Jäähyväiset Washingtonille

Blogi on ollut jo pitkään hiljainen, mutta langanpäät ovat jääneet roikkumaan. Olen monesti harmitellut, että ne pitäisi käydä siistimässä, vaikka ajatukset ovatkin jo siirtyneet kauas meren taakse ja uusiin seikkailuihin. Tarina täytyy kertoa loppuun.

Syksyllä 2012 puolison työnhaku oli alkanut tuottaa tulosta ja vuoden vaihtuessa arvelimme, että muutto alkaisi olla vähitellen käsillä. Silti vielä kesän korvillakin oli epävarmaa, minne olimme lähdössä ja koska meitä sinne odotettaisiin. On turha väittää, ettei epävarmuus olisi aiheuttanut stressiä, mutta pidimme pään kylmänä ja järjestelimme muuttoa vähitellen sitä mukaa kun yksityiskohdat varmistuivat. Jos edellinen muutto valtameren yli oli jotain opettanut, niin sen, ettei byrokratiaa voi kiirehtiä murehtimalla.

Ja onneksi niin. Muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa suunnitelmat menivät vielä kerran uusiksi, kun puoliso sai yllättäen tarjouksen, josta ei vain käynyt kieltäytyminen. Mantereelta toiselle siirtymiseen jäi kaikkiaan aikaa reilu kolme kuukautta, jonka aikana totuttelimme myös uuteen arkeen tuoreena lapsiperheenä. Toki läheisille kavereille manasin huonoa ajoitusta, mutta selvisimme sittenkin kaikesta, koska vaihtoehtojakaan ei oikein ollut.

Muutto meni kuitenkin monella tapaa aika kivuttomasti. Saimme vuokrattua uuden työnantajan avustuksella kalustetun väliaikaisasunnon kohdemaasta hyvissä ajoin ennen lähtöä. Muuttopalveluiden kilpailutus tehtiin kiireessä hiukan vasemmalla kädellä, mutta valitsemamme yhtiö teki hyvää työtä ja toimitti tavaramme perille ihan suunnitellun aikataulun mukaisesti. Jokseenkin kaikki, mitä emme kelpuuttaneet muutokuormaan, saatiin myytyä tai lahjoitettua pois. Toivottomilta tuntuneet paperiasiatkin järjestyivät, vaikka muutaman kerran olikin usko loppua, kun juoksimme NIH:n, vakuutusyhtiön ja DMV:n väliä kiikuttamassa milloin mitäkin todistuksia suuntaan ja toiseen. Vauvakesän pyörityksessä oli onneksi hyvin vähän aikaa jäädä suremaan, että kolmivuotinen seikkailumme oli tulossa päätökseen.

Läksiäiset pidimme syyskuussa tuskin viikkoa ennen muuttokuorman lähtöä. Juhlat olivat, kuten kai läksiäiset yleensä, hilpeät ja haikeat. Lähtöä tosin helpotti huomattavasti tieto siitä, että monen muunkin komennus tai työrupeama olisi joka tapauksessa loppumassa seuraavan vuoden aikana, eikä kaupunkiin lopulta jäisi kuin muutamia tuttuja kasvoja. Näin todistimme omasta puolestamme Washingtonin luonnetta läpikulkupaikkana, jonne moni tulee syystä tai toisesta pistäytymään, mutta aika harva sittenkään asettuu jäädäkseen.

Kun lopulta luovutimme asunnon avaimet ja hyppäsimme Dullesilta Alppien juurelle suuntaavaan lentokoneeseen, mietin jälleen kerran, olimmeko matkalla kotoa vai kotiin. Eurooppaan palaaminen oli jollakin hyvin perustavanlaatuisella tavalla rauhoittavaa, vaikka tiedossa olikin uuden kielen opettelu ja vastassa arki ilman valmiita lastenhoito- tai työllistymissuunnitelmia. Mutta toisaalta tuntui siltä, että mikäli jossain myöhemmässä elämänvaiheessa tulisi tilaisuus lähteä uudelle Amerikan-seikkailulle, olisin silmää räpäyttämättä valmis pakkaamaan laukut. Monena yönä uudessa kodissa uneksin olevani vielä Washingtonissa, ja jouduin aamuisin tutkimaan ikkunasta, mikä kaupunki se oikein olikaan, jossa olin herännyt. Mieli siirtyi valtameren yli paljon muuttotavaroita hitaaammin.

Tältä erää perheemme matkakertomus on kuitenkin tullut päätökseen. Suuret kiitokset kaikille lukijoille – teille, jotka seurasitte tarinaamme reaaliajassa sekä teille, jotka löydätte näitä tekstejä ehkä vuosienkin päästä netin syövereistä. On ollut ilo jakaa kanssanne nämä kolme vuotta.

Perheen tarina jatkuu uudessa maassa ja uudessa blogissa osoitteessa http://alppienjuurelta.wordpress.com.

Advertisement

Haaste vastaanotettu

Jenni heitti kuukausia sitten blogissaan haasteen, johon on kyllä ollut tarkoitus vastata, vaikka aikaa onkin vierähtänyt. Aion olla vähän tylsä ja jättää haasteen kierrättämättä eteenpäin, mutta vastaan kuitenkin esitettyihin kysymyksiin, koska ne ovat niin osuvia.

1. Mikä on paras ruoka uudessa kotimaassasi?

Aina kyllästymiseen asti puhutaan siitä, kuinka amerikkalainen ruoka on pelkkää pizzaa ja hampurilaisia. Se ei alkuunkaan pidä paikkaansa, vaikka ei tämä maa ehkä Ranskan veroinen kulinaristien kehto olekaan. Yhdysvaltalaisessa ruokakulttuurissa on parasta se, mikä on monessa suhteessa muutenkin parasta amerikkalaisuudessa: kulttuurien sekoittuminen ja vaikutteiden omaksuminen puolin ja toisin. Ehkä tämä riittää selitykseksi vastaukselleni: salaattibaarit, burritot ja etiopialainen ruoka. Olkoonkin niin, ettei näistä mikään ole erityisen ”amerikkalaista”, olen todella ihastunut itärannikon salaattibaariketjuihin Chop’tiin ja Sweetgreeniin. Burritot ovat ehdottomasti paras keksintö pikaruoan saralla, vaikka niiden väitettyä kaloripitoisuutta aina ajoittain moititaankin. Ja etiopialainen ruoka on paitsi hyvää, myös äärimmäisen hauskaa syödä hyvässä seurassa.

2. Minkä paikallisen nähtävyyden kävit viimeksi katsastamassa?

Niagaran putoukset joulukuussa 2012. Kai se lasketaan paikalliseksi nähtävyydeksi? Arvelisin, että putoukset olisivat olleet keväällä sulamisvesien aikaan vieläkin näyttävämmät, mutta kyllä niissä talvipakkasillakin riitti ihailemista. Lähiseudulla kävimme viimeksi katsastamassa Ai Wei Wei:n näyttelyn Hirschornissa sekä National Museum of the American Indian -museossa kahvilla.

3. Kuinka paljon muuttotavaraa otit aikoinaan mukaan Suomesta?

Tulimme kaupunkiin kaksi kertaa, ensin asunnonhakureissulle ja sitten vasta varsinaisesti muuttajina. Kummallakin kerralla mukana kulki kaksi matkalaukkua per kantaja sekä soitinkotelot – ensimmäisen kierroksen tavarat jätettiin Villen esimiehen kellariin odottamaan siksi aikaa kun viimeistelimme vielä Suomessa viisumiasioita. Lisäksi lähetin postitse neljä 15 kg:n laatikkoa, lähinnä kodintekstiileitä, joitakin astioita, kirjoja ja talvivaatteita. Vähemmälläkin olisi epäilemättä pärjännyt, mutta varsinkin alkuvaiheessa olin mukana tuoduista tavaroista kovin iloinen, sillä kalustamattomaan asuntoon joutui ilmankin hankkimaan koko joukon isoa ja pientä tavaraa ennen kuin arki alkoi rullata sujuvasti. Tutkijaperheenä kuljetimme myös mukana kohtuullisen valikoiman työkirjallisuutta.

4. Mitä otat Suomen-lomilla mukaan takaisin ulkomaille vietäväksi?

Tätä käsittelin lyhyesti edellisessä blogitekstissäni, joten linkitän vastauksen vain takaisin sinne.

5. Entä mitä tuot tuliaisiksi ystäville ja sukulaisille Suomeen?

Tämä vaihtelee kovasti. Usein tuon jotain paikallisia karkkeja, Washingtonista kertovia kirjoja tai valokuva-albumeita. Olen ollut vähän pettynyt siihen, kuinka vähän suuresta Amerikasta saa sellaista (järkevää) tavaraa mitä ei Suomessa myytäisi. Tätä se globaali markkinatalous kai sitten teettää.

6. Jos joskus muuttaisit toiseen maahan, mitä luulet eniten kaipaavasi nykyisestä kotimaastasi?

Tämä kysymys tulee aika pian ajankohtaiseksi, ja tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan Washingtonia ja Yhdysvaltoja kovasti. Ikävä tulee epäilemättä ainakin ystäviä, aurinkoa ja lämpimiä kesiä, kevään kukintakautta ja kylpyveden lämpöistä merivettä, ihmisten ystävällisyyttä ja välittömyyttä, kaupungin monipuolista konserttitarjontaa, orkesteria ja kamarimusiikkituokioita kavereiden kanssa.

7. Nimeä yksi paikka, jossa “pitäisi käydä kun täällä päin maailmaa ollaan”, mutta jossa et ole vielä käynyt.

Voi, USA on niin valtava paikka, että kaiken matkustamisen jälkeen edelleen tuntuu, ettemme ole kattaneet kuin surkean postimerkin kokoisen nurkan koko maasta. Mutta ei kaikkea voi muutamassa vuodessa mitenkään ehtiäkään nähdä. Olisin mielelläni halunnut käydä keskilännessä ja Teksasissa, suuri haaveeni oli tehdä roadtrip Kaliforniassa ja Yellowstone on yhä to do -listalla. Puhumattakaan Kanadan kartoituksesta ja Etelä-Amerikasta. Mutta toisella kertaa sitten.

8. Miten tutustuit parhaaseen paikalliseen kaveriisi?

En osaa oikein ajatella kavereita enää ”parhaina” ja ”toiseksi parhaina”, mutta moniin paikallisiin ystäviin tutustuimme joko jommankumman työn tai orkesterin kautta. Yhden läheisen ystävän sain tanssitunneilta, kun tarvitsin viikottain tuntien jälkeen kyytiä metroasemalle. Muutamia uusia ystäviä on löytynyt kaverin kaverin kautta tai juhlissa ja konserteissa. Ja äärimmäisen tärkeitä ensimmäisiä ystäviä olivat tietysti muut ulkosuomalaiset ja muut expatit, jotka olivat muuttaneet seudulle samoihin aikoihin, ja joiden kanssa on voitu alusta asti puida kulttuurieroja ja tänne sopeutumisen kiemuroita.

9. Milloin viimeksi tunsit itsesi ulkomaalaiseksi?

Viikoittain tulee vastaan joku tilanne, jossa en tahdo ymmärtää asioita yhdellä sanomisella, en tunnista paikallista julkkisnimeä tai kieliperustainen vitsi menee ohi. Mutta näihin tottuu ja oppii vähitellen suhtautumaan olankohautuksella. Eivät kaikki vitsit aukea paikallisillekaan, ja joskus alabamalainen ja minnesotalainen eivät ymmärrä toisiaan murresanojen vuoksi.

Yksi Yhdysvaltojen parhaista puolista on mielestäni juuri sen avoimuus: voit olla ylpeä ensimmäisen tai neljännen polven eurooppalainen tai aasialainen ja silti samalla henkeen ja vereen amerikkalainen. Tai yksinomaan ylpeä yksikulttuurinen maahanmuuttaja. Tai niin monikulttuurinen, ettet osaa oikein itsekään enää lokeroida itseäsi. Tai kylläkin täysverinen amerikkalainen, mutta silti länsirannikkolaisena täysin ulalla itärannikon vieraiden toimintapojen keskellä. Jokainen meistä on omalla tavallaan ulkomaalainen ja omalla tavallaan paikalliseen kulttuuriin sopeutunut kotiutuja, eikä sitä tarvitse sen kummemmin kenellekään selitellä.

Tai tämä on ainakin oma kokemukseni Washingtonin alueelta. Ehkä keskilännen maaseudulla kokemus olisi toisenlainen.

10. Entä milloin viimeksi tunsit itsesi hyvin integroituneeksi maahanmuuttajaksi?

Satunnaisissa asiakaspalvelutilanteissa, kun puhun vastapuolta parempaa englantia ja voin huolellisella ääntämisellä ja harkituilla sanavalinnoilla nopeuttaa tilanteen etenemistä. Kun osaan neuvoa turisteja kadulla sen enempää miettimättä. Kun luen paikallisuutisia ja haukottelen niiden kyllästymiseen asti tutuille aiheille. Itse asiassa jatkuvasti useammin, ja samalla enenevässä määrin vierastan ajatusta ulkosuomalaisuudesta. Integroitumisen tunne suurelta osin selittää myös viime syksyn blogitaukoa, sillä en kuukausiin vain oikein keksinyt mitään, mikä olisi sopinut blogin teemaan ja mistä olisi huvittanut kirjoittaa. Tänä keväänä taas lähestyvät muuttosuunnitelmat ovat uudelleenaktivoineet ulkosuomalaisuus-moodin. Tunnen kuitenkin itseni siinä määrin hyvin integroituneeksi, että jos työkuviot eivät olisi viemässä toiseen maahan, voisin aivan hyvin ajatella vielä jääväni Yhdysvaltoihin – ainakin muutamaksi vuodeksi lisää.

11. Missä maassa haluaisit viettää eläkepäiväsi?

Varmaankin Suomessa, mutta en ainakaan missään tapauksessa Yhdysvalloissa. Vaikka kulttuurissa on monia viehättäviä piirteitä, paikallinen terveydenhuolto- ja vakuutusjärjestelmä on sellainen soppa, että enpä haluaisi viettää eläkepäiviä ainakaan sen kanssa tapellen. (Taannoinen TIME-artikkeli kartoitti järjestelmän lukuisia ongelmia ansiokkaalla yksityiskohtaisuudella.)

Toisaalta ihailen suuresti sitä, kuinka tuntemani paikalliset eläkeläiset ovat aktiivisia erilaisissa vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöissä, harrastavat ja pyörittävät jos minkälaista kulttuuritoimintaa ja matkustavat ennakkoluulottomasti. Jos vain on työuransa aikana onnistunut keräämään riittävät säästöt tai sellaiset verkostot, joiden avulla osa-aikaista työskentelyä voi jatkaa oman jaksamisen ja tarpeen mukaan, ja vakuutusasiat järjestyvät, eläkkeen vietto Yhdysvalloissa ei sekään kuulosta ollenkaan hullummalta vaihtoehdolta.

Neuvoja kanssamuuttajille (USA)

Nyt kun olen ehtinyt jonkin aikaa koota tietoa kaikista niistä asioista, joita olisin viime kesänä halunnut tietää, ajattelin että olisi kohtuullista jakaa vinkkejä muille Yhdysvaltoihin muuttaville ulkosuomalaisille. Osa näistä on tullut jo aiemmissa blogiteksteissä esille, mutta kokoan nyt tähän vielä kaikki helpommin löydettäviksi. Linkkien takaa löytyy tarkempaa tietoa.

Muistilistoja ja neuvoja itse muuttoa varten löytyy netistä ja kirjastosta runsain mitoin, joten keskityn nyt ensisijaisesti sellaisiin asioihin, jotka tulevat vastaan sitten kun matkalaukut on saatu purettua uuteen kotiin meren tällä puolen. Neuvot koskevat ensisijaisesti DC:n/Marylandin aluetta, vaikka osasta saattaakin olla apua koko maassa.

Vakuutukset

• Maanlaajuisia kotivakuuttajia Yhdysvalloissa ovat mm. Allstate, Geico, Nationwide, State Farm ja Travelers. Vuokralla asuville tarjotaan Renter’s Insurance -nimistä tuotetta, ja tämä taitaa soveltua useimpien väliaikaisesti maahan muuttavien tilanteeseen parhaiten. Tarjouksia vakuutuksista saa kohtuullisen hyvin netin kautta, mutta parasta palvelua saa soittamalla palvelunumeroon tai vierailemalla vakuutusyhtiön toimistossa. Vakuutustarjouksia pyydettäessä erityisesti netissä kysellään toinen toistaan ihmeellisempiä kysymyksiä talon rakennustekniikasta ja teknisestä paloturvallisuudesta. Ei syytä huoleen, vakuutusyhtiön henkilökunta löytää kyllä kaiken tämän tiedon omista tietokannoistaan osoitteen perusteella.
• Kerrostaloasunnossa vuokralaisen kotivakuutukseen sisältyy yleensä: varsinaisen omaisuuden suoja tiettyyn könttäsummaan (esim. $10 000–$30 000) asti, korvaus asumisesta muualla mikäli asunto muuttuu väliaikaisesti asumiskelvottomaksi (tiettyyn summaan tai kuukausimäärään asti), vastuuvakuutus lähinnä oikeudenkäyntikuluja varten (usein $100 000 tai enemmän) ja vieraiden vahinkovakuutus lääkärihoidon kulujen osalta (esim. $1 000–$2 000). Joskus tarjotaan erikseen maksullista lisäsuojaa esimerkiksi identiteettivarkauksien varalta. Tällaisen ”peruspaketin” tavallinen omavastuuosa on $500 ja kustannus vuodessa noin $120–150.
• Autoa varten tarvitsee tietenkin erikseen vakuutukset, ja yleensä niistä saa alennusta jos vakuuttaa kaiken samassa yhtiössä. No, ehkä tämä on itsestäänselvyys.
• Arvoesineille, jotka eivät mahdu perusvakuutuksen kattosummiin, on tietysti omat vakuutuksensa. Hyvälaatuisille soittimille suositellaan ns. Inland Marine Insurance -nimistä palvelua, joka kattaa erilaisia vahinkoja selvästi tavallista vakuutusta laajemmin, ja on voimassa kaikkialla maailmassa. Näille on omat erikoistuneet vakuutusyhtiönsä, itse valitsimme paikallisen viulunrakentajan suosituksesta Merz-Huber-nimisen firman. Soitinvakuutus kattaa myös sellaiset ongelmat kuin halkeamat ja kolhut, jotka vaativat korjauttamista ammattilaisella.

Ajokortit

• Ajokorttia haetaan oman osavaltion tai countyn Department of Motor Vehicles -nimisestä toimistosta. DC:n DMV on Georgetownin perukoilla, Montgomery Countyn (johon mm. Bethesda kuuluu) DMV puolestaan Gaithesburgissa.
• Ennen toimistoon menoa tarkista heidän nettisivuiltaan, mitä dokumentteja tarvitaan mukaan. Varmista vielä kaksi kertaa. Mikään asia ei etene, elleivät kaikki tarvittavat paperit ole kourassa yhtäaikaa, eivätkä virkailijat jousta piirun vertaa papereiden kelpoisuusvaatimuksista. DC:n DMV tarjoaa sivuillaan juuri tätä varten sähköistä tarkistuslistaa, suosittelen sitä vilpittömästi (mutta huomaa, että vaatimukset dokumenttien suhteet voivat nekin vaihdella toimistojen välillä). Jos viisumiluokkaan ei sisälly automaattista työlupaa, saatat tarvita yhden dokumenteista sosiaalitoimistosta, ks. ”Muuta juoksevaa”.
  
• Kortin saaminen voi edellyttää useita käyntejä toimistolla, mutta kun kaikki paperityöt on hoidettu kunnialla loppuun, kortin saa suoraan käteen. Ulkomaalaisen ensimmäinen ajokortti on yleensä voimassa noin vuodesta viisumien viimeiseen voimassaolopäivään.
• Kansainvälisestä ajokortista liikkuu ristiriitaista tietoa, ja sen kohtelu onkin osavaltiokohtaista. DC:ssä kortista ei oltu millään tavalla kiinnostuneita. Suomalainen ajokortti on taas osavaltiosta riippuen voimassa 30–90 päivää.
• Liikkumisesta ilman autoa: älä. Metrolla pääsee 75 % tarpeellisista paikoista, mutta jos Suomessa on ollut ajokortin omistaja, kortti on kaikkein järkevintä hankkia myös täällä, ja mahdollisimman pian (kuitenkin aikaisintaan kaksi viikkoa maahan saapumisesta, ks. kohta Sosiaaliturvatunnus).

Utilities

• DC:n metropolialueen sähköyhtiö on Pepco. Sähkösopimuksen aloittamisessa ei ole mitään kummallista, se onnistuu puhelimitse, netissä tai toimistossa. Kerrostaloasunnon keskimääräinen kuukausittainen sähkölasku lienee $20–50 huitteilla, mikäli lämmitys ei toimi sähköllä. Kesäisin sähkölasku voi vastaavasti olla korkeampi ilmastoinnin vuoksi. Ja ilmastointi on aivan ehdoton, siitä ei missään nimessä kannata tinkiä. Paras vaihtoehto on asukkaan säädettävissä oleva termostaatillinen puhallin, joka sijaitsee yleensä katon rajassa ja tuulettaa tasaisesti koko asuntoa, mutta paremman puutteessa vanhan mallinen eli äänekäs, mikroaaltouunin kokoinen, ikkunan läpi asennettu laatikkokin menettelee.
• Vesi-, kaasu- ja jätehuoltolaskuista en osaa sanoa paljoa, koska meillä ne kuuluvat vuokraan. Asuntoa vuokratessa on kuitenkin syytä varmistaa tarkasti, mitä ”all/some utilities included” täsmällisesti tarkoittaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
• Asuntojen laatu on keskimäärin samaa tasoa kuin Suomessakin. Ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, mutta talvellakin miellyttävä huoneenlämpö varmistetaan ylenpalttisella lämmityksellä. Henkisesti on syytä varautua siihen, että vanhemmissa ja joskus uudemmissakin taloissa saattaa olla torakoita, joita vuokranantajan on velvollisuus myrkyttää säännöllisesti. Lämpimällä kesällä on hintansa. Hiiret eivät myöskään ole aivan ennenkuulumattomia, rotat ovat sentään onneksi (tässä kaupungissa) erittäin harvinaisia.
• Laajakaistapalveluita alueella tarjoavat mm. RCN, Verizon ja Comcast. Hinnat vaihtelevat villisti riippuen asuinalueesta, satunnaisista tarjouksista ja halukkuudesta sitoutua yhteen palveluntarjoajaan määräajaksi (yl. 1–2 vuotta) – nettisivua paremmat tarjoukset saattaa saada soittamalla suoraan asiakaspalveluun. Karkeasti sanoisin, että n. 1,5 Mb nopeus kustantaa $30-40/kk ja 8–10 Mb $40–60/kk (v. 2010). Tähän päälle tulevat mahdolliset kytkentämaksut, mahdollinen laitevuokra (n. $5/kk per laite, esim. modeemi tai langaton reititin) sekä tietenkin muutaman prosentin vero. Kokonaisuutena netistä joutuu siis pääsääntöisesti pulittamaan enemmän kuin Suomessa.
• Yksittäistä nettiyhteyttä mieluummin nuo edellä mainitut yhtiöt myyvät paketteja, joihin sisältyy valinnan mukaan netti, kaapeli-tv ja/tai lankapuhelin. Hinta tietysti vaihtelee tarjonnan laajuuden mukaan, mutta vaikuttaa hieman siltä, että valinnoista riippumatta kaikki paketit lopulta maksavat karkeasti $70-100/kk. Suosittelen tarkkaavaisuutta pikkupränttien kanssa: monet hyvältä vaikuttavat tarjoukset edellyttävät sitoutumista esim. kahdeksi vuodeksi siten, että ensimmäisen vuoden jälkeen hinta nousee selvästi ja sopimuksen irtisanominen maksaa maltaita.
• Televisiota voi tosin katsoa ilman kaapeliakin. Siihen tarvitaan – kuten Suomessakin – joko vanhanaikainen tv, digiboksi ja antenni tai digitaali-tv ja antenni. Digiboksia kannattaa kysellä paikallisilta tutuilta, sillä niitä on jäänyt monella tarpeettomiksi isomman ruudun hankinnan yhteydessä. Perusmallinen ”bunny ears” -antenni maksaa n. $20. Näillä välineillä alueesta riippuen näkyy muutamia paikalliskanavia, CBS, Fox, ABC ja NBC. Ohjelmatarjonta on muutaman hittisarjan lisäksi lähinnä mainoksia, uusintoja, satunnaisia uutisia, realitya ja erittäin harvoin yksittäisiä elokuvia. Toisaalta tätä samaa kaapelikanaviltakin tulee, enemmäin vain. CBS, CNN ja Fox tarjoavat monien sarjojen viimeisimpiä jaksoja myös stream-muodossa nettisivuillaan. Elokuvia varten ylivoimaisesti suosituin palvelu tällä hetkellä on Netflix.
• Kännykkäliittymiä myyvät mm. T-Mobile, AT&T, Sprint, Verizon ja Virgin Mobile. Ainakin alkuun riittänee prepaid-yhteys, jonka saa avattua pientä panttimaksua vastaan ja jonne lisätään rahaa joko puhelimitse tai netissä. Varsinaista liittymää varten tarvitaan sosiaaliturvatunnus (ks. sotun hakemisesta jäljempänä). Liittymätyyppejä on kahdenlaisia: henkilö- tai perhekohtaisia puhepaketteja, joihin voi ostaa halutessaan lisäminuutteja, tekstiviestejä tai datapalveluita sekä marginaalisesti kalliimpia kahden vuoden sopimuksia, joihin sisältyy ilmainen tai puoli-ilmainen puhelin. Näiden jälkimmäisten ansiosta lähes jokaisella vastaantulijalla on uutuuttaan kiiltelevä älyluuri. Prepaid-liittymän tai puhelimettoman sopimuksen valinnassa kannattaa huomioida, että sekä lähettäjä että vastaaja maksavat niin puheluista kuin tekstiviesteistäkin. Sopimusten mukana tulevat puhelimet on usein lukittu tietylle (jenkki-)palveluntarjoajalle.

Tarpeelliset hankinnat

• Vuokra-asunnon varusteluun kuuluvat yleensä jääkaappi ja pakastin, kaasuhella (joskus sähköinen), mikro ja astianpesukone. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu ovat käytettävissä joko omassa asunnossa tai yhteisissä tiloissa. Kaasuhellaa ei kannata säikkyä, vaikkei se olisikaan ennalta tuttu laite. Käyttö on 100% yhtä helppoa kuin sähköhellankin. Läheskään aina kerrostalohuoneistoissa ei ole kattolamppuja, tai niitä ei ole kuin muutama, eikä pistokkeiden puuttuessa voi asentaa omiakaan. Jalkalamppuja tarvitaan siis useita.
• Huonekaluja saa tietysti IKEAsta, Craigslistilta ja muuttajilta erityisesti ulkosuomalaisyhteisöjen kautta, mutta edullista, amerikkalaista vaihtoehtoa kaipaavan kannattaa vilkaista ainakin La-Z-Boy, Marlo, Mattress Discounters (tai vastaava), Ellen’s Futon ja/tai Jennifer. Myös Target, Walmart ja Bed, Bad and Beyond myyvät joitakin huonekaluja, ja tuotteita voi tilata myös suoraan netitse. Pottery Barnin tavara on ihastuttavaa, mutta tyyriimpää, ja sittenkin yleensä Aasiassa tehtyä. Käytetyn tavaran ja erityisesti tekstiilien suhteen saattaa (?) olla joskus syytä olla hieman varpaillaan viimeaikaisen lude-epidemian takia.
• Muuta kodintavaraa ja pienelektroniikkaa saa BestBuysta, edellä mainituista Targetista ja B,B&B:stä, joskus RadioShackista sekä kylmästi Amazonista. Myös Sears on tähän tarpeeseen hyvä vaihtoehto, jos sellainen löytyy lähistöltä. Hgregg ainakin mainostaa aggressiivisesti, mutta en osaa sanoa sen laadusta tai hintatasosta.

Muuta juoksevaa

• Verotus on päänvaiva, jota ei yhdellä ranskalaisella viivalla selvitetä. Olennaiset muuttujat ovat suomalainen verotus, Yhdysvaltojen liittovaltion verotus ja oman osavaltion verotus. Näillä kaikilla on omat aikataulunsa, omat sääntönsä ja poikkeuksensa. En voi kuin toivottaa onnea ja mahdollisesti suositella palkkaamaan asiantuntevan veroneuvojan.
• Sosiaaliturvatunnusta saattaa tarvita mitä ihmeellisempiin asioihin luottokortista tavaratalon bonuskorttiin, puhelinliittymästä laskujen nettiveloitukseen ja verotukseen. Perhettä kohden on siis oltava ainakin yksi henkilökohtainen sosiaaliturvatunnus. Tunnusta anotaan sosiaalitoimistosta, jossa on taas syytä olla oikeat dokumentit mukana. Toimistoon menoa kannattaa lykätä ainakin n. kaksi viikkoa maahantulopäivästä, jotta tarvittavat tiedot ovat varmasti ehtineet siirtyä maahanmuuttoviranomaisilta eteenpäin.
• Puolisoille, joiden viisumi ei automaattisesti sisällä työlupaa, ei myöskään sotua myönnetä, vaan sen sijaan saa tarvittaessa ”myöntämättömyystodistuksen”. Tätä paperia tarvitaan mm. ajokorttia anottaessa. Jos työluvan myöhemmin saa, sen perusteella voi sitten hakea myös sotua. Sotu on täysin sattumanvarainen luku, joka ilmoitetaan pahvisella kortilla, mutta se avaa ovet moniin henkilökohtaisiin tietoihin, joten sen kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta.
• Pankkitilin avaaminen saattaa edellyttää minimissään pysyvää osoitetta ja enimmillään sosiaaliturvatunnusta. Jokaisella pankilla on omat pankkiautomaattinsa, ja vieraan pankin automaatin käytöstä veloittavat kumpikin pankki omat palvelumaksunsa – siksi myös automaattien sijainti saattaa olla relevantti valintakriteeri. Varmista, että tiliin kuuluu shekkivihko, sitä ilman ei pärjää.
• Työluvan hakuprosessi ja -vaatimukset riippuvat viisumiluokasta, mutta J2-viisumin osalta prosessi kestää kokemukseni mukaan kolmisen kuukautta hakupapereiden postittamisesta varsinaisen työlupakortin saapumiseen postitse. Hakukirjeeseen ei tarvitse liittää mitään laskelmia, vaan yksinkertainen sanallinen selostus riittää. Hakemuksen voi laittaa vetämään koska vain maahantulon jälkeen, joskin on mahdollista, että prosessia koskee sama kahden viikon viive kuin sosiaaliturvatunnustakin. Hyviä ohjeita löytyy yliopistojen sivuilta googlaamalla, mutta tarkista viimeisimmät vaatimukset myös suoraan USCIS:n sivuilta.
• Käyntikortit ovat täällä ahkerassa käytössä, joten jos työpaikka ei niistä huolehdi, itsenäistä teettämistä kannattaa harkita. Esimerkiksi Vistaprint myy 250 kortin pakkaa halvimmillaan $3,99 sisältäen postikulut. Kortin ulkoasulle löytyy sadoittain erilaisia vaihtoehtoja, ja taittoa saa vielä halutessaan itse viilata sopivammaksi. Aivan välttämättömiä kortit eivät tietenkään ole.

Näillä pääsee jo pahimpien alkukipuilujen yli. Voin vielä täydentää listaa kommenttien ja pyyntöjen mukaan.

Kotiutumisesta

Ensimmäiset vieraat ovat nyt käyneet, paljon kiitoksia vierailusta!

Asunnon taas tyhjennyttyä huomasin, että täällähän me tosiaan asumme. Tämä on nyt sitten se koti. Ei ehkä yhtä valoisa kuin edellinen, ei yhtä kylmä ja harmaa talvisin, ei kaikilta osin vielä aivan tuttu. Mutta koti kuitenkin, ainakin toistaiseksi.

Kodin rakentamiseen ei montaa esinettä tarvita: tyhjä asunto alkoi tuntua viihtyisältä oitis, kun käytössä oli oma sänky, pöytä ja pari tuolia. Siinä ne välttämättömät kiinnepisteet. Silti väitän, että on hurskastelua sanoa (ulkomaille muuttavan) ihmisen pärjäävän näin vähällä. Kotiin ei tarvita paljoa, mutta elämiseen ja arkeen tarvitaan kyllä kaikenlaista muutakin.

Harrastukset ovat tietysti yksi kotiuttava voima – erityisesti sellaiset harrastukset, jotka jatkuvat maasta riippumatta jokseenkin samanlaisina. Ystävillä on myös tärkeä rooli, ja erityisesti heillä jotka ovat muuton jälkeen ensimmäisiä paikallisia ystäviä. Sitten jokaisella on omat pikku fiksaationsa, kenellä ”omat” kirjakaupat tai kahvilat, kenellä ”omat” lenkkireitit.

Itse aloitan asettumisen yleensä kaupunginkirjastosta. Kirjastokortti edustaa jotain loppumattoman pysyvää ja luotettavaa – he eivät soittele perään erikoistarjouksia, eivät vaadi kuukausittaista sitoutumista, eivätkä lähetä perään laskuja (paitsi hyvästä syystä). Kirjaston säännöt ja hyllyjärjestys ovat kaikkialla jokseenkin samat. Kun astut kirjaston kynnyksen yli, tiedät mitä sinulta odotetaan ja mitä voit muilta odottaa.

Ehkä siksi olin erityisen järkyttynyt lukiessani paikallislehdestä pari viikkoa sitten, että Marylandin eräästä kirjastosta oli löydetty luteita. Kyseiselle kirjastolle on meiltä yli 30 mailia matkaa, joten hysteriaan ei ole syytä, mutta luottamus kirjastolaitokseen sai kyllä pienen kolauksen.

Vaan sellaista tämä kotiutuminen on. Tasapainottelua päivä päivältä tutummaksi käyvän arjen ja yllättävien kulttuurishokkien välillä.

Kirja-arvio: Maastamuuttajan käsikirjasto

Tässä pika-arvioita ulkomaille muuttajan oppaista, joita olen kevään mittaan kahlannut läpi. Kaikki nämä sai Suomessa paikallisesta kaupunginkirjastosta. Moni niistä onkin ollut jo vuosikausia loppuunmyyty, joten ostamisesta on siinä mielessä hiukan turha haaveilla.

YLEISET ULKOMAILLE-MUUTTO-OPPAAT

Oppaat, jotka eivät keskity tietyn maan erityispiirteiden kuvaamiseen, ymmärtävät paremmin lukijan lähtöstressiä, kulttuurishokkia ja ylipäätään sitä emotionaalista vuoristorataa, joka ulkomaille muuttamiseen liittyy. Toisaalta geneerisyys on myös näiden teosten pahin puute. Tarkimmatkin ohjeet ovat vain suuntaa-antavia, koska kaikki asiat riippuvat siitä, ollaanko muuttamassa länteen vai itään, kaupunkiin vai savannille, yliopistokampukselle vai sota-alueelle jne. Kirjoittajilta myös tahtoo unohtua, että vaikka on yhtäältä hyvä että lähtijöitä kehotetaan tarvittavaan varovaisuuteen tiettyihin maailmankolkkiin muutettaessa, toisten muuttokohteiden kohdalla varoittelut aiheuttavat vain turhaa hysteriaa.

Kirsi Tanner: Ulkomaille muuttajan opas (Ajatus kirjat 2002, 134 s.)

Näppärän kokoinen henkisen valmentautumisen opas erityisesti puolisolle, jota ei heti odota työpaikka uudessa asemamaassa. Yleisluonteista pohdiskelua ja vertaistukea kulttuurishokkien päihittämiseen, mutta käytännön ohjeita melko niukasti. Kompakti muuttajan muistilista.
Heikki Alanko & Kristiina Rousku: Työ ja koti maailmalla. Muuttajan valmentautumisopas (Fintra 1998, 144 s.)
Perinpohjainen ja monipuolinen kartoitus muuttamisen kiemuroihin. Vajaa puolet sivuista käsittelee työsopimusta ja sosiaaliturvaa, toinen puolisko muuttoon liittyviä käytännön asioita. Käsittelytapa melko kliininen, jopa kulttuurishokkia käsitellään neliportaisen mallin avulla ja ranskalaisin viivoin. Muutamat esimerkkitapaukset työkomennuksilta eri puolilta maailmaa värittävät tekstiä edes hiukan. Muistilistat sekä muuttoa että ulkomaan työsopimuksen laatimista varten.

Merja Saviaro, Merja Helaniemi: Kun työ vie maailmalle (Return Ticket 2005, 193 s.)
Kirja muistuttaa ulkomuodoltaan ikävästi opinnäytetyötä, mutta siitä ei pidä turhaan pelästyä. Muuttoon valmistautumista käsitellään monipuolisesti niin käytännön kuin emotionaalisellakin tasolla. Loppusivuilla on erinomaisia muistilistoja ja jopa pieni englanninkielinen terveyssanasto. Huono puoli on tietynlainen pinnallisuus, joka ilmeisesti johtuu siitä, että käsiteltävän asian määrä on pyritty maksimoimaan ja vastaavasti sivumäärä minimoimaan. Kokonaisuutena teos on siis muistilista kaikista niistä asioista, joita on ehkä hyvä ottaa huomioon – mutta yksityikohtaisemman tiedon joutuu luultavasti vielä etsimään muualta.

AMERIKKA-OPPAAT

Suomalaisille kirjoitetut Amerikan oppaat ovat siitä kiitollisia, että ne käyvät perisuomalaiseen tapaan suoraan asiaan. Sivuja tuhlataan vain siihen, mikä on täältä päin lähtijälle olennaista. Toisaalta juuri suomenkieliset oppaat jäävät usein suppeiksi ja hiukan elottomiksi. Onhan muuttaminen nyt muutakin kuin paperisotaa! Geneeristen Amerikka-oppaiden ongelma on taas se, että eri maista tulevien muuttajien lähtökohdat ja odotukset ovat kovin erilaisia. Toisille lähtijöille on syytä selittää että talvella kannattaa käyttää villapaitaa, toisille taas että tippi ei ole lahjus tai palkinto vaan keskeinen osa tarjoilijan palkkaa.

SAYL: Welcome to America. Käytännön Yhdysvallat-matkaopas (SAYL 2006, 82 s.)
Mitäänsanomaton läpyskä vaihto-opiskelijoiden houkuttelemiseksi Yhdysvaltoihin. Leijonanosa sivuista yleisiä USA-tilastoja, valokuvia ja osavaltioiden yhden sivun mittaisia esittelyitä. Loppupuolella pari sanaa USA:ssa autoilusta ja pari aukeamaa yleistietoja turistille. Samat tiedot olisi saanut Wikipediasta.

Suomi-Seura: Yhdysvallat-opas (Suomi-Seura 2002, 95 s.)
30 sivua täyttä asiaa muuttoilmoituksista, viisumeista, sosiaaliturvasta ja verotuksesta sekä sekalaisista käytännön asioista. Hyviä ohjeita, mutta liian vähän! Nälkä kasvoi syödessä! Lisäksi listoja konsulaateista, seurakunnista, Suomi-kerhoista ja -kouluista sekä amerikansuomalaisista medioista. Yhteystiedot ovat varmasti vanhentuneet, mutta nimien perään voi tietysti myös googletella. Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat expattien itse kirjoittamat kaupunkikohtaiset esittelyt, joita tosin valitettavasti on vain yhdeksästä satunnaisesta paikasta, eikä niistä mikään osunut lähelle meitä.

David Hampshire: Living and Working in America (Survival Books 2006, 584 s.)
Ei ehkä muuttajan kannalta kätevän kokoinen, mutta täysipainoinen ja todella monipuolinen katsaus muuttajan huoliin työnhausta majoitukseen, televisio-ohjelmista koulujärjestelmään, vakuutuksista ilmastoon. Oikeastaan liiankin kattava. Kaikkea tietoa ei mitenkään ehdi kahlata tai opetella ennen muuttoa, joten tämä kannattaisi oikeastaan hankkia kirjahyllyyn useassa eri vaiheessa selattavaksi. Näkökulma on puhtaasti amerikkalaisissa ilmiöissä, maahan muuttajat saavat pärjätä kulttuurishokkeineen ilman minkäänlaista huomiota.

Mike Livingston: Newcomer’s Handbook for Moving and Living in Washington D.C.
Monipuolinen ja hauskasti kirjoitettu opas paikallisiin kummallisuuksiin. Suurin hyöty lienee kuitenkin kaupunginosakuvauksista (joihin muuten pääsee netissä käsiksi ilmaisen Google Books -version kautta) sekä erikoisliike-, vakuutusyhtiö- ja muista vastaavista listoista. Ainut selkeä haittapuoli on kunnollisen kartan puute. Sekä tietenkin se, että tästä opuksesta ei ole paljoa hyötyä muualle kuin DC-Maryland -akselille muuttaville.

Welcome Home

Nyt olemme sitten päässeet uuteen kotiin. Lentokentällä vastaan puski leppeä +95F (+35C) tuulahdus, joka olisi saattanut tuntua aavistuksen tuskaiselta, ellei kerrankin Suomen kesä olisi tarjonnut oivallista mahdollisuutta totuttautua tällaisiin lämpötiloihin. Tavaraa oli jälleen mukana 4 x 23 kg + 2 x viulukotelo + 2 x reppu + 1 x kameralaukku. Onnea on sisukas puoliso, joka ei pienistä valita!

Tarkoitus oli jatkaa suoraan Newarkista junalla yöksi DC:hen, mutta onneksi järjen ääni voitti ja jäimme yöpymään lentokenttähotelliin. Viisumihaastattelu rajalla ei lopulta ollut yhtään perinteistä turistikuulustelua monimutkaisempi, mutta kuuden tunnin koneenvaihto Lontoossa, laukkujen paino sekä yllättäen aikaerorasitus veivät siinä määrin voimat, että yöpyminen oikeassa sängyssä tuntui ruhtinaalliselta.

Koska siis vuokrasimme kalustamattoman asunnon, nukuimme pari ensimmäistä yötä vilteillä pehmustetuilla ilmapatjoilla. Ratkaisu oli sikäli hyvä, että puhaltamattomat patjat olivat laukussa kevyitä ja sänkykaupan löytäminen osoittautui odotettuakin mutkikkaammaksi, mutta myönnettävä on, että kolmannen yön jälkeen selkä oli jo aika jumissa. Kun sitten viikonloppuna pääsimme IKEA:an ja tilasimme kotiin sängyn, ruokapöydän ja kirjahyllyn, alkoi uusi koti tuntua jo vähän enemmän kodilta. Huonekohtainen ilmastointi taas osoittautui käytännöllisyydestään huolimatta melko meluisaksi ratkaisuksi. Toisaalta ilman ilmastointia huonelämpötila kohoaa minuuteissa pitkälle yli hellerajan, joten puhallusääneen on nyt vain totuttava.

Toimme siis maallisen omaisuutemme tänne ensisijaisesti matkalaukuissa, mutta lisäksi postiin lähti neljä 15 kilon pahvilaatikkoa lähinnä kirjoja ja vaihtovaatteita. Itella on tähän tarkoitukseen huomattavan kilpailukykyinen vaihtoehto, suosittelen sitä lämpimästi! Hinnoittelu on tosin aavistuksen monimutkaista, sillä paketin hinta määräytyy joko tilavuuden tai painon mukaan – riippuen siitä kumpi on asiakkaalle epäedullisempaa. Claes Ohlsonin tuplapohjaiset pahviset muuttolaatikot olivat pakkaamiseen erinomaisen sopivia, sillä niiden tilavuus (58 x 30 x 30 cm) vastaa juuri 15 kiloa, ja juuri sen verran painoa niihin maksimissaan uskaltaa pakata.

Tietysti jos on mahdollista varata kontti, kannattaa tuoda kerralla kaikki tavarat meren yli. Kuljetus- ja muuttopalveluilla (Niemi jne.) n. 1 kuution verran tavaraa on järjellinen minimi, ja sille tulee hintaa painosta riippumatta vajaa 1500 euroa. Mikä vain sopii kunkin omaan elämäntilanteeseen ja budjettiin.

Tämän meidän ratkaisumme onni on se, että nyt voin käyttää hieman luppoaikaa ihanien huonekalukauppojen kiertelyyn ja haaveiluun. Ei valittamista.

Tuliaisia [osa 2]

Vielä sananen siitä varsinaisesta asunnonmetsästyksestä.

Muutamaa viikkoa ennen matkaa aloin siis kuumeisesti kartoittaa craigslistilta sopivia asuntoja. Ajatuksena oli koota lista sopivalta kuulostavien vuokraajien puhelinnumeroita, ja soitella heiltä tapaamisaikoja sitten kun paikallinen puhelinnumero on hankittuna. Matkan lähestyessä totesin, että työstä osa vanheni käsiin. Moni ilmoitus ei ehtinyt olla craigslistilla kuin muutaman päivän ennen kuin asunto oli jo mennyt. Se hyöty kaikesta kartoituksesta kuitenkin oli, että opin tuntemaan melko tarkasti asumiseen liittyvät erilaiset utilities-maksut, asuinalueiden palvelu- ja hintatason sekä etäisyydet metroasemista.

Kävimme katsomassa kaikkiaan puolta tusinaa erilaista asuntoa alueilla, jotka olimme ennen matkaa arvioineet lupaaviksi. Pohjatyö osoittautui siinä mielessä hyvin tehdyksi, että katsastetuista asunnoista kaikki (ehkä yhtä pohjakerroksen huoneistoa lukuunottamatta) olivat sellaisia, että niissä olisi hyvin voinut ajatella asuvansa. Lopulta vaihtoehdoiksi jäivät kalustamaton asunto kerrostalokompleksissa Van Nessissa ja vastaava, hieman hintavampi kalustettu asunto Grosvenor-Strathmoressa. Valinta siis kiteytyi siihen, haluammeko mieluummin a) kokolattiamaton vai parkettilattian, b) pelkän talon oman kuntosalin vai sen lisäksi ulkouima-altaan, c) lähikaupan kävely- vai pyöräilyetäisyydellä ja d) lyhyemmän työmatkan vai lyhyemmän matkan kaupunkiin. Ankaran pohdinnan jälkeen priorisoimme lyhyen etäisyyden kaupunkiin ja kauppaan tärkeämmäksi kuin ulkouima-altaan.

Asuntoa ei kuitenkaan vuokrattu noin vain. Täytimme hakemukset, joissa piti eritellä tarkasti nykyiset ja aiemmat työpaikat, asunnot, varat ja velat ja rikosrekisterit. Vuokranantaja olisi myös halunnut varmistaa kaikkien tietojen paikkansapitävyyden entisiltä esimiehiltä ja vuokraisänniltä, mutta Suomeen asti he eivät sentään halunneet soitella. Niinpä luotettavuutemme arvioitiin kahden, Villen työnantajalle ja USAn rikosrekisterikeskukseen soitetun puhelun perusteella. Lisäksi oli maksettava pienehkö varausmaksu, mutta maksaminen ei onnistunut käteisellä eikä edes pankki- tai luottokortilla, vaan jouduimme hakemaan läheisestä Giantista Money Order -shekin. Koska olimme maassa vain muutamia päiviä, pahimmillaan jopa kaksikin viikkoa kestävä tarkistusprosessi saatiin rutistettua yhden iltapäivän mittaiseksi, ja niin lähtöpäivänä pääsimme allekirjoittamaan vuokrasopimukset. Myönnän, että päässä huimasi tehdä tällaisia sitoumuksia vuodeksi eteenpäin – ja vielä ennen kuin viisumeita on saatu! Mutta toisaalta olen helpottunut, että meillä on nyt DC:ssä tukikohta, jonne voimme alkaa toden teolla suunnitella muuttoa ja alkaa postittaa tavaroita.

Rohkeutta näihin päätöksiin antoi vierailu NIH:ssä, josta saimme nipun ohjeistusta, todistuksen siitä että tähän työpaikkaan hakeutuvilta ja heidän perheeltään ei vaadita SEVIS-maksua sekä DS-2019-lomakkeen. Oi onnen päivää! Olin kai ajatellut, että näin hartaasti odotetun lomakkeen täytyy olla kultareunainen ja leimoilla kirjailtu – olin aika pettynyt kuivaan mustavalkoiseen A4-paperiin, jonka nurkassa juoksi pikkuriikkisenä muurahaisrivinä tuo kaivattu DS-tunnus.

Joka tapauksessa viisumihakemukset saatiin vetämään ja haastattelut on varattu puolentoista viikon päähän tiistaille. Aikoja ei olisi ollut kuin heinäkuun puoliväliin (lähinnä juhannuksesta johtuen), mutta pyysimme aikaisempaa ajankohtaa vielä sähköpostitse ja niinhän se järjestyi.

Samalla vierailulla NIH:iin kävimme avaamassa pankkitilin. Tilanne oli harvinaisen kiusallinen. Vuokrasopimusta ei oltu vielä siinä vaiheessa allekirjoitettu, joten meillä ei ollut antaa muuta osoitetta kuin hotellin – ja sitäkään emme muistaneet ulkoa. Prepaid-puhelinnumerosta ei ollut iloa kun kerroimme, että emme aio pitää sitä käytössä sinä aikana kun olemme takaisin Suomessa. Ajokortin numeroa tai sosiaaliturvatunnusta meillä ei tietenkään ollut. Ja NIH:stä vuokraisäntää varten saatu epävirallinen todistus vuosituloista ei yksinään riittänyt luottokortillisen pankkitilin avaamiseen, joten joudumme ainakin aluksi tyytymään säästö- ja shekkitiliin, joista shekitkin saisimme käyttöön vasta kun pysyvä osoite olisi varmistunut. Onneksi pankkivirkailija oli ymmärtäväinen, hän oli kuulemma tottunut tutkijoihin. Mitä se nyt sitten taas tarkoittaakin.

Condo hunting

Olenko vielä sanonut, että asunnon etsiminen vieraassa kaupungissa on jännittävää? Ja välillä aika hankalaakin? Silloin toivoo, että käteen osuisi joku sellainen taulukko, jossa olisi vertailtu kaupungin eri osien hintatasoja ja kulkemisen helppoutta esimerkiksi kaupunkiin tai työpaikalle (NIH). Jotain tämän tapaista.

Potentiaalisiksi asuinalueiksi ovat nyt valikoituneet DC:n puolella Cleveland Park ja Van Ness, Marylandin puolella lähinnä Bethesdan keskustan eteläpuoli, Capital Beltwayn ja NIH:n välinen alue sekä mahdollisesti Grosvenor-Strathmoren alue, joka tosin jää hiukan hankalasti kehätien taa. Näitä paikkoja yhdistää punainen metroreitti, keskimääräisesti kohtuullinen hintataso DC:n mittapuulla sekä ainakin periaatteessa ruokakaupan ja jonkinlaisen kahvilan läheisyys. Dupont Circle on jäänyt listasta pois hintojen vuoksi, Georgetown lähinnä siksi, että monet siellä sijaitsevat asunnot ovat epäkäytännöllisen kaukana relevanteista metroasemista.

Etsivä löytää ja niin edelleen. Kun jaksaa istua tarpeeksi kauan netissä ja tehdä pohjatöitä asuntokatsastuksia varten. Onneksi on Google Maps ja Street View!

Yksi-risti-kaksi

Onneksi blogosfäärin tietotoimisto on tehokkaampi kuin julkinen tiedonvälityskoneisto yhteensä! Pilvi tiesi kertoa, että viisumihaastattelun vaatimuksiin on ilmestynyt uusi sähköinen lomake, DS-160. Vastaavasti lomakkeista DS-156, DS-157 ja DS-158 on luovuttu – ja nämä taas ovat ne ainoat lomakkeet, jotka olemme voineet tähän mennessä täyttää. Lisäksi 4.6.2010 alkaen MRV-maksu on noussut 140 dollariin, mitä en olisi varmasti huomannut, elleivät blogista-kollegani olisi ohjanneet minua varmistamaan ajankohtaisia tietoja suurlähetystön sivuilta. Olemme kehittymässä kiistattomiksi ammattilaisiksi tässä DS-lotossa.

Selaillessani sivua nyt uudestaan ja tarkemmin, huomasin myös että maistraatista tilattu virkatodistus saa olla korkeintaan kolme kuukautta vanha. Tähän mennessä hankitut lomakkeet ovat siis iloisesti vanhentuneita. Episodi oli kuitenkin sikäli onnekas, että virkatodistuksissa oli joka tapauksessa virhe. Osoitteeksi oli merkitty Iso-Britannian osoite ja ajatusviiva implikoimaan, että emme ole reissulta vielä palanneetkaan. Tiedot saatiin sittemmin korjattua maistraatin tietokantaan, mutta epäilemättä tällainen pieni virheellinen yksityiskohta dokumentaatiossa olisi saattanut herättää hämmennystä viisumihaastattelussa.

Ja sitä kultaista DS-2019 -lomaketta, jota on odotettu tammikuusta lähtien, ei ole vieläkään tullut. Arvioitu lähtöpäivä on nyt heinäkuun alussa, jos maahanmuuttovirasto suo.

“Tänne me emme ainakaan muuta!”

Asunnon valitsemisessa on omat pikku kommervenkkinsä. Joku arvostaa lyhyttä kävelymatkaa keskustaan, toinen rauhallista omaa takapihaa. Autollisissa perheissä parkkipaikka on perusedellytys ja muusikkoperheissä tarvitaan hyvää äänieristystä. Kuten aiemmin taisin jo mainitakin, amerikkalaisessa kodinmetsästyksessä Maryland/DC-alueella pätevät aivan toiset lainalaisuudet kuin suomalaisessa.

Esimerkiksi:

1. Suomen ja USAn välillä on verotussopimus, joka takaa ettei liittovaltio peri enää toista kertaa veroja tuloista, jotka on ensin normaalisti verotettu Suomessa. Erittäin näppärä sopimus! Tosin muutamat osavaltiot, esimerkiksi Maryland, ovat sitä mieltä että liittovaltio saa sopia mielensä mukaan mitä haluaa, osavaltioita se ei voi velvoittaa. Suomalainen verottaja taas ei halua tällaisiin ongelmiin puuttua – juuri sen vuoksi koko sopimus on alunperin tehty. Niinpä Marylandissa asuva suomalainen maksaa veronsa kaksi kertaa ja jos vain pinna kestää, taistelee jälkikäteen veroviranomaisten kanssa.
2. Veden laatu saattaa vaihdella asuinalueen mukaan. Tämä on sellainen näkökulma, joka ei  suomalaisen hanaveden vuodenaikakohtaiseen ”laadunvaihteluun” tottuneelle tule ihan ensimmäiseksi mieleen. Washington D.C.:n hanavedessä on vuosikymmenen alussa ollut tarpeettoman korkeita lyijypitoisuuksia ja muita epäpuhtauksia. Kaupungissa, jonka päivän ylin lämpötila on neljänneksen vuodesta yli 30 celsius-asteen, juomakelpoinen vesi ei ole vain mukavuustekijä vaan todellinen elinehto.
3. Kullakin osavaltiolla on omat ajokorttinsa ja ajokorttisääntönsä, jotka määrittelevät kauanko maahanmuuttaja voi ajella omalla kansallisella ajokortillaan, onko sen tueksi hankittava myös kansainvälinen ajokortti – ja onko tällöin kyseessä vuoden 1949 vai 1968 virallinen malli – sekä sitä, missä vaiheessa ja millaisin ehdoin paikallinen ajokortti on hankittava. Tavallisesti suomalaiset Amerikankulkijat tekevät kuten mekin: hankkivat kansainvälisen ajokortin kaiken varalta ja jättävät byrokratiaselvittelyt tehtäväksi sitten aikanaan paikan päällä.

Alustavan nettikartoituksen perusteella netissä toimivat ammattimaiset vuokranvälitys-sivustot välittävät kalliimmanpuoleisia asuntoja – tai kuorivat niistä päältä jonkinmoiset voitot. Edullisimpia vaihtoehtoja tarjoaa craiglist.org, mutta koska ilmoitukset ovat yksityishenkilöiden lisäämiä, ovat ne hyvin vaihtelevassa määrin kattavia.

Monissa craiglist-ilmoituksissa kerrotaan asunnon hinta, mutta ei kokoa tai edes tarkkaa osoitetta. Joskus vuokraan sisältyvät erilaiset utilities-maksut, toisinaan taas ei – ja usein maksuista sisältyy vuokraan vain jokin tarkemmin määrittelemätön osa. Kalustamattomaan asuntoon voivat kuulua kodinkoneet leivänpaahtimesta jääpalakoneeseen, tai ei kodinkoneita lainkaan – jääkaappi ja pakastin mukaanlukien. Vastaavasti kalustettu asunto saattaa kattaa joko sängyn ja ruokapöydän tai kaksi erillistä astiastoa, liinavaatteet ja siivoustarvikkeet.

Pää pyörällä ja silmät sikkaralla nettiselailusta varasimme lentoliput New Yorkiin. Viikon matkan aikana on tarkoitus paitsi lomailla myös käydä katsastamassa potentiaalisia asuntoja ja ylipäätään tutustua siihen alueeseen, josta toivottavasti pian tulee meille koti seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pitäkäähän peukkuja!