Pyöräilin töistä kotiin. Aurinko oli jo laskemassa, mutta ulkona oli vielä miellyttävän pehmeä iltalämpö, niukasti hellerajan paremmalla puolella. Kaskaat sirittivät kadunvarren puissa ja ojanpielissä välähtelivät tulikärpästen neonkeltaiset merkkivalot. Jalankulkijoiden liikkeessä oli sellaista raukeaa hitautta, jota näkee vain polttavan kuuman päivän jälkeen.
Kesä on täällä, kaikilla mittapuilla.
Kun toukokuun lopulla Memorial Dayn aikoihin kävimme mökkeilemässä Chesapeake Baylla, lahden vesi oli jo kädenlämpöistä. Muutaman viileämmän väliviikon jälkeen elohopea kohosi takaisin normaaleihin kesälukemiin ja nyt on jo oikeastaan viikottain käyty kolminumeroisten lämpöasteiden puolella. Eikä iltaisinkaan ole pitkähihaiselle pahemmin tarvetta – paitsi tietenkin jääkaappikylmäksi ilmastoiduissa toimistoissa.
Viikonlopuksi on luvattu jopa 110 Fahrenheitin lämpöindeksiä. Virallisia varoituksia toimittava tekstiviestipalvelu kehotti välttämään ulkona liikkumista ja kantamaan kaikkialle vesipulloa, ja paikallinen DMV ilmoitti olevansa auki poikkeuksellisesti klo 5.30-13. Kuumuuteen tottumattomat turistit oppivat kyllä äkkiä hidastamaan tahtia ja valitsemaan kadun varjoisemman puolen.
Ukkosmyrsky- ja tornadovaroitukset yleistyvät helleaaltojen vanavedessä. Kesäiltaisin on ihan tyypillistä, että päivittäin auringonlaskun tienoilla taivas alkaa muuttua synkemmäksi ja ukkosen jyrinä alkaa pian puolenyön jälkeen. Tornadoja Washingtonissa on sen sijaan äärimmäisen harvoin – varoitus (tornado watch) annetaan aina kun sääolosuhteet ovat lähiosavaltioiden alueella tornadoille otolliset, mutta itärannikolla se ei vielä paljoa tarkoita.
Perjantain derecho-myrsky tosin oli paikallisellakin mittapuulla poikkeuksellisen raju. Uutisten mukaan toista miljoonaa asuntoa on edelleen ilman sähköä, mikä on tällaisessa kuumuudessa sietämätöntä. Kotikadullakin oli kaatunut useita puita ja omakotitalot ovat korttelien laajuudelta edelleen pimeinä. Mutta näissä kerrostalokortteleissa, joissa sähköt on vedetty järkevästi maan alle, ongelmia ei ole, ja kaikeksi onneksi kadunvarteen pysäköity auto oli myös säästynyt vaurioilta. Olohuoneen ikkunasta myrsky oli vain komeaa katsottavaa.
Kesä on soljunut eteenpäin ilman sen suurempia mullistuksia. Juhannus tuli ja meni – perjantai oli tietysti tavallinen työpäivä, eivätkä kollegat töissä tainneet ihan ymmärtää kun ääni väristen koti-ikävöin valoisia öitä ja grillimakkaraa. Luonnonkaipuun tukahduttamiseksi ajoimme sentään kavereiden kanssa juhannuspäivänä Shenandoahiin syömään piknik-eväitä ja ihmettelemään mustakarhuja. Tuuli vilvoitti mukavasti 3500 jalan korkeudessa, mutta pidemmälle vaellukselle keli oli sittenkin jo liian lämmin.
Kaupunki on täynnä jos minkälaista ilmaiskonserttia ja -tapahtumaa ja -festivaalia. Töissä on vain nyt ollut niin intensiivinen jakso, että millään ei tahdo aika riittää kaikkiin kulttuuririentoihin osallistumiseen. Yritän lohduttautua sillä, että on sentään aika onnekasta kun kalenterissa on niin paljon kaikenlaista hauskaa, ettei kaikkialle vain ehdi.
Siinä amerikkalainen kesäsesonki tosin poikkeaa suomalaisesta, että kesälomista täällä ei juurikaan puhuta. On varsin tavallista, että palkallista lomaa ei kerry kuin reilun viikon edestä – jos sitäkään – ja silloinkin kun työpaikka muuten sallisi runsaamman lomailun, työntekijät ovat jostain syystä haluttomia viipymään poissa toimistolta viikkoa tai korkeintaa paria pidempään. Mikäli lomaa sitten äityykin pitämään, on sen ajaksi syytä matkustaa jonnekin ja mieluiten kauas. Kotona romaanin kanssa riippukeinuilevaa tai altaalla köllöttelevää lomailijaa pidetään vähän omituisena. Tai laiskana, mikä on tietysti amerikkalaiselle pahin mahdollinen syytös.
Itse olen ottanut kunnia-asiaksi opettaa amerikkalaiset kollegat pitämään lomaa hyvällä omallatunnolla. Olen vakuuttunut, että se on yksi arvokkaimmista tuliaisista, joita eurooppalainen voi tänne tuoda.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Matkakertomus 