti varmuuden vuoksi hylätä testin ja vaati hakemaan samaisen optikon todistuksen, jota olin itse tuolla kerralla tuomassa. Yhtään liioittelematta kahden ja puolen tunnin odotuksen jälkeen sain kuin sainkin itse ajokortin, mutta se oli voimassa vain 30 päivää. Viisumipapereiden kanssa oli jotain epäselvyyttä, jonka he halusivat tarkistaa ja pyysivät tulemaan uudestaan muutamaa viikkoa myöhemmin, kuitenkin ennen kortin vanhenemista.

Nyt olimme siis menossa viidettä kertaa Georgetowniin, hiukan liian optimistisesti vain puolitoista tuntia ennen toimiston sulkemista. Tietenkään meidän kummankaan vuoronumero ei tullut ennen kuin toimisto sulkeutui kello 16. Vaan ihme ja kumma, virkailijat jatkoivat jonojen purkamista tyynen rauhallisina sulkemisajan jälkeen – ainoastaan uusia asiakkaita ei enää päästetty sisälle. Sinnikkään odottelun jälkeen saimme lopulta kumpikin ajokortit, jotka ovat voimassa yhtä kauan kuin viisumit, eli toistaiseksi ensi kesään. Ajokortteja juhlittiin Johnny Rockets -hampurilaisilla, tunnetila oli väsynyt ja turhautunut, mutta ehkä sittenkin myös onnellinen.

Laitoin myös viime viikolla postiin EAD-työlupahakemuksen. Sitten joskus kun työlupa myönnetään, voin anoa sosiaaliturvatunnusta, ja kun meillä viimein on molemmilla sellaiset, voimme hakea luottokortteja, joiden asianmukainen käyttäminen kerryttää luottotietoja ja mm. alentaa vakuutusmaksuja. Vähitellen meistä on tulossa tässä maassa melkein luotettavia ja vakavasti otettavia aikuisia.

Sunnuntaina oli tarve päästää höyryjä pihalle, joten lähdimme kävelylle. Tarkoitus oli tehdä pieni lenkki Connecticut Avenueta etelään ja Rock Creek Parkin reunaa takaisin, mutta päähänpistosta päädyimme kävelemään Dupont Circlelle (3 mailia, n. 5 km). Kun olimme kerran sinne asti päässeet, juhlimme saavutusta kahvittelemalla Kramerbooksin sympaattisella terassilla (Kramerbooks on erinomaisen kirjakaupan ja erinomaisen kahvilan/viinibaarin yhdistelmä – siis ehdottoman vaarallinen paikka tällaisille lukutoukille). Ja kun metrossa istuminen ei suklaakakkuähkyssä oikein houkutellut, päädyimme kävelemään takaisin kotiin asti. Kuka muka väitti, että Amerikassa on pakko liikkua aina autolla?

Ceteris paribus

Amerikasta puhuttaessa on aina muistutettava liiallisen yleistämisen riskeistä. New York on eri asia kuin San Francisco, California eri asia kuin Nevada ja niin edelleen. Erot eivät ole aivan yhtä suuria kuin vaikkapa Suomen ja Espanjan välillä, mutta eipä paljoa puutukaan.

DC ja Marylandin Montgomery County könöttävät niin kylki kyljessä, että usein on vaikeaa muistaa koko osavaltiorajaa. Asukkaat ja työmatkalaiset kulkevat molempiin suuntiin, yhtäältä Washingtonin downtown-virastoalueelle ja toisaalta Bethesdan lukuisiin tutkimuslaitoksiin. Etäisyydet ovat siinä määrin pieniä, ettei osavaltioille mitenkään voi muodostua omalaatuisia kulttuureita tai puhetapoja – erot kummankin osavaltion sisällä ovat paljon suurempia.

Muutamassa asiassa ero on kuitenkin huomattava, tai huomattavissa.

Kuten olen tainnut mainita, ajokorttia varten on DC:ssä läpäistävä teoriakoe ja näkötesti – sekä jonoista aiheutuva kärsivällisyystesti. Mikäli ulkomainen ajokortti on voimassa, varsinaista ajokoetta ei vaadita. Marylandissa sen sijaan ajokoe on joka tapauksessa suoritettava näiden edellä mainittujen lisäksi. Ajokoe tosin suoritetaan suljetulla radalla, jolla osoitetaan lähinnä taito taskuparkkeerata, tehdä kadulla u-käännös, totella liikennevaloja, pysähtyä Stop-merkin kohdalla sekä peruuttaa suoraan parin metriä.

Edelleen Marylandissa ulkomaiselta ajokortin hakijalta edellytetään kolmituntinen Alcohol and Drug Education Program -suoritus, jonka voi käydä istumassa autokoulussa tai suorittaa netissä. DC:n ajokorttitoimisto sijaitsee sentään kohtuullisesti arvioiden keskusta-alueella, kun taas Montgomery Countyn toimisto on Gaithesburgissa, puolen tunnin ajomatkan tai puolentoista tunnin bussimatkan päässä Bethesdasta. Suurin ongelma maahanmuuttajan kannalta on kuitenkin hankkiutua laillisesti ajokoetta suorittamaan omalla autolla, mutta tietysti ilman paikallista ajokorttia.

Muovipussiveron takia DC:n puolella on joka ostoksen kohdalla käytävä myyjän kanssa neuvottelu muovipussin tarpeellisuudesta. Mutta Marylandissa tällaista veroa ei ole, joten pussin saa aina mukaan, oli ostos sitten postikortin tai muuttolaatikon kokoinen. Toisaalta Marylandissa viini on hankittava erikseen viineihin erikoistuneesta herkkukaupasta, kun taas DC:n puolella pieninkin Giant myy vähintään puolen sataa erilaista viiniä kalifornialaisista australialaisiin.

Ostosten tekemisen kannalta on keskeistä tietää miten arvonlisävero määräytyy eri tapauksissa. DC:n sisällä arvonlisävero on yleensä 5,75 % paitsi ravintolaruoassa ja autonvuokrauksessa 10 % sekä majoituspalveluissa 14,5 %. Toisaalta ruokatarvikkeet ja lääkkeet ovat verottomia. Marylandissa vero on aina 6 % lukuunottamatta tiettyjä erityistuotteita, kuten asuinkelpoisia matkailuvaunuja sekä verottomia palveluita, kuten hiustenleikkuuta tai autonkorjausta. Vaan jos tilaa tuotteen Marylandista siten että myyjä toimittaa sen asiakkaan luo DC:n puolelle, saa ostoksen tehdä verovapaasti.

Kummassakin osavaltiossa on laillista kääntyä punaisia päin oikealle, kunhan ei aja jalankulkijoiden päälle. Paitsi jos kääntyminen juuri kyseisessä risteyksessä on erikseen kielletty. Villen työkaveri päivitteli kahvitauolla, ettei hänen tyttärensä ollut läpäissyt inssiä, koska oli tehnyt niinkin mitättömän virheen kuin kääntynyt punaisia päin vasemmalle. Yhdessä totesimme, että aika niuho inssin valvoja oli kohdalle sattunut.

“Tänne me emme ainakaan muuta!”

Asunnon valitsemisessa on omat pikku kommervenkkinsä. Joku arvostaa lyhyttä kävelymatkaa keskustaan, toinen rauhallista omaa takapihaa. Autollisissa perheissä parkkipaikka on perusedellytys ja muusikkoperheissä tarvitaan hyvää äänieristystä. Kuten aiemmin taisin jo mainitakin, amerikkalaisessa kodinmetsästyksessä Maryland/DC-alueella pätevät aivan toiset lainalaisuudet kuin suomalaisessa.

Esimerkiksi:

1. Suomen ja USAn välillä on verotussopimus, joka takaa ettei liittovaltio peri enää toista kertaa veroja tuloista, jotka on ensin normaalisti verotettu Suomessa. Erittäin näppärä sopimus! Tosin muutamat osavaltiot, esimerkiksi Maryland, ovat sitä mieltä että liittovaltio saa sopia mielensä mukaan mitä haluaa, osavaltioita se ei voi velvoittaa. Suomalainen verottaja taas ei halua tällaisiin ongelmiin puuttua – juuri sen vuoksi koko sopimus on alunperin tehty. Niinpä Marylandissa asuva suomalainen maksaa veronsa kaksi kertaa ja jos vain pinna kestää, taistelee jälkikäteen veroviranomaisten kanssa.
2. Veden laatu saattaa vaihdella asuinalueen mukaan. Tämä on sellainen näkökulma, joka ei  suomalaisen hanaveden vuodenaikakohtaiseen ”laadunvaihteluun” tottuneelle tule ihan ensimmäiseksi mieleen. Washington D.C.:n hanavedessä on vuosikymmenen alussa ollut tarpeettoman korkeita lyijypitoisuuksia ja muita epäpuhtauksia. Kaupungissa, jonka päivän ylin lämpötila on neljänneksen vuodesta yli 30 celsius-asteen, juomakelpoinen vesi ei ole vain mukavuustekijä vaan todellinen elinehto.
3. Kullakin osavaltiolla on omat ajokorttinsa ja ajokorttisääntönsä, jotka määrittelevät kauanko maahanmuuttaja voi ajella omalla kansallisella ajokortillaan, onko sen tueksi hankittava myös kansainvälinen ajokortti – ja onko tällöin kyseessä vuoden 1949 vai 1968 virallinen malli – sekä sitä, missä vaiheessa ja millaisin ehdoin paikallinen ajokortti on hankittava. Tavallisesti suomalaiset Amerikankulkijat tekevät kuten mekin: hankkivat kansainvälisen ajokortin kaiken varalta ja jättävät byrokratiaselvittelyt tehtäväksi sitten aikanaan paikan päällä.

Alustavan nettikartoituksen perusteella netissä toimivat ammattimaiset vuokranvälitys-sivustot välittävät kalliimmanpuoleisia asuntoja – tai kuorivat niistä päältä jonkinmoiset voitot. Edullisimpia vaihtoehtoja tarjoaa craiglist.org, mutta koska ilmoitukset ovat yksityishenkilöiden lisäämiä, ovat ne hyvin vaihtelevassa määrin kattavia.

Monissa craiglist-ilmoituksissa kerrotaan asunnon hinta, mutta ei kokoa tai edes tarkkaa osoitetta. Joskus vuokraan sisältyvät erilaiset utilities-maksut, toisinaan taas ei – ja usein maksuista sisältyy vuokraan vain jokin tarkemmin määrittelemätön osa. Kalustamattomaan asuntoon voivat kuulua kodinkoneet leivänpaahtimesta jääpalakoneeseen, tai ei kodinkoneita lainkaan – jääkaappi ja pakastin mukaanlukien. Vastaavasti kalustettu asunto saattaa kattaa joko sängyn ja ruokapöydän tai kaksi erillistä astiastoa, liinavaatteet ja siivoustarvikkeet.

Pää pyörällä ja silmät sikkaralla nettiselailusta varasimme lentoliput New Yorkiin. Viikon matkan aikana on tarkoitus paitsi lomailla myös käydä katsastamassa potentiaalisia asuntoja ja ylipäätään tutustua siihen alueeseen, josta toivottavasti pian tulee meille koti seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pitäkäähän peukkuja!