Ankaraa juhlintaa

Amerikkalaiset ovat kovia juhlimaan. Tuskin on selvitty joulun/Hanukan/Kwanzaan ja länsimaisen uuden vuoden ylensyönnistä, kun ympäri maata aletaan jo valmistautua presidentin virkaanastujaisiin ja Mardi Gras -laskiaiseen, kiinalaiseen uuteen vuoteen, Punxsutawney Phil-metsämurmelin kevätennustukseen ja ystävänpäivään. Ja sitten on tietysti Super Bowl ja yliopistokoripallon March Madness, Purim ja Seder sekä Pyhän Patrikin ja Pyhän Urhon päivät. Jokaista juhlaa varten on ruokakaupoissa erikseen tarjolla runsas valikoima asiaankuuluvia kakkuja, oikeaoppisen värisiä pikkuleipiä ja jos jonkinlaisia juhlapöydän koristeita.

Tähän päivään mennessä en ole oppinut tietämään, viettääkö keskimääräinen amerikkalainen todella kaikkia näitä juhlapäiviä samalla hartaudella kuin loputtomat mainokset antavat ymmärtää. Ystävänpäivisin on ainakin täydellisen mahdotonta saada pöytävarausta mihinkään McDonald’sia tunnelmallisempaan ravintolaan, ja Sederin alla kaupungin viimeisiä matsajauhopurkkeja sai metsästää kissojen ja koirien kanssa.

Siksi onkin niin ihmeellistä, että pääsiäinen ohitetaan täällä olankohautuksella. Kukin uskontokunta toki järjestää omat rituaalinsa parhaaksi katsomansa aikataulun mukaan, mutta ylimääräisiä vapaapäiviä on turha odottaa. Niinpä pääsiäisen ympärille ei ole kehittynyt mitään sen suurempia kansallisia perinteitä, ja kaupat ja kirjastot ovat normaalisti auki. Valkoinen Talo järjestää lapsille sentään terveelliseen liikuntaan kannustavia pääsiäisleikkejä ja julkisilla paikoilla saattaa törmätä satunnaiseen pupumieheen, mutta muilta osin pääsiäistunnelman rakentaminen on ihan oman aktiivisuuden varassa. Jopa Kinder-suklaamunien maahantuonti on ankarasti kielletty.

Lienee turhaa lisätä tähän, että amerikkalaisille on hyvin epäselvää, miksi kenellekään tulisi edes mieleen yhdistää pääsiäiseen noitia tai Kyöpelinvuorta.

Imelistä Peeps-vaahtokarkkipupuista rakennetut dioramat ovat siis monin tavoin harvinaisia periamerikkalaisia pääsiäisperinteitä. Washington Postin dioramakilpailun tämänvuotinen voittajatiimi oli rakentanut hartaan tunnelmakuvauksen pääsiäispupujen jäähyväisistä kermatäytteisille, lisäaineiden ansiosta lähes pilaantumattomille Twinkie-leivoksille, joita myytiin aiemmin mm. CVS-apteekeissa, mutta joiden valmistus uhattiin suuren fanijoukon kauhuksi lopettaa vuoden vaihteessa. Oma dioramasuosikkini oli tosin mukaelma Washingtonin kuuluisasta Ben’s Chili Bowl -ravintolasta.

Ensiällistyksestä toivuttuani totesin, että eipä tämä ehkä ole sen kummallisempi tapa pääsiäisen juhlistamiseen kuin pohjalaisten pääsiäisvalkea, naapureille trullaaminen tai mämmi. Jota muuten saa vielä tänään New Yorkin Union Station Marketilta.

Oman perheen pääsiäinen koostuu tänä vuonna New York City Ballet’n esityksestä, kaverin synttäri-illallisesta nepalilaisessa ravintolassa ja kotona laiskottelusta. Pajunkissat ovat kukkineet tiehensä jo ajat sitten, mutta magnoliat ovat jo lupaavasti nupullaan ja kirsikankukkia odotetaan ehkä jo ensi viikolle tai viimeistään sitä seuraavalle. Ihana kevät on viimeinkin alkamassa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Advertisement

Pääsiäishajatelmia

Mämmikattilaa hämmennellessäni pohdiskelin, että perinteinen suomalainen cuisine koostuu suurelta osin puuroista. Porkkanalaatikko. Karjalanpiirakat. Ja se mämmi. Kaikki puuroja, joita keitetään kasaan tuntikausia ensin hellalla ja sitten vielä varmuuden vuoksi uunissa. Kunnollista, tuhtia ja sopivasti talonpoikaista juhlaruokaa sinnikkään keittiösavotan päätteeksi, ei mitään marengeilla näpertelyä. Tällaista ruokaa on varmaan keitetty pohjoismaissa juhlapöytiin paljon kauemmin kuin samoilla mailla on rakennettu kirkkoja.

Pääsiäinen ei ole amerikkalaisille mikään itsestään selvä juhlapyhä. Kuten viime vuonna opimme, juutalaiset ja kristityt laskevat pääsiäistä vastaavan juhlan ajankohdan eri kalenterien mukaan, mistä syystä ne eivät yleensä osu samaan viikonloppuun (paitsi tänä vuonna sattumalta osuivat). Luultavasti tästä syystä pääsiäisen ympärillä ei ole vakiintuneita liittovaltion pyhäpäiviä. Ilman lomaa ei ole myöskään pääsiäisen meno- ja paluuruuhkia, ja maallistuneemmat amerikkalaiset viettävät pääsiäistä yhtä mielellään baarissa kuin kotona lammasta tai pizzaa syöden. Ja koska pihalla nurmikko kasvaa nilkkakorkeudessa, tietyt perinteet – kuten rairuohon kasvattaminen – tuntuvat aavistuksen keinotekoisilta. Suklaamunaperinteitä sentään vaalitaan, mutta muilta osin pääsiäistunnelman luominen on kunkin oman yritteliäisyyden varassa.

Kun taloyhtiö ei kerran salli pääsiäisvalakian rakentamista takapihalle, eivätkä naapurit katso hyvällä luudan kanssa huitovaa trullia, ulkosuomalaisen pääsiäinen on tälläkin kertaa tilkkutäkki omia ja muiden perinteitä. Pitkäperjantaina istuimme sederiä samassa seurassa kuin viime vuonnakin, nyt vain huomattavasti harjaantuneempina.

Nautimme tavan mukaan hiivattoman ja jauhottoman seremoniaillallisen, jolla on paljon symboli- mutta vähän ravintoarvoa (kuvassa), ja sen jälkeen illallisen, jonka ravintoarvoista ei ole syytä keskustella kenenkään asiaan perehtyneen kanssa. Kana- tai kasvisliemessä keitettyjä matzo-pullia, majoneesikuorrutettuja kananmunia, luumujen kera haudutettua härkäpataa, maksapateeta, voista kiilteleviä parsoja ja feta-pinaattipiirakkaa (oma viemisemme, yleisön pyynnöstä). Juomana makeaa punaista granaattiomenaviiniä. Pöydän ainoa salaatinkorvike oli kirpeä piparjuurisose.

Pääsiäissunnuntain aamuna istuimme taas puolinukuksissa katolisessa kirkossa soittamassa hymnejä. Tämä keikka on siis vastapalvelus, jonka NIH Philharmonia vuosittain tarjoaa St. Elizabeth -kirkolle luvasta pitää konsertteja kirkon tiloissa ilmaiseksi. Mutta katolinen kirkkohartaus on vielä kauempana omista pääsiäisperinteistä kuin juutalainen ylensyönti – joka itse asiassa melko lailla muistuttaakin mummolassa vietettyjen pääsiäisviikonloppujen rituaaleja.

Päätin keittää koti-ikävääni mämmiä. Mämmimallaspussin kyljessä olevan ohjeen mukaisesti, eli kahden ja puolen armeijan tarpeisiin.

Tätähän sitten syödään, juhannukseen asti. Kindereitä ei täällä saa myydä ja pajunkissat ovat kukkineet tiehensä jo viikkoja sitten. Mutta onpa ainakin mämmiä.

Huomasin muuten että blogissa on käyty jo yli 30.000 kertaa. Suurkiitos kaikille, teille on ilo kirjoitella.

DC sakura vol. 2

Washingtonin kirsikkapuut juhlivat tänä vuonna satavuotissyntymäpäiväänsä ja vaikka viralliset juhlallisuudet ovat vasta alkamassa, kukinta-aika on nyt jäänyt taakse. Kirsikkakausi oli huikea ja olen hurjan tyytyväinen, että tällä kertaa näin sen alusta loppuun järjestelmällisesti, kamera kaulassa. Ensimmäisiä kukkakuvia julkaisinkin jo aiemmin, tässä vielä muutama lisää.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tidal Basinin ympäristö on tietenkin klassinen kirsikanbongailupaikka, mutta hyvällä säällä turistimassojen välistä näkee enemmän kameroita kuin kukkia. Onneksi löysin orkesterikaverin vinkistä paikallisten todellisen kirsikkakeitaan: Kenwoodin omakotitaloalueen DC:n ja Marylandin osavaltioiden rajan tuntumassa, muutama kortteli Friendship Heightsilta luoteeseen. Kirsikkapuut siellä ovat samoja valkoisia ja vaaleanpunaisia lajikkeita kuin keskustassakin, mutta puurivistöt jatkuvat teiden reunustoilla kortteli korttelin perään ja muodostavat kadun ylle sadunomaisen valkoisen katoksen. Kukkiva Kenwood oli aurinkoisena iltapäivänä niin hengästyttävän kaunis, että suunniteltu nopea valokuvauskierros vaihtui lennossa koko illan piknikiksi.

Kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät sittenkin tuulen mukana leijuvat seitinohuet terälehdet. Kirsikankukkasateet peittivät kadut vaaleanpunaiseen huuruun ja hätyyttelivät päiväkausia toimistotalojen harmaita ikkunoita. Valitettavasti taitamaton kuvaaja ei vain onnistunut tallentamaan niiden huikaisevaa tanssia muistikortille sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. Ja kun kirsikkaviikon lopulla istuin töiden jälkeen rannassa lukemassa, kirjan väliin putoilevat hennot terälehdet ja kesää enteilevä, lumoavan vaaleanpunainen auringonlasku tekivät ajatustyöstä varsin hajamielistä puuhaa.

Washington on ympäri vuoden upea kaupunki, mutta ehkä kuitenkin parhaimmillaan juuri keväisin.

DC sakura

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ulkosuomalainen vappu

Vappuviikonloppu oli niin kiireinen, että koko vapun juhlinta meni vähän vasemmalla kädellä. Vastoin ennakko-odotuksia päädyimme  kuitenkin osallistumaan washingtoninsuomalaisten vappupiknikille Rock Creek Parkin syrjään. Onneksi, sillä seura oli hilpeää ja keli upea.

Piknik-laukusta löytyi Fazerin sinistä, kotitekoisia karjalanpiirakoita sekä pullo simaa. Hiivan kanssa oli valitettavasti käynyt ohraisesti, sillä juomaan ei vappuaattoon mennessä ollut ilmestynyt kuplan kuplaa. Vapun jälkeen simat kävivät vielä pari päivää, mutta sittenkään lopputuloksena ei ollut kuin pitsinen homekerros.

Täytynee yrittää kesämmällä uutta satsia.

Rock Creek Parkin kulma P- ja O-katujen välissä on erinomainen piknik-paikka, mutta vappua me valkolakit saimme juhlia kaikessa rauhassa. Amerikkalaisen työväen juhla on vasta syksyllä, eivätkä muut eurooppalaiset kesänaloittajaisperinteet kukkakoreineen ja Morris-tansseineen ole säilyneet uudisraivaajien keskuudessa.

—————–

Kevät on ollut hengästyttävän kaunis. Kirsikoiden jälkeen vauhtiin pääsivät magnoliat, kunnes yllättäen eräänä päivänä maa oli valkoisten ja vaaleanpunaisten lehtien peitossa. Sen jälkeen roihahtivat tulppaanit kukkimaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Yhdessä yössä kotikadun laidan puut olivat puhjenneet vaaleista silmuista reheväksi sademetsäksi. Ja nyt pihoissa kukkivat atsaleat niin hurjissa pinkin ja violetin sävyissä, että silmiä vihloo. Takapihan rhodo pui jo nyrkkejään, ei mene enää kauan ennen kuin sekin lähtee mukaan kilpakukintaan.

Kirsikankukkia

Washington on puhjennut kukkaan. Katujen varret ovat väärällään pörröisiä valkoisia ja vaaleanpunaisia kirsikkapuita, päärynäpuita, Magnolioita ja kuka-ties-mitä puita. Kukkaloisto on häkellyttävä, vaikka edes tulppaanit eivät ole vielä päässeet vauhtiin.

Kevään odotetuin kukkija on kuitenkin kirsikkapuu. Washingtonin etelärannassa käynnissä on yksi vuoden suurimmista turistitapahtumista, Cherry Blossom Festival. Tapahtuma kerää vuosittain lähes miljoona vierasta, jotka kaikki haluavat ottaa valokuvan itsestään tai toisistaan kirsikkapuiden katveessa poseeraten. Kukkajuhlan rinnalla järjestetään joukoittain erilaisia tapahtumia: sushi-maistiaisia, paraateja, leijanlennätyskilpailuja, japanilaisia katumarkkinoita, valokuvasafareita, konsertteja, risteilyjä ja Ikebana-esityksiä. Tapahtuma järjestetään vuosittain kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mikä tarkoittaa sitä, että tarkkaa ajankohtaa ennustetaan sääkarttojen kanssa helmikuuhun asti.

Tässä vähän tunnelmia, kuvat maaliskuun puolelta:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.